Päivä Luutasuolla ja Komiolla

Aurinko porotti liki pilvettömältä taivaalta kun suuntasimme retkemme Lopelle Komion ja Luutasuon maastoon.
















Jätimme auton kartan oikeaan alareunaan Oikkaanmäen P-paikalle.

Ajatuksena oli aluksi kulkea hetki Pikku Samon polkua ja sitten kävellä kartan läntistä reittiä pohjoisen Kalattoman laavulle.

Sieltä palaisimme autolle kierroksen itäistä polkua Luutalammin kautta.

Parkkipaikalta ei löytynyt yhdyspolkua Pikku Samolle, joten otimme pokkana kompanssisuunnan halki helppokulkuisen metsän ja aikas pian yhytimme Pikku Samon reittimerkin.

Pikku Samo on 3,5 kilometrinen rengasreitti, mutta tälläkertaa me kävelimme siitä vain osan.

Polku kiemurteli mäkisessä harjumaastossa ja sen varrella oli osavasti infotauluja kertomassa ympäröivästä luonnosta.

Kun polku laskeutui kauniin ennallistettavan suon äärelle, hyökkäsivät pusikoissa vaanineet hyttyset kimppuumme. Repusta löytyi onneksi karkotetta joka vei itikoilta turhat luulot.

Kotvasen tovin kuluttua tulimme risteykseen josta Pikku Samo lähti oikealle ja me vasemmalle.
Ohitimme kulotettuja rinteitä, jotka mahdollistavat metsän monimuotoisuuden.

Kauniin Lukkolammin penkillä pidimme pienen hengähdystauon, sillä edessä oli tiukka nousu harjun päälle.
Lukkolammi on hissukseen kasvamassa umpeeen, mutta taitaa siinä mennä vielä jokunen hetki.

Harjulla maiseman ääressä oli hyvä levähtää.

Täällä ylhäällä polku kulki nuorehkon ja taajan metsän halki.
























Kunnes laskeuduttiin alemmaksi ja puusto mukavasti vanhentui.

Tulimme risteykseen josta kotvasen seuraamamme Samo ja Poronpolku läksivät oikealle Komion vuorelle. Me taas suuntasimme vasemmalle Sikaliskon rantaan.

Sikaliskon jälkeen saavuimme Komion vuoren juurella oleville pienille lammeille. Täältä löytyi tulistelupaikka ihan lammin rannalta. Olemme kulkeneet tästä ohi useana vuonna, mutta nyt oli ensimmäinen kerta kun nuotiopaikka kylpi auringon valossa. Pitihän siitä ottaa ilo irti.

Tässä kelpasi pitää pidempi tauko ja käristellä muutama makkara. Onneksi voimassa ei ollut minkään sortin palovaroituksia.

Nuotiotauon jälkeen lähdimme kohti retkemme pohjoisinta kohtaa eli Kalattoman laavua.
Jälkiruoka tarjoiltaisiin siellä.
Kävelimme varsin pitkään metsittyneillä sorateillä seuraten Poronpolun opasteita..

Jalaton lisko eli vaskitsa kulki tyynen rauhallisesti reittimme poikki. Sillä oli maastoon sopiva kuparinen suojaväritys.
Viereisessä metsässä vilahti komea palokärkikin, mutta tietenkin kameran ulottumattomissa.

Nyt emme enää olleet luonnonsuojelualueella, joten saimme kulkea myös halki liki puuttomaksi hakatun alueen. Onneksi ihan kaikkia puita ei oltu kaadettu.

Olimme jännänneet kuinka ruuhkaista tällä retkellä olisikaan, mutta tähän mennessä emme olleet tavanneet ainuttakaan ihmistä. Jopa Kalattoman siisti laavu oli autiona. No sehän sopi meille.
Nyt emme sytyttäneet tulia, vaan kiehautimme kahvit ja kaakaot retkikeittimellä.

Levähdyksen jälkeen lähdettiin paluumatkalle kohti autoa.

Aluksi nousimme varsin jyrkästi Hirvenharjulle.







Harjun päällä kulkenut polku ei suinkaan ollut tasainen, vaan tämän tästä saimme pienen alamäen jälkeen taas nousta ylöspäin.









Sellainen vahvistaa kinttuja ja keuhkoja.

Pyöräilijöille tarkoitetut opasteet sopivat hyvin myös meille kävelijöille.





Emme lähteneet taluttelemaan toisiamme jyrkkään mäkeen vaan suuntasimme suosiolla rappusille.












Niitä myöten laskeutuminen oli iisiä.

Reittimme sivusi aluetta, joka kulotettiin muutama vuosi sitten. Silloin se oli ankean harmaa, mutta nyt aluskasvillisuus oli jo toipunut.

Kuljimme Luutasuontietä kohti etelää kunnes opaste opasti vasemmalle Luutalammin pitkoksille.
Hieman alkoi kilometrimäärä jo tuntua kintuissa.




Osa pitkospuista oli uusittu leveillä lankuilla ja niillä kulku olikin nyt tukevaa ja turvallista.

Luutalammin nuotiopaikalla istuimme hetken ja mietimme kumpaa puolta lammia lähtisimme päivän viimeiselle osuudelle.
Koska niin usein olimme kävelleet lammin itäistä rantaa, päätimme antaa nyt läntisellekin puolelle mahdollisuuden.

Lammin ranta oli paikoin yllättävän rehevää, toisinaan taas melkein lappalaisen karua.
Ei ihme, että täällä viihtyvät monensorttiset siivekkäät.

Yllättäen kuljimme taas hetken Pikku Samon opastettua reittiä.



Jokiuoman ylittävä silta oli oivallisesti tehty kierrätetystä puusta eli vanhoista Ilvesreitin opastolpista.

Vihdoin saavutimme lammin eteläisen pään ja edessä oli enään vain lyhyt polku autolle.
Tämä Luutalammin läntinen ranta oli todellakin kävelemisen arvoinen. Ihan vielä eivät suopursut kukkineet, mutta muutoin luonto oli kesäkuosissa.

Päivän aikana kävelimme osapuilleen 15 kilometriä. Maaston korkeuserot veivät voimia, mutta tekivät samalla reitistä kulkemisen arvoisen. Koko päivänä emme nähneet muita retkeilijöitä, mikä tuntui aika hienolta. Ja harvinaiselta.