Pienen Karhunkierroksen vastarannalla

kartta: Jouni Laaksonen "Karhunkierros Retkeilyopas"

Oulangan Pieni Karhunkierros kulkee niin koreissa maisemissa, että sen voi huoletta kiertää useampaan kertaan. Joskus sitä kaipaa kuitenkin uutta näkökulmaa tuttuun reittiin. Niinpä läksimme koluamaan kierroksen vastarannan polkua. Tuo ylempi kartta on Jouni Laaksosen mainiosta kirjasta ja sen mukaan vastarannan rajoitusalue ei ulotu ihan rantaan asti, joten tuolla kapealla suikaleella on luvallista kulkea.

Sports Trackerin punainen viiva kertoo reittimme. Kiersimme sen vastapäivään.

Auton jätimme tälläkertaa Oulanka Basecampin parkkipaikalle.
 

Rukan risteyksessä oli pientä ruuhkaa, sillä Juhannusaaton kunniaksi paikalliset olivat lähteneet porukalla tienpäälle.

Varovasti ajaen pääsimme etenemään ja tuotapikaa olimme jo Pienen Karhunkierroksen reitillä.

Myllykoskesta oli ihan pakko ottaa se perinteinen kuva.

Vaan pian livahdimme aidanraosta omille poluillemme. Kapeata väylää kulkien näimme heti alkuun Aallokkokosken uudesta vinkkelistä.

Polkumme nousi nopeasti korkeammalle ja näköalat senkun paranivat.

Yksi yksinäinen tolppa muistutti meille, ettei ollut luvallista poiketa reitiltä. Ei moinen kyllä ollut tarpeenkaan, sillä maisemat avautuivat sinne sallitumpaan suuntaan.

Pienen hetken joki oli näkymättömissä ja kuljimme kosteampaa osuutta. Mutta pian taas pääsimme avarampaan maisemaan.

Mahtava Jyrävä nähtynä yläjuoksulta. Vastarannalla erottaa juuri ja juuri Siilastuvan katon.

Tuolla jossain kallion päällä kulki Pieni Karhunkierros, mutta just nyt sillä ei näkynyt kulkijoita.

Etsimme tämän puolen nuotiopaikan puuliiteriä, mutta löysimme vain palaneen rakennuksen nokiset nurkkakivet. Ja jos tästä jostain lähti polku rannan tulistelupaikalle, emme sitä löytäneet. Rinteeseen oli kaatunut jonkin verran puita ja saattaa olla että polku oli jäänyt niiden alle.

Laskeuduimme silti virran tuntumaan. Siilastupa pilkotti vastarannalla.

Ja hieman edempänä mäen päällä kökötti uusi taukokatos. 

Tältä reitiltä sai kyllä virkistävästi erilaisen kuvan Pienen Karhunkierroksen maastosta.

Ja jyrkistä kallioista.

 

No löysimme me lopulta nuotiopiirinkin, mutta oliko tuo se oikea virallinen vai luvaton itsetehty?

Me jatkoimme matkaa polkua ylöspäin. Pian olimme taas jyrkänteiden päällä.

Pidimme täällä ylhäällä evästauon. Tuuli puhalteli sen verran, ettei hyttysistä ollut kovin paljon haittaa.

Sitten keikuimme vaarallisesti kalliolla etsimässä hyviä kuvakulmia.

Lähdin kulkemaan kapoista harjannetta, kunnes se muuttui liian vaikeakulkuiseksi. Ehkä olisi pitänyt uskaltautua ihan niemen kärkeen asti.

Kun polku siirtyi hetkeksi pois joen ääreltä jouduimme kaatuneiden puiden sokkeloon. Lakoon oli mennyt sekä pieniä runkoja että mahtavia mäntyjä.

Osa puista oli kaatunut aivan äskettäin, eli olivatko nämä kuuluisan Paula-myrskyn uhreja?

Vastapäisellä Pienellä Karhunkierroksella ei vieläkään näkynyt kulkijoita. Taisi olla niin, että juuri tälläkohdin sen reitti ei osunut ihan jyrkänteiden päälle.

Kitkajoki parahimmassa Juhannusaaton asussaan. Tämä maisema lienee pysynyt samanlaisena useamman vuosisadan.

Rajoistusalueesta kertovien tolppien kokous. Olivatko tulossa vai menossa?

Kaukana alhaalla näkyi juuri ja juuri Harrisuvannon riippusilta. Polkumme ei kuitenkaan suunnannut sen luokse vaan kääntyi hieman sisämaahan.

Vanhat opasteet opastivat edelleen. Sinnikkäästi. Olimme näemmä taivaltaneet Myllykoskelta vajaat neljä kilometriä. Huikeiden maisemien takia matka oli tuntunut paljon pidemmältä.

Ylemmässä kuvassa rinne, jota laskeuduimme hitaasti ja varovasti. Se oli kyllä oikeasti paljon jyrkempi kuin miltä näyttää.

Kirkasvetisen joen ylityksen jälkeen nousimme taas ylöspäin. 

Ja sitten laskeuduimme pitkää, liukasta ja hankalaa rinnettä suunnilleen puissa riippuen.

Tämä oli retken haastavin osuus, mutta onneksi mustelmat paranivat muutamassa päivässä.

Polku toi meidät lopulta Harrisuvannon taukopaikan huussien taakse. Olimme taas ihmistenilmoilla. Ja virallisella Pienellä Karhunkierroksella. 

Suuresta retkeilijämäärästä huolimatta vanhan nuotiopiirin äärestä löytyi meille tilaa makkaroiden käristämistä varten.

Kohtalaisen huilitauon jälkeen suuntasimme kohti Kallioporttia. Olipa helppoa kulkea leveällä ja tasaisella väylällä.

Kallioportin portaiden nousun jälkeen oli taas ihan kiva pitää pieni paussi maisemia ihaillen.

Loppumatka Oulanka Basecampille oli kevyttä kulkemista helteestä huolimatta.

Pienen Karhunkierroksen vastarannan polku oli kävelyn arvoinen. Helppo se ei ollut, sillä välistä polku oli vaikeakulkuinen ja lopun jyrkät laskeutumiset koettelivat kulkijaa. 

Silti reitti oli yksi Rukaviikkomme kohokohdista.