Könkään Keinoa Kiutakönkäälle

 

Oulangan Kiutakönkään nurkilla on muutamia päiväretkeksi soveltuvia reittejä, kuten viisikilometrinen Hiiden Hurmos ja kahdeksan kilometriä pitkä Könkään Keino.

Me lähdimme kesäkuisena keskiviikkona koluamaan jälkimmäistä. Päätimme kiertää polun suositusten mukaisesti vastapäivään, jotta Kiutaköngäs jäisi lopun huipennukseksi.

Auton jätimme Oulangan luontokeskuksen parkkipaikalle ja ihan aluksi kävimme nauttimassa luontokeskuksen kahvilassa munkkipossukaffeet. 

Munkkipossuenergia on tunnetusti tarpeen myös helpoilla reiteillä.

Aluksi kuljimme Kiutakönkäälle vievää väylää. Sen varrella oli myös viimesodan aikainen bunkkeri, josta oli vahdittu Oulankajoen liikennettä. Onneksi näillä tienoilla ei ollut suurempia taisteluja.

Hieman Suomen kuvatuimman pahkan jälkeen tulimme risteykseen, josta meidän reittimme lähti oikealle ylämäkeen. Polku oli hyvin merkitty ja selkeä kuljettava.

Jotain pinkkiä kasvoi kelopuun rungossa.

Ylämäki jatkui aina poronerotusaitauksille asti. Täällä pääsi pienestä tornista näkemään kokonaiskuvan alueesta, jota kuulemma edelleen käytetään poronerotuksissa.

Pian tulimmekin Ylimmäiselle Hiidenlammelle. Pitkokset olivat priimakunnossa ja suosikkini raate kukki vielä hetken maisemaa kaunistamassa.

Ylimmäisenn Hiidenlammen kiersimme pohjoisen kautta rantaa pitkin, mutta Alimmaisesta näimme vain vilauksen.

Reitti kulki kuivahkossa mäntymetsässä, mutta kun tuli vastaan pienen joen ylitys muuttui maasto hetkeksi reheväksi viidakoksi. Tämä jos mikään oli hyttysten mieleen.

Pitkän loivan alamäen jälkeen tulimme opasteelle, jossa Hiiden Hurmos ja Könkään Keino erosivat. Me läksimme kävelemään oikealle kohti Merenojan nuotiopaikkaa.

Pian polku hakeutui joenuomaa muistuttavalle uurrokselle. Sateisella säällä tässä lienee jonkin verran vettä. Taas kuljimme pitkään helppoa alamäkeä.

Merenoja virtasi reippaasti, mutta onneksi pienet lankkusillat olivat sitkeästi paikoillaan. Tämä pätkä reitistä oli myös osa Karhunkierrosta.

Täällä alhaalla Merenojan ja Oulankajoen välimaastossa vallitsi kostea kukkaketoja suosiva ilmasto. Pari päivää ennen juhannusta kukkia riitti.

Merenojan taukopaikalla pääsimme valmiiden tulien ääreen. Tosin emme tarvinneet nuotiota eväiden lämmitykseen, mutta siitä nouseva savu piti mukavasti hyttyset loitolla.

Istuimme joen ja tulen ääressä hyvän tovin ja vertailimme toisen retkeilevän pariskunnan kanssa kokemuksia eri reiteistä. Kun nuotio sammui tulivat hyttyset ja meidän oli aika jatkaa matkaa.

Nyt käännyimme tulosuuntaamme ja noin kolmensadan metrin kuluttua nousimme jyrkkiä portaita korkealle Oulankajoen rantatörmälle. Loppumatkan kulkisimme Karhunkierroksen reitillä.

Kiutakönkäälle oli matkaa vajaa kolme kilometriä.

Polku seuraili hyvän matkaa joen uomaa, mutta varsin korkealla. Täältä näki hienosti alhaalla soljuvan Oulankajoen. 

Oli helppo ymmärtää miksi se on melojain suosikki.

Kiutakönkään nuotiopiirit olivat nekin täällä korkealla. Paljon oli taas porukkaa liikkeellä.

Kohta pääsimme laskeutumaan pitkiä portaita Kiutakönkään kuohujen äärelle.

Oliko se Reino Rinne, joka uhmakkaasti vastusti villien vesien valjastamista sanoen: "Pitäkää likaiset näppinne erossa Kuusamon koskista!" ?

Paluumatka Oulangan luontokeskukselle ja parkkipaikalle oli nopeasti kävelty.

Könkään Keinon kahdeksan kilometriä oli mukava piipahdus paikalliseen metsään, vaikka emme tälläkertaa törmänneetkään karhuun tai neidonkenkiin. Mahtava Kiutaköngäs on aina vierailun väärti.