Tälle Evon retkelle oli vaikeaa keksiä oikeaa nimeä. Kävelimme näet osittain Karhulenkkiä, osittain Savottapolkua ja pitkät pätkät Polkureittiä. Ja kaikki tämä Taruksen retkeilyalueella Evon koillisosassa.
Sports Trackerin piirtämä viiva kertoo reittimme. Kyllä sen jotenkin hahmottaa myös tuosta kartasta. Kävelimme reitin vastapäivään.
Säätiedotus lupasi kelpo keliä, joten ei muuta kuin mäkeen vaan.
Auton jätimme Koveronjärven pienelle parkkipaikalle. Tien ja järven välissä oli ihan siisti nuotiopiiri.
Koveronjärven laavu oli hieman edempänä upealla paikalla mäen päällä. Evolla ei ole kovin suuria korkeuseroja, joten tällainen laavun paikka on hieno harvinaisuus.
Jatkoimme polkua laavulta itäänpäin. Reitti kulki aikalailla eritavalla kuin kartassamme. Lyhyen tutkailun jälkeen emme antaneet moisen häiritä vaan jatkoimme luottavaisina kulkuamme. Ja olihan meillä nuo Ilvesreitin tassunkuvat opasteina.
Nyt näimme päivän ensimmäiset Polkureitin opasteet. Tämä reitti Evon maastossa on lievästi mysteerinen. Reitin opasteita löytyy ympäri Evoa, mutta on vaikea hahmottaa mistä mihin se johtaa.
Paikoin pitkoksilla kulkeminen ei ollut ihan helppoa. Toisaalta pieni pusikko ei ollut edes mikään hidaste.
Pian tulimmekin Vähä-Kelkutteen tyynelle rannalle ja tuota pikaa Kelkutteen savottakämpän pihapiiriin. Pidimme penkillä pienen huilitauon.
Savottakämpän pihalla oli ikivanhan tukkireen jämät. Tuosta ei tainnut enään metsätöihin olla, mutta olihan reki hieno osoitus menneen ajan tuotesuunnittelusta ja asiansa osaavan sepän taidoista.
Joulukuussa kirjattu tiedotus tulipaikkojen klapeista herätti monia ajatuksia. Koska ihmiset retkeilivät niin paljon oli päätetty etteivät he ainakaan nuotioista saisi nauttia...
No ehkä oli hyväkin ettei rutikuivana hellekesänä turhia nuotioita sytytelty. Ja Mika oli rehdisti laittanut ilmoitukseen s-posti osoitteensa palautteita varten.
Vähä-Kelkutteen parkkipaikan tuntumasta lähti useampi reitti. Meille ei kelvannut Savottapolku tai Karhulenkki. Niiden välistä lähti polku Tarusjärvelle Kelkutteenharjua pitkin. Se oli meitä varten.
Kelkutteenharju ei ollut kovin korkea vaan pikemminkin matala, mutta sen harjalla kulkenut polku oli mukava käveltävä.
Aurinko oli hetken pilvessä, joten metsäkuvat saivat enemmän luonnetta.
Seuraavassa risteyksessä valitsimme suunnaksi Tarusjärven. Hieman tuo kilometrimäärä liioitteli, sillä Ruplahteen oli ehkä pari kilometriä.
Moton jälki maastossa ei ollut mikään kaunistus.
Kelkutteenoja ylitettiin ihan oikeaa siltaa pitkin. Tosin ojassa oli hyvin vähän vettä. Ja sekin melkein seisovassa tilassa.
Seuraavalla opasteella valisimme suunnaksi Karhulenkin. Se kulki hetken voimalinjojen alla. Ja sukelsi sitten onneksi takaisin kauniiseen metsään.
Vaan eipä mennyt kauaa kun jo olimme Iso-Tarusjärven rannalla Ruplahdessa. Tällä mukavalla paikalla pidimme pidemmän tauon oikein eväiden kanssa.
Nuotiota emme tarvinneet, sillä retkikeitintä sopi käyttää myös metsäpalovaroitusten aikana.
Sitäpaitsi ei niitä nuotiopuita olisi ollut täälläkään.
Leppoisan tauon jälkeen palasimme polulle. Osan matkaa kuljimme myös metsäautotietä.
Kävelimme Karhulenkkiä tuonne ylämäkeen jonkin matkaa ja sitten siirryimme Rahtijärvelle vievälle väylälle.
Opasteita oli paljon ja joka risteyksessä. Täytyi vain tietää mikä valikoimasta olisi se itselle otollisin.
Hetken kuljimme myös Savottapolkua. Ja samalla sitä mysteeristä Polkureittiä.
Kun Savottapolku risteyksessä kääntyi vasempaan läksimme me Polkureittiä oikeaan.
Tällä retkellä tuli kyllä kuvattua opasteita enemmän kuin tarpeeksi.
Välillä taivalsimme kuivassa männikössä, välillä kuusennäreiden katveessa ja sitten metsäautotietä. Reitin maisemat vaihtuivat mukavasti, eikä kovin suuria korkeuseroja ollut.
Siistillä Kymppilaavulla pidimme päivän toisen evästauon. Ja olikin jo aika lepuuttaa kinttuja. Hyttysiä ei ollut kovin paljoa, joten huitominenkin jäi vähemmälle.
Laavun opaskartta näytti aika selkeästi polut ja taukopaikat. Olimme jo varsin lähellä retken alkupistettä eli Koveron parkkipaikkaa. Ympyrä oli ikäänkuin sulkeutumassa.
Kymppilaavulta lähdimme kulkemaan aurinkoisia pitkoksia.
Kotvasen tovin kuluttua käännyimme hiljaiselle autotielle. Eipä ollut enää paljoa käveltävää.
Tämä reissu esitteli meille tuntematonta Evoa. Maasto oli helppokulkuista ja opasteita piisasi. Tosin niistä olisi ollut vaikea saada selkoa ilman karttaa.
Päivän aikana taisimme nähdä neljä muuta retkeilijää, eli mitään ruuhkaa ei todellakaan ollut.
Käveltyä tuli osapuilleen 11 hienoa kilometriä. Tänne täytyy tulla toistekin etsimään uusia reittejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti