(Tuo kartta on vanha eivätkä siinä näy kaikki polut tai esteettömät reitit )
Tällä kertaa emme pysähtyneet hienolla paikalla nököttävälle Niemilaavulle. Vielä ei ollut eväiden aika.
Löytyi lisää nakerrettuja puita ja sitten pitkosien päälle kasattuna oksia ja mutaa. Täällä oli ahkeroitu oikein olan takaa. Hieman jäi epäselväksi moisen uurastuksen tarkoitus. Paikalla ei ollut mitään padottavaa jokea... vai pesääkö tässä rakennetaan.
Ohitimme majavien mysteeriraksan. Seuraavaksi ylitimme sillan ja pidimme kohdalle osuneella nuotiopiirillä lyhyen banaanitauon. Eipä haitannut vaikka kintutkin saivat hieman levätä.
Tauon jälkeen lähdimme kulkemaan Ylisen Niemisjärven itäistä rantaa. Kauniisti kurvailevaa esteetöntä reittiä oli joutuisaa kulkea.
Ylinenlaavu oli hienolla paikalla kallion kupeessa. Ihailimme hetken maisemaa ja jatkoimme sitten taivallusta.
Kun putkahdimme metsästä olimme Vähä-Koukkujärven maisemissa. Tämä on erityisesti lapsille suunniteltua kalastusmaastoa. Leveällä puupolulla voi vaikka työnnellä lastenrattaita.
Vaan pian hylkäsimme esteettömän reitin ja kävelimme Lastenlammen eli Vähä-Koukkujärven parkkipaikan halki.
Kaislikossa lymysivät jätemuovista tehdyt pitkospuut. Ne notkuivat kovasti jalkain alla ja kosteista kohdin olivat kovin liukkaat. Muuten hyvä idea hyödyntää jätemuovia ei toimi tässä muodossa.
Nyt kiersimme tämän pikkujärven sen läntistä rantaa pitkin kohti etelää. Koko ranta oli esteetöntä puupolkua.
Metsäpolun jälkeen jatkoimme Ylisen Niemisjärven läntistä rantaa etelään. Välillä saimme kulkea hyvin tallattua polkua, välillä tukevilla pitkospuilla.
Kun vuosi sitten kävelimme tätä samaa reittiä oli tällä kohdin epämääräinen kasa mutaa ja oksia. Naureskelimme tuolloin majavien aivoituksille. Vaan nyt tuossa näytti olevan ihan oikea majavan pesä.
Pian tulimmekin jo Ylisen Niemisjärven eteläiseen päähän. Ylitimme jälleen kerran tuon pienen sillan ja jäljellä oli vain lyhyt kävely parkkipaikalle.
Aivan parkkipaikan reunassa oli vielä yksi majavien puhdetyö. Tässä oli äskettäin käyty vuolemassa lastuja.
Auton jätimme Niemisjärvien laajalle parkkipaikalle ja aluksi suuntasimme etelään ja läksimme kiertämään Alista Niemisjärveä myötäpäivään.
Reitti kulki aivan rannassa koreiden kallioiden ja kivikoiden keskellä.
Lämpimästä syyskuusta huolimatta puissa oli hentoa ruskan väritystä.
Tuolla autiosaarella on kesäisin linnunpesä.
Majavat olivat vastikään käyneet kaatamassa haapapuun polun poikki.
Esteettömän reitin merkkejä oli miltei jokaisessa puussa ikäänkuin tuosta olisi voinut eksyä.
Sitten kuljimme hetken soratietä.
Onneksi pian pääsimme kuivemmalle väylälle.
No olihan siinä apuna myös tuo telineen terä.
Onneksi repusta löytyi nippu kuivia sytytyspuita sillä nuo nuijasta saaneet olivat hieman kosteita.
Tässä oli hyvä istua ja nauttia harvinaisen lempeästä syyspäivästä.
Varausmökillä ei ollut väkeä joten saatoimme huolettomasti kävellä sen pihapiirin poikki.
Nyt kulkumme kääntyi kohti etelää. Ja edelleen rantaa hipoen.
Ylitimme eteläisen pään pitkän sillan ja sitten oikaisimme metsän kautta Yliselle Niemisjärvelle.
Majavilla oli ollut täällä kiirettä.
Mahtaako se olla käytössä?
Retkemme Evon Niemisjärville, Vähä-Koukkujärvelle ja Kalliojärvelle oli pituudeltaan noin yhdeksän kilometriä. Saimme kävellä monipuolisessa maastossa ja kummastella majavien mielenliikkeitä.
Lempeä syyssää suosi kulkuamme eikä missään näkynyt hirvikärpäsiä.
Me on käyty kaksi kertaa Niemisjärvillä ja niistä tuli heittämällä maisemineen mun suosikki Evolla! Kiertämättä on vielä Alinen Niemisjärvi ja Kalliojärvi.
VastaaPoistaKerran useampaa erilaista karttaa tiirailin ja yritin katsoa pääseekö koko Alisen ympäri polkuja pitkin, vaan se jäi epäselväksi. Samoin se kuknka hankalaa polkua on Kalliojärven suunnalla. Vaan taas sun kuvat ja tarinat tuli apuun ja luulenpa tietäväni jo yhden retkikohteen syyslomalle!
Hei Menninkäinen. Hauskaa että jutuistani on hyötyä. Minunkin mielestäni tuo alue on yksi Evon kauneimmista.
Poistat.Tiina
Näyttääpä syksyinen Evo kauniilta. Täytyy tosissaan yrittää ehtiä itsekin tuonne vielä tämän syksyn aikana, vaikka pari seuraavaa viikonloppua ovatkin täynnä ohjelmaa.
VastaaPoistaNiin Mikko, syksyinen Evo on miltei yhtä kaunis kuin keväinen Evo :)
Poistat.Tiina