Sallan kansallispuiston tunnus on metso ja se näkyy hienosti alueen uusissa taukopaikoissa.
Me lähdimme Sallan vuokramökin pihalta kiertämään Pahanojankurun kierrosta. Ihan ensimmäisistä opasteista tuota ei löytynyt mutta tiesimme suunnistaa kohti Tunturilampea. Sieltä pääsisimme oikealle reitille.
Kiersimme kierroksemme vastapäivään.
Aluksi kuljimme aika pitkään leveää latupohjaa. Tuo kulki varsin mäkisessä maastossa ja nosti miltei hien pintaan. Risteyksissä täytyi olla tarkkana ettei opasteista huolimatta lähde väärän suuntaan.
Leveä väylä loppui kun saavutimme Tunturilammen. Lammen laavut ovat Sallalaista uudempaa retkiarkkitehtuuria. Täällä riittää tilaa ja suojaa useammallekin retkeilijälle.
Me istahdimme hetkeksi ihailemaan mukavaa paikkaa ja lähdimme sitten opasteiden opastamana pitkospuille.
Tunturilammen yli avautui hieno maisema ja sitten sukellettiin metsään.
Reitti kulki välillä polulla, välillä pitkoksilla. Suuria korkeuseroja ei ollut ja kulku oli suht helppoa.
Tämä lienee ainoa Sallan reiteistä joka on merkitty punaisilla maaliläiskillä sinisten sijaan.
Ennen Kylmäheteä saimme kävellä ihan uusilla rakenteilla... tosin rakennustyöt taisivat olla vielä hieman kesken.
Kylmäheteen taukotuvassa istahdimme hetkeksi ihailemaan mukavaa näkymää. Täällä ei tarvinnut istua pimeässä kodassa jos aikoi olla hetken turvassa hyttysiltä. Sen sijaan sai levätä siistillä penkillä ja tutkailla maisemaa ikkunan läpi. Nurkassa oli pieni porinmatti odottamassa viileämpiä aikoja.
Vaan meillä oli vielä retki kesken ja niin palasimme polulle.
Maasto vaihteli pienistä mäistä tasaisiin suo-osuuksiin. Pitkospuut olivat pääsääntöisesti priimaa ja heikommissa kohdin uudet lankut odottivat remppaporukkaa.
Sitten tulimme risteykseen josta lähdimme Pahanojakurun suuntaan. Myöhemmin palaisimme tähän samaan paikkaan ja suuntaisimme Kaippahanojalle.
Ennen taukopaikkaa laskeuduimme Pahanojankurun pohjalle uusia tukevia portaita pitkin.
Kurun pohjalla veden virtaus oli aika vaisua mutta veden pulinaa on aina hauska kuunnella. Kannatti siis laskeutua tänne rehevän kasvillisuuden keskelle.
Portaat kiivettyämme asetuimme retkipöydän ääreen evästauolle. Tarjolla olisi ollut myös siisti nuotiopiiri mutta emme tällä kertaa kaivanneet tulia.
Tsekkasimme myös Pahanojankurun uuden autiotuvan. Ulkoapäin se näytti kovin pieneltä.
Vaan tämäpä olikin hieno uutuuttaan hohtava ja valoisa yöpymistupa. Tuore puu tuoksui ja tilaa olisi ollut isommallekin porukalle. Toivottavasti pitkänmatkanvaeltajat löytävät tämän hulppean paikan.
Tuvan porstuassa oli erikseen varusteiden kuivatustila joka on tarpeen kotimaan sääoloissa.
Me söimme retkieväämme ulkona pöydän ääressä jossa pyöri enemmän kärpäsiä kuin hyttysiä. Vaikka retki oli sujunut suht tasaisessa maastossa taisi edellispäivän Ruuhitunturin 21 km vielä painaa kintuissa. Oli siis hyvä istua vähän pidempäänkin.
Sitten lähdimme jatkamaan kierrostamme.
Kaippahanojan suuntaan kuljettiin pitkiä pätkiä puupoluilla. Se teki kulusta joutuisaa.
Täälläkin uudet lankut odottivat asentajiaan. Hienoa että reiteistä pidetään huolta.
Kun olimme kulkeneet jonkin aikaa alkoi hienoinen vesisade. Se ei kulkua haitannut paitsi että pysähdyttiin kaivamaan repuista vedenpitävää päälle.
Kaippahanojan taukopaikka on kopio Kylmäheteen vastaavasta. Istuimme hetken odottamassa sateen loppumista ja söimme repuista viimeiset eväät.
Odottelu kannatti sillä pääsimme jatkamaan taivalta auringonpaisteessa ilman hiostavia sadetamineita.
Silmäiltayökkösen toukka oli myös tien päällä. Sillä oli aika verkkainen tahti.
Saimme kulkea varsin pitkiä matkoja hyväkuntoisilla puupoluilla. Vielä kun matka kulki lievään alamäkeen oli askellus kevyttä.
Ruohokanukan marjat olivat täälläkin tavallista syksyä pienempiä.
Ja niin tulimme risteykseen josta pari päivää aikaisemmin lähdimme Taivaan tavoittelijan taipaleelle.
Sorastetun osuuden jälkeen tulimme Pohjoisrinteiden parkkipaikalle jonka jälkeen palailimme vuokramökille ensin asfaltilla ja lopuksi metsäpoluilla.
Pahanojankurun kierroksemme oli pituudeltaan noin 20 kilometriä. Reitillä ei ollut suuria korkeuseroja joten se oli loppujen lopuksi aika leppoisaa käveltävää. Sallan metsät olivat täällä parhaimmillaan ja suot komeimmillaan.
Erityisen ilahduttavia olivat siistit ja ajatuksella rakennetut taukopaikat... mainittakoon että jokaisella niistä oli myös valoisa ja tilava huussi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti