Salla : Taivaan tavoittelijan taival

 

Elokuun puoliväli vei meidät sateiseen mutta lämpimään Sallaan. Vierailimme täällä viimeksi syksyllä 2022 jolloin Salla oli lähes uunituore kansallispuisto. Tuolloin monet alueen rakenteista olivat vielä keskeneräisiä joten nyt oli kiva päästä katsomaan lopputulosta.

Ensimmäisen kävelypäivänä lähdimme kohti Isoa Pyhätunturia. Ajatuksena oli kiertää Taivaan tavoittelijan taival sillä tuo oli edellisellä käyntikerrallamme vielä remontin alla. Tuossa ylemmässä kartassa se on tuo sininen nro 1.

Taivaan tavoittelijan taival on pituudeltaan alle viisikilometrinen mutta koska lähdimme kävelemään vuokramökkimme ovelta tuli reissun pituudeksi yli 10 kilometriä.

Suuntasimme siis patikassa vuokramökiltä Pohjoisrinteiden parkkipaikalle. Sieltä lähtee useampikin retkeilyreitti.

Aluksi kuljettiin leveää sorastettua polkua.

Risteyksestä lähdimme oikealle ylämäkeen. Sallalaiseen tapaan reitti on merkitty sinisillä maaliläiskillä vaikkakin siltä eksyminen olisi todella vaatinut erityistaitoja.

Välillä hieman vihmoi vettä muttei onneksi rankkasateeksi asti. Ilma oli lämmin ja hyttysiäkin riittävästi.

Ylämäkeen kulkeva puupolku oli joutuisaa käveltävää. Ja sitä riitti aika pitkälle.

Tänä syksynä ruohokanukan marjat ovat harvinaisen pieniä. Varmaan loppukesän yllättävä hellejakso hillitsi niiden kasvua.

Pystyyn kuolleita kuusia eli mörköpuita oli siellä täällä.

Mukavasti kiemurtelevan polun jälkeen lyhyt portaikko vei meidät näköalatasanteelle. Maisemaa ei juurikaan näkynyt mutta sen tiesimme jo reitille lähtiessämme.

Seuraavaksi nousimme hienosti rakennettuja metalliportaita tunturin laen tuntumaan.

Vierailimme täällä viimeksi kolme vuotta sitten. Tuolloin portaikko oli vielä työn alla ja nousimme tunturille sen toiselta laidalta kivikkoa pitkin. Nyt vierailijoiden kulkua on rajoitettu ja annettu myös selkeät ohjeet kuinka käyttäytyä. Hyvä niin. Vallankin tuo kivien pinoamis-kielto on kohdillaan.

Pohjoinen Sallatunturi on siis sama kuin Iso Pyhätunturi. Varmaan ihan loogista.

Näköala oli täälläkin tietenkin alhaalla riippuvien pilvien peitossa.

Tornista huomasimme että siihen suuntaan josta vuosia sitten kapusimme tunturille oli rakennettu pitkoksia ja penkkejä. Laskeuduimme tutkimaan asiaa. Olimme jo sopineet ettemme märän kelin takia lähtisi pomppimaan kiviltä toisille kuten vuosia sitten vaan laskeutuisimme tunturilta samaa reittiä kuin sinne nyt nousimme.

Siksipä olikin iloinen yllätys huomata ettei enää tarvinnut taituroida lohkareilla vaan nyt pääsi laskeutumaan sorastettua polkua pitkin. Sinnehän me sitten.

Sorapolku luikerteli mukavasti lohkareiden välissä ja mietimme kuinka monta sorakuormaa moinen rakennelma oli vaatinut. Tämä helpohkosti käveltävä väylä suojelee osaltaan ympäröivää luontoa kulkijoilta.

Tunturin juurella sorastus jatkui lievemmässä alamäessä metsän keskellä.

Pitkospuut veivät lopuksi halki ison suon. 

Reitti päättyi soratiehen jota pitkin kuljimme Pohjoisten rinteiden parkkipaikalle ja Taivaan tavoittelijan taipaleen alkupisteeseen.

Olimme liikkeellä niin aikaisin että meidän täytyi vielä keksiä tekemistä ennen kuin Keloravintola aukeaisi lounastajille. Niinpä laskeuduimme Keselmäjärven rantaan ihastelemaan sinne rakennettuja taukopaikkoja.

Täällä oli yksi Sallan hienoista "laavuista". Tässä oli mukava istua hetki sateelta suojassa ja seurata sorsaperheen uiskentelua järvellä.

Vieressä oli myös perinteisempi kota kylmempiä säitä varten.

Tämä aloitus Sallan maastossa oli sateesta huolimatta onnistunut. Pääsimme tunturimaisemaan uusia hienoja rakenteita pitkin. Opasteet olivat kunnossa ja nähtävää riitti.

Tästä alkoi mielenkiintoinen viikkomme Sallassa.