Hjemmelufttoppen, Alta

 

Norjan Altassa toinen tavoitteemme oli vierailla Altan kanjonilla eli Sautsolla. Ajelimme Sautson tietä hyvän matkaa kunnes sen sulki tietyö. Ystävällinen kauhakoneenkuljettaja tuli selostamaan meille norja-ruotsi-englannilla että tie on poikki. 

Harmituksesta selvittyämme mietimme muita vaihtoehtoja... ja päädyimme Hjemmelufttoppeniin.

Jätimme auton Altan museon parkkipaikalle. Täältä oli suht lyhyt kävelymatka opastetulle polulle.

Opasteen nurkilla maasto oli täynnä polkupyöriä sillä edellämme kulki koululuokka.

Alkumatka sujui mukavasti sorastettua polkua pitkin. Kokoajan kuljettiin ylämäkeen.

Vaan pian tulimme kallioden keskelle. Sää oli aika kostea ja reitti liukas. Tosin emme olleet aivan varmoja kuljimmeko otollisinta polkua pitkin... eli meiltä olivat opasteet hukassa.

Yllättäen olimme jo aika korkealla. Maisema Altan suuntaan alkoi avautua.

Pahimmasta kivikosta selvittyämme näimme siniset reittiopasteet ja maastokin muuttui aavistuksen helpommaksi.

Edellämme taivalsi koululuokan rippeet ja ylempänä vastaan tuli koiraseurue.

Huipulla kaikuivat oppilaiden kiljahdukset. Liukas kallio koetteli heitäkin.

Hjemmelufttoppen ei ole kovin korkea ja se on helposti huiputettava, ainakin kuivalla kelillä.

Maisema oli nyt harmaa mutta aurinkoisella säällä näkyvyyttä lienee varsin pitkälle kohti Altan vuonoa.

Täällä ylhäällä olosuhteet huononivat. Tuuli tuiversi ja ruikki vähän vettäkin niskaan. Ehkä olikin ihan hyvä ettemme päässeet Sautson vaarallisempaan maastoon liukastelemaan.

Kuvassa tuo iso valkoinen rakennus on Altan museo. Itse kaupunki on hieman kauempana.

Ihastelimme aikamme sateista maisemaa ja lähdimme sitten laskeutumaan todella varovaisesti. Matkalla ohitimme evästauolle rauhoittuneet koululaiset.

Paluumatkan aloitimme kosteahkon suon poikki.

Alamäki alkoi kivikkoisesti... ja jatkui samanlaisena varsin pitkään.

Kallioiden kohdalla tulimme reitille jota meidän varmaan olisi pitänyt kavuta ylöspäin tullessamme. 

Täälläkin oli silokalliota jollaiselle rannan muinaiset kalliopiirrokset on kaiverrettu. 

Eikö vain tuossakin näkynyt hahmoja ?

Kun lopulta saavutimme leveän sorastetun alamäen oli se tavallaan helpotus. Toisaalta myös harmitus siitä että kohta taas olisimme ihmisten ilmoilla poissa hienosta metsästä.

Ruohokanukan marjat ovat punaisia täälläkin.

Nousu Hjemmelufttoppenille ei ole kovin pitkä. Koska aloitimme kävelyn museolta saimme retken pituudeksi noin 3,5 kilometriä. 

Kiva retki huonosta säästä huolimatta.

Ja evästauko pidettiin museon kahvilassa.