No, ei hän aivan Meksikon rajalta aloita, eikä saavuta Kanadan rajaa, mutta vaeltaa kuitenkin sadan päivän ajan jättimäisen rinkan alla pitkin vuoristopolkuja. Rinkka on jättimäinen, koska hän kantaa mukanaan kaiken ruokansa, telttansa ja osan matkaa myös kaiken tarvitsemansa veden. Eip käy kateeks!
Vaelluksellaan Cheryl tapaa muitakin Pacific Crest Trailin taivaltajia, melkein kaikki miehiä, ja melkein kaikki mukavia. Vaeltajien välinen solidaarisuus on osa kirjan viehätyksestä, ja se parantaa omalta osaltaan sankarittaremme haavoittunutta sielupahasta.
Vaellus ei ole siitä helpoimmasta päästä, vaan vaatii voimien lisäksi sisua ja lujasti tahdonvoimaa. Reitti kulkee halki vuoriston ja pitkin ikiaikaisia metsäpolkuja. Yksin kulkeva nainen saa käyttää kaikki taitonsa ja konstinsa selvitäkseen päivästä toiseen. Ja niin vaan hän selviää! Jesh!
Minä pidin tästä kirjasta siksi, koska siinä maistuu ylämäen hiki ja ansaitun tauon viilentävä vesitilkka. Luontoa on kuvattu suurella sydämellä, aivan kuulee soran rapisevan askelten alla. Jokainen kilometri tuntuu todelta, jokainen taakse jäänyt päivä oikeasti ja ansaitusti eletyltä.
Ja ai niin: tämä tarina on tosi.
Olen ylen ystävällisesti liittänyt linkkilistaan kirjan kirjoittajan nettisivun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti