Optimistin andalusialaiset sitruunat

Andalusialainen vuoristo, sitruunatarhat, lammaskatraat ja talo tämän kaiken keskellä. Kukapa ei olisi joskus moisesta haaveillut. Tjaa, aika monet kylläkin haaveilevat siihen vielä meren, mutta meripä on kaukana Chris Stewartin andalusialaisesta unelmasta.


Sen sijaan hänellä ja hänen vaimollaan on joki, jonka yli ei kulje kunnon siltaa. Ja kun silta on saatu rakennettua, tulvii joki ja vie sen mennessään. Se ei lannista optimistia. Ei tietenkään.



Andalusialaiset sitruunat on huumorilla ja viisaudella kirjoitettu kirja, joka kunnioittaa suuresti Las Albujarrasin sitkeitä asukkaita. Elämä Granadan etelänpuoleisessa vuoristossa on kovaa, karua ja koittelevaa. Sen lisäksi se on rentoa, maanläheistä ja rehellistä... paitsi, jos paikalle osuu liero lampaiden välittäjä tai naapurin juopporenttuserkku.


Chrisin hetken mielijohteesta ostama talo on hajoamispisteessä, ilman sähköä ja sen ainoa juokseva vesi on joki, jonka väärällä puolella talo sijaitsee. Se ei lannista optimistia. Ei vieläkään.
Naapuritilalla asuva Domingo lukuisine ystävineen ottaa asiakseen autella Chrisiä ja tämän vaimoa arjen askareissa, ja niin rappiotilasta kuoriutuu kohtalaisesti toimiva lammastila.




Chris Stewart oli penskana Genesis-yhtyeen rumpali, kunnes sai kenkää, koska ei osannut mitään. Sen jälkeen hän ansaitsi elantonsa maatiloilla ja opetteli samalla keritsemään lampaita. Tästä taidosta on hurjasti hyötyä, kun alkaa lampuriksi Espanjassa.

Tämä kirja oli hauskaa ja rentouttavaa luettavaa. Useammin kuin kerran jäin miettimään, jaksanko ja viitsinkö itse nähdä yhtä paljon vaivaa oman unelmani eteen.

Toivottavasti jaksan ja viitsin.



Ainoa murheenkryyni tässä kirjassa on sen huolimaton ja laiska suomennos. Kirjan alkupuolella homma vielä jotenkin hoituu, mutta puolen välin jälkeen suomentaja on viitannut kintaalla sujuvalle tekstille ja ymmärrettäville lauserakenteille. Sen seurauksena sivuille on jäänyt raivostuttavia ilmauksia, kuten kuvaus ihmisestä, joka on "sidottu rullatuoliin".

...ja toinen murheenkryyni on se, että kirja loppuu liian äkkiä. Unelmasta Espanjassa haluaisi lukea vielä paljon pidempään.




Keskellä Suomen talvea ei liene parempaa luettavaa, kuin kertomus optimistin oivallisista koittelemuksista Andalusian auringossa.





Ei muuta, kuin unelmoimaan....