Teneriffa: Teiden rinteillä puuskuttamassa

Pico del Teide. Se on Espanjan korkein huippu. Se on Atlantin saarten korkein. Ja se näkyy Teneriffalla melkein joka paikkaan.  Teide on aktiivinen tulivuori, ja korkeutta sillä on 3718 metriä.

Talvella se on lumen peitossa, ja nyt maaliskuun alkupuolella lunta on vielä vuoren pohjoisrinteillä.

Automatka Teiden juurelle on ajamista kallioiden ja kivikoiden keskellä. Onneksi tie on hyväkuntoinen.

Reitti kiemurtelee kukkuloiden ja kuun maisemien lomitse. Ollaan parin tuhannen metrin korkeudessa. Kasvillisuus on minimaalista, jos sitäkään.

Teiden rinteelle, 3555 metrin korkeuteen pääsee köysiradalla. Ihan kaikkia ei matkaan huolita: jos sinulla on ongelmia verenpaineen tai sydämen kanssa, tai jos olet raskaana tai pikku vauveli, et pääse kyytiin. Ja ylhäällä saisi olla vain tunnin, mutta sitä lienee mahdotonta vahtia.
Meno-paluu yhdelle maksaa 26 euroa. Kannattaa tulla aikaisin, ettei tarvitse seisoskella jonossa.

Kärryyn mahtuu 38 onnellista, eikä istumapaikkoja ole. Matka taittuu aika huikua, sillä jo kymmenessä minuutissa ollaan ylhäällä.
Valitettavasti en saanut kuvan kuvaa kyydistä: ylöspäin mennessä seisoin keskellä kärryä ja pätkänä näin vain erilaisia takin selkämyksiä ja olkapäitä. Alaspäin tullessa pääsin kyllä akkunan ääreen, mutta kaksi ranskalaisrouvaa kyynerpäätaklasivat kamerakäteni liikkumattomaksi.

Ylhäältä avautuu maisemaa Teiden graateriin.

Köysiradan jälkeen patikointipolku johtaa vielä hieman ylemmäksi. Ilma näin korkealla on tottumattomalle ohutta. Askellus pistää läähättämään ja vähän väliä tuntuu hyvältä istahtaa hetkeksi.













Tämä maisema on Vilaflorin suuntaan. Siellähän on pilvistä!

Yksi polku johtaa myös alas vuorelta. Sitä pitkin pääsee noin neljässä tunnissa vuorelle johtavan tien varteen.

Teiden huippu on ihan käden ulottuvilla. Pari sataa metriä ylöspäin... vau! Huipulle voi kiivetä, mutta siihen tarvitaan erillinen lupa.
Ja hieman parempaa kuntoa.

Hymyily on helppoa, kun istahtaa puuskuttamaan.
Muutenkin on huono fysiikka, ja sitten vielä tämä ohut ilma....puh, puh!

Paikoitellen Teide puhaltelee kuumia henkäyksiä ihmisten iloksi. Se ei ole kokonaan sammunut, kunhan vähän torkahtaa. Viimeksi se päätti heretä hereille 1909.

Kivenkolosta ilmoille nouseva höyry ei tuoksunut millekkään, mutta lämmintä se oli. Kuten myös kivet sen ympärillä.

Patikointipolkua ympäröivä maasto on laavakivien pirstomaa. Lämpötila taisi olla vain vähän plussan puolella, ja tuuli oli äkäinen ja kylmä.

Eli jos nouset korkeuksiin, pukeudu sen mukaisesti... vaikka jotkut kyllä olivat sinnikkäästi sortseissa. Reppanat.

Vaikka maisemat olivat komeita ja maasto merkillistä, oli oikeastaan ihan kiva palata köysiradan asemalle. Ohut ilma aiheutti myös hienoisen päänsäryn, joka tosin helpotti, kun pääsi reippaasti Teiden graateria alemmaksi.





Vaan kyllähän siellä kannatti käydä! Jännittävä kokemus kertakaikkiaan!





(muistathan, että klikkaamalla saat kuvat isommiksi...)