Yksi sen suosituimmista reiteistä on 15 kilometrinen Suomunjärven ympärikävely, eli Suomunkierto.
Järvi pitäisi suositusten mukaan kiertää myötäpäivään, mutta Suomun luontotuvan ystävällisen rouvan mielestä vastapäivään kiertäminen olisi mukavampaa. Mikäs siinä!
Luontotuvalta saa myös Patvinsuon opaskartan.
Suomunjärvi on monimuotoinen ja hiekkarantainen. Syvimmillään se on 27 m syvä, toisaalta siinä on hiekkaisia matalikkoja keskellä selkää.
Suomunjärven ympäristössä on asuttu jo 1600-luvulla.
Opasteet ovat kaikilta osin ensiluokkaisia. Niiden kannalta on sama, kuinka päin järven kiertää.
Suomunkierrolla ei ole mainittavia korkeuseroja. Taival on likipitäen tasaista.
Metsä saa rauhassa kasvaa, kun kulkijat pysyvät mukavilla poluilla, joskus puisillakin.
Eikä juotava lopu kesken.
Järven eteläisimmässä kohdassa kuljetaan hetki hiekkatietä. Mutta vain hetki.
Näiltä nurkilta lähtee polku yli Patvinsuon aina Koitereelle asti.
Kurkilahden taukopaikalla on uimakopit simmareiden vaihtoa varten.
Hiekkaranta ulottuu pitkälle maastoon.
Reitillä opastavat myös puihin maalatut merkit.
Tässä on ammoin humissut mahtava petäjä.
Vaikka kelot jaksavat pitkään olla pystyssä, joskus niidenkin on luovutettava. Ihmisen tekemä polku on silloin sivuseikka, pikkuasia ja oikeastaan hyvä paikka oikaista väsyneet oksat.
Suomunkierrolla näkee todella upeita, ikiaikaisia keloja. Niiden tuhannet harmaan sävyt ovat juuri oikeilla paikoilla.
Ja kaikki ne ovat omanlaisiaan. Tämä runko on joskus ollut iiiiso puu.
Tässä rantaan ajautuneen valaan jäännökset. Toisaalta ne saattoivat olla myös dinosauruksen luita... vai mammutin?
Reitti kulkee suurelta osin aivan järven tuntumassa ja hiekkaranta jatkuu polulle asti.
Välillä on metsäisempi jakso. Myös täällä kelopuut kuvittavat maisemaa.
Sammalet ja jäkälät näyttävät viihtyvän hyvin.
Nämä tienoot kuuluvat karhuille, susille, ilveksille ja ahmoille.
Hirviä ja majavia unohtamatta.
Ja tirppalintuja.
Lyhyt hetki kuljetaan myös metsäautotietä.
Hieman polulta sivussa, vähän ennen Virtaniemen nuotiopaikkaa, virtaa Suomunjoki kohti Koiteretta.
Todella mielenkiintoinen silta vie yli varsin railakkaasti virtaavan veden.
Sillan yksityiskohdat ovat kiehtovia. Nämä ketjut eivät kyllä ole aikoihin pyörineet.
Näyttäisi siltä, että Suomunjoessa on vesi tavallista korkeammalla.
Sillan ihailun jälkeen palataan Suomunkierron polulle.
Virtaniemen nuotiopaikka.
Pitkospuita rakastavan koiran mielestä jokainen taukopaikka olisi samalla hyvä eväiden syöntipaikka. Eikö vain?
Mutta matka jatkuu pitkin hiekkarantaa. Melkein kuin ulkomailla olisi...
Jos sää ja vesi olisivat lämpösempiä, voisi vaikka viettää hetken rantaelämää.
Toisinaan sopuisat pitkokset vievät eteenpäin.
Ja niin saavutaan Virtasalmen sillalle.
Se on Suomunkierron silloista pisin.
Pikkuhiljaa järvi syö maan puiden juurilta. Ennenpitkää nämäkin männyt kelottuvat.
Samaan aikaan nuorempi puusto työntää omia juuriaan rantapenkereisiin.
Pokkaniemen levähdysalue. Nuotioringin lisäksi paikalla on myös laavu, huussi ja puuliiteri.
Taukopaikan rannalla on lisää upeita muinaisjäännöksiä.
Nuotiopaikka oli niin tuulinen, että eväät naposteltiin niemen suojaisemmalla puolen. Nuotiolta lainattiin kätevä tuulensuoja keitintä suojaamaan.
Suomunjärven pohjoisosassa on useita siltoja rantaviivan rikkonaisuuden takia. Ne kaikki ovat erinomaisessa kunnossa.
Tämä on Lapinniemen levähdyspaikka. Kokonaisuuteen kuuluu myös laavu ja nuotiorinki.
Ja eväitä uskollisesti odotteleva piski.
Suomunjärven rannat ovat pitkälle matalia ja hiekkapohjaisia. Hellekelillä olisi helppo kahlailla viilentämässä varpaita.
Nämä ovat myös kaikensorttisten itikoiden paratiiseja.
Loppukilometrit luontotuvalle ja parkkipaikalle kulkevat joutuisasti helpossa maastossa.
Nelivedolla vieläkin joutuisammin!
Vielä viimeinen silta ja retki on lopussa, 15 kilsaa tassuteltu.
Vaikka sää vaihtui alkumatkan auringosta tihutteluksi, ei se paljon menoa haitannut. Maisemat Suomunkierrolla ovat jännästi erilaisia, hiekkarannat yllättävän kiehtovia ja kaikki ihmisen tekemät rakennelmat hyväkuntoisia.
Ja sadat harmaanhohtavat kelopuut näkemisen arvoisia!
Hei! Tiesithän, että kansallispuiston järjestyssääntöjen mukaan koirat tulee olla aina kytkettynä kansallispuistoissa? Metsähallitus muistuttelee tästä säännöllisesti omissa kanavissaan. Sinulla näkyy useammassa postauksessa kuvia, joissa koira kulkee irrallaan kansallispuistojen alueille. Järjestyssäännöt eivät erittele kuinka pieni, tottelevainen tai söpö koira on, vaan yksiselitteisesti kaikkien koirien tulee olla kytkettynä. Todella ikävää tällainen välinpitämättömyys, vielä retkipaikan palkitsemalta bloggaajalta.
VastaaPoistaHei ja kiitos viestistäsi. Olet aivan oikeassa ja tärkeällä asialla. Lupaan, ettet uusissa (2018 ->) jutuissani näe koiraani irrallaan.
Poistat.Tiina