Santiagoon varjellulla kiireellä

Kirjan alku on tutun oloinen: pariskunnan mies on saanut päähänsä, että haluaa vaeltaa halki pohjoisen Espanjan (oli lukenut Gardbergin kirjan). Pariskunnan nainen pitää ajatusta mielenkiintoisena, mutta ei tunne vetoa moista kävelyretkeä kohtaan.

Kuluu hetki, ja toinenkin. Aikaa vierähtää ja ajatukset kehittyvät. Tutustutaan Susanna Linnan "Simpukankuorelta kotiin"-kirjaan, josta saadaan ratkaiseva innostava potku. Lopputuloksena pariskunta lähtee yhteiselle, 800 kilsan pyhiinvaellukselle.
Niin se kävi Anneli Myllärin kirjassa, ja niin on käynyt muillekkin...

"33 päivää Santiago de Compostelaan" on kertomus tavallisen keski-ikäisen parin valmistautumisesta ja vaelluksesta vuonna 2006.

Juuri tuosta valmistautumisesta oli yllättävän mukava lukea. Anneli ja kumppaninsa hankkivat vaelluskengät, reput, sekä muita reissulla tarvittavia hyödykkeitä. Lisäksi he treenaavat, pohtivat uniongelmiaan ja kielitaitoakin prepataan.


Kirjan nimestäkin jo selviää, että reitistä on selvitty hämmästyttävän nopeasti. Itseasiassa kirjan sankarit olivat varanneet seitsemän viikkoa vaellukseen, mutta malttoivat retkellään pitää vain kaksi lepopäivää. Niistäkin toinen sairastumisen takia.

Lukiessani kirjaa välillä oikein toivoin, että he olisivat raaskineet pitää välipäivän vaikkapa Burgosin uskomatonta katedraalia ihaillen, tai Villafranca del Bierzon kauniissa kaupungissa.

Nopeaa etenemistä selittävät myös aikas pitkät päivämatkat. Tämä pariskunta ei tyydy kymmenen kilometrin lenkkeihin, vaan varsin usein etapit ovat liki kolmikymppisiä, joskus ylikin. Sellainen on ok, jollei se ime kaikkea energiaa. Aavistus pitkien päivämatkojen tuomasta nuukahtamisesta on kuitenkin aistittavissa joillain kirjan sivuilla. Mikä vahinko! Olisihan sillä aikataululla voinut ottaa rennomminkin.



Anneli Mylläri kertoo kirjassaan tarkasti jokaisesta bocadillosta, juustosta ja maitokahvista, joita matkan edetessä kului. Caminolla kulkeneena tiedän, kuinka tärkeitä nämä ovat, mutta että jokainen pitää mainita kirjassa? Tjaaa...ehkä. Ne rytmittävät päivän, tuovat hitusen paikallisväriä ja kertovat reitin varressa nököttävien kahviloiden tarjonnasta.

Kirjassa kuvatulla vaelluksella on uskonnollisuus tärkeää. Se tuntuu syvenevän matkan edetessä, mikä tuo tekstiin osin naiiveja, osin lohdullisia piirteitä. Pyhiinvaelluksella kukaan ei välty sielunsa tutkiskelulta ja tällä pariskunnalla tuntuu olevan vankat perinteet rukoiluun, virsien laulamiseen ja varjeluksen tunnistamiseen.


Myllärin kirja on lukemisen väärti, jos haikailee Caminolle.
Se kannattaa tsekata myös oman Camino-seikkailun jälkeen.
On aina kiva lukea tutuista poluista, maisemista ja tuntemuksista.

Lisäpiste siitä, että Myllärin kirjan kannessa on myllynkivi.

Lisäsin linkkilistaan linkin Anneli Myllärin omille sivuille.

(Gardbergin ja Linnan kirjat on myös esitelty tässä blogissa!)