Kolme koetuksen reittiä Santiagoon

Santiago de Compostelaan johtaa monta reittiä. Osa reiteistä kulkee Espanjan naapurimaiden halki päätyäkseen lopulta luoteisen Espanjan sateiseen, vihreään, ihanaan Galiciaan.

Kirjassaan "Kolmea reittiä Santiagoon" Anneli Mylläri kertoo vaelluksestaan, jolla kuljettiin parisataa kilometriä Ranskan puolella. Sitten Camino del Nortea osapuilleen 400 kilsaa ja lopuksi Camino Inglesia noin 120 kilometriä.

Miten moinen on mahdollista?

Alunperin pariskunta aloitti vaelluksensa 24.3.09 Ranskan Le Puyista. Heillä oli kunnianhimoisena hankkeena kävellä 1540 kilometriä siten, että Espanjaan saavuttuaan he siirtyisivät Camino del Nortelle ja sitä pitkin vaeltaisivat Santiagoon hyvissä ajoin ennen kesäistä ruuhkaa.

Vaan aina ei käy niin kuin suunnitellaan. Maaliskuun lopulla Ranskassa käveltävä osuus oli osin vielä lumen peitossa. Mutaiset polut, mäkinen maasto ja viileä keli söivät puhdin.

Lisäksi reitti oli heikosti merkitty ja mukaan haalitut opaskirjat vajavaisia.
Kärsittyään polvi- ja selkäongelmista pariskunta päätti jättää Ranskassa vaeltelun sikseen ja hilppasta bussilla Iruniin, Biskajanlahden pohjukkaan.


Edessä oleva Camino del Norte on luonteeltaan erilainen, kuin tuttu Camino Frances. Reittimerkinnät ovat heikkoja ja maasto vähintäänkin haastavaa.


Pariskuntaa oli kyllä varoitettu tämän reitin hankaluuksista, mutta ennenkin Caminolla kulkeneina he arvelivat kyllä selviävänsä. Vaeltamisen arki oli heille tuttua ja kunto oli jo koeteltu aikaisemmalla retkellä.

Kun vaeltaa hankalassa maastossa ja huonosti merkityllä polulla, on ensiarvoisen tärkeää pitää mukana luotettavaa opaskirjaa, riittävästi karttoja ja päivittäin tutkia näistä edessä odottavaa reittiä.
Tämä on ehkä tärkein Myllärin kirjan opetuksista.

Useamman kerran kirjan sankarit huomaavat olevansa väärällä polulla... tai ehkä ei ihan väärällä, mutta kahdesta vaihtoehdosta vaikeammalla. Sellainen syö tarmoa, vie voimia ja harmittaa vietävästi.


Myös toisten vaeltajien puute tekee kävelystä aikaisempaa ankeampaa. Sopiva määrä samaan suuntaan kulkevia on Caminoiden suola!


Vaikka pariskunnan vaellus on täynnä räntäsadetta, kipeytyneitä polvia ja kylmiä yöpymispaikkoja, on kirjan sävy kuitenkin positiivinen. Kauniit maisemat, hyvä ruoka ja vaikeuksien voittaminen ovat päällimmäisiä tunnelmia.

Ja sitten tämän kirjan toinen tärkeä opetus: jos jokin reitti kertakaikkiaan tökkii, voi vaihtaa maisemaa.
Taivallettuaan vaativalla Camino del Nortella noin 400 kilometriä, päättää kirjan pariskunta kokeilla vielä kolmatta reittiä, eli Camino Inglesia.
He matkaavat Luarcasta Ferroliin ja astuvat siellä uudelle Caminolle.

Nyt heillä on käveltävänään enää 120 kilsaa. Tämä luku tuntuu "normaaleista" ihmisistä hurjalta, mutta Caminonkulkijasta lohduttavan lyhyeltä.

Unelma 1540 kilometrin vaelluksesta ei siis toteudu. Sensijaan on kävelty Ranskan lumisilla harjanteilla, Biskajanlahden sumuisilla rinteillä ja saavuttu Santiagoon yllättävää reittiä.




Caminolla saattaa sataa vettä kolme viikkoa putkeen, rakkoja voi tulla jokaiseen varpaaseen, nivelet ehkä notkuvat kilometrien karttuessa. Nämä ovat niitä pikkuasioita. Tärkeintä on kävellä, tuntea jalkojen liike, tuulen tuiverrus ja auringon taival taivaan kaaren ylitse.

Anneli Mylläri tavoittaa kirjassaan monia näistä pitkän matkan kävelyn hienoista puolista.
Elämä ei aina ole helppoa,  mutta aina se on elämää.

Tästä Myllärin ekaan kirjaan!