Marraskuinen Helvetinjärvi

Eteläisen Suomen ihmeen lämpimästä marraskuusta täytyy ottaa ilo irti: siispä Helvetinjärvelle patikoimaan!

Haukanhietan P-paikalta on Helvetinkolulle 5,5 kilsaa, kuten opaste ihan viimeisillä voimillaan ilmoittaa.

P-paikalta johtaa punainen polku Helvetinkolulle.

(Paluumatkan oikopolkukin löytyy hentona mustana viivana.)

Parkkipaikalta lähtiessä ohitetaan ensin jykevä portti.
Pitkospuita rakastava koira olisi jo menossa. Ihmiset vaan ovat niiiin hitaita! Aina ja jokakerta!

Piskillä on verkkarit päällä, koska matalan maavaran takia se kastuu varvikossa ja sitten palelee tauoilla.

Maasto on monipuolista, ojien ja jokien pirstomaa.

Aamu vaan ei tunnu millään valkenevan. Yhtä syksyistä hämärää koko päivä!

Kallioita on osavasti siellä täällä.

Haukkajärven Myllylahti syksyisessä asussaan.

Polku seurailee osavasti Myllylahden rantaviivaa.

Yöllisen pakkasen jälkeen muuten niin mukavat puuportaat ovat jäässä.

Eli pliukkaat.
Onneksi kaide on tukeva!

Ison Ruokejärven nuotiopaikka.

Kesällä varmaan hyvinkin houkutteleva.
Eikä kyllä nytkään hassumpi.

Ja tässä itse Ison Ruokejärven hennon riitteen peittämää rantaa.

Rantaheinikon keltaisuus valaisee muutoin niin harmaata maisemaa.

Reitillä on todella runsaasti kaatunutta puustoa.
Se hidastaa huomattavasti kulkijoita.

Vaikkei juuri nyt sadakaan, on maisema märkää.

Se on syssy ny!

Yritin löytää tälle murikalle selitystä, mutta ehkä joku lukijoista osaa kertoa kivestä enemmän?

Sen päälle on pinottu pieniä kivipatsaita, eli joku on sinne kiivennyt.

Tai nostettu.

Pitkoksia matkan varrella on vähän väliä. Ja ne ovat tietenkin jäässä.

Harva asia metsässä on yhtä liukas, kuin jäinen pitkospuu.

Ihminen kävelee mielummin vähemmän liukkaalla, mutta pitkospuita rakastava koira on elementissään.

Tosin silläkin silloin tällöin tassu lipsuu.










Metsä on todellakin yrittänyt hävittää ihmisen kädenjäljen!

Jotenkin se on niin ymmärrettävää!

Sammakkolammin läheisyydessä on hienoja kallioita.
Punainen sammal pilkottaa mukavasti siellä täällä.

Huurteista rahkasammalta pitkosten viereltä.

Kuin talvinen pienoismetsä.

Sammakkolammin peittää kaunis riite.

Jäisiä pitkospuita pitkin kävely on aikas vaarallista, mutta ei niiden vierelläkään helppoa ole.

Ison Helvetinjärven näköalapaikka.

Sinne vie leveä polku, vaikka pyörätuolia tai lasten kärryjä varten.

Tässä se näköala.

Syksyinen sumu kattaa maiseman.

Ja tässä itse Helvetinkolu.

Siitä on hankala saada sen todellisesta luonteesta kertovaa kuvaa.

Tässä se latistuu vaivaiseksi poluksi kallioiden välissä. Oikeasti se on syvä viilto graniittiin, eli peruskalliomme sydämeen.

Alhaalla Ison Helvetinjärven rannalla on tyyntä, ja salaperäistä.

Metsä ja järvi ovat täysin hiljaisia. Melkein hävettää rikkoa niiden syksyinen  rauha.

Päivätupa on avoinna kulkijalle, mutta sää onneksi sallii myös nuotiolla istuskelun.

Siis jos repusta löytyy lämmin taukotakki... ja löytyyhän sieltä!

Paluumatkalla autolle päätetään etsiä ja löytää oikopolku.
Ja se meneekin osapuilleen juuri tuossa.

Piski nostetaan muutamasta hankalimmasta kohdasta yli, mutta ihmisraukat kiipeävät koko rinteen omilla kintuillaan.

Huh! Ylhäällä poissa kivikosta, ja matka voi jatkua ilman enempiä vuorikiipeilyjä.

Nyt marraskuussa lämpötila oli vain pari astetta plussaa ja kaikkialla vallitsi hiljaisuus.
Olisi kiva palata näihin maisemiin, kun metsä on vihreimmillään ja joka tirppalinnulla on jotain sanottavaa.