Lauhanvuori, Etelä-Pohjanmaan helmi

Lauhanvuoren kansallispuisto on mukava päiväretken kohde.
Yhtenä läntisen Suomen korkeimpana kohtana itse vuori kohoaa 231 metrin huimaavaan korkeuteen :) .

Ensin katsastetaan näkötorni. Sen jälkeen on tarkoitus ajaa Spitaalijärven P-paikalle ja sieltä patikoida katsomaan Kivijataa.

Lauhanvuoren laella nököttävä näkötorni on vuodelta 2004.
Aikaisemmin täällä on seissyt mm. palovartijan torni.








Hyvällä kelillä tornista voi nähdä Kristiinankaupunkiin asti.

Usvainen marraskuun aamu ei ehkä ole paras ajankohta kuikuiluun.

Torni on todella tukevaa tekoa. Se tuskin huojuu kovimmallakaan tuulella.

Mutta on siinä hemmetisti portaita kiivettavänä!



Näkötornilta on parin kilsan ajomatka seuraavaan kohteeseen.

Spitaalijärven parkkipaikalta johtaa
komea polku itse järvelle.

Tätä voi kulkea vaikka pyörätuolilla tai lasten kärryillä.

Nuotiopaikan ympärille mahtuu isompikin porukka nauttimaan maisemista.









Spitaalijärvestä ei saa spitaalia, ehkä.

Nimi johtuu järven veden parantavasta vaikutuksesta.
Sitä kuskattiin aikoinaan Venäläisille ruhtinaillekin.
Ehkä veden vaikutus elimistöön selittyy sen matalalla pH arvolla, sillä se on vain 4,7.

Järvellä on myös siisti keittokatos.

Tällaisia voisi olla enemmänkin, kun Suomen suvi on  mitä on...











Kaakao on aina paikallaan!

Järveltä suunnataan kohtalaisesti merkittylle polulle.

Maasto on tasaista ja helppoa kulkea.

Ja jotenkin pohjoisemman oloista, kuin pitäisi.












Reitti kulkee halki Isonevan.
Marraskuun puolivälissä sen vesimäärä on kohtuullinen, eivätkä jalat kastu ainakaan ehjillä pitkoksilla.

Nopea vilkaisu pikkuruisiin, joita on joka paikassa.

Nehän ovat hattivatteja!
Trust me!

Lohiluoma virtaa halki maaston.














Hieno penkki, mutta jotenkin se ei vaan houkuttele rentoutumaan...

...itsesuojeluvaisto nostaa silloin tällöin päätään...

Lauhanvuoren kansallispuistossa pohjavesi on lähellä maanpintaa. Useissa kohdin on lähteitä ja lähdepuroja. Nämä eivät koskaan jäädy, ja näissä puroissa elääkin tammukka, eli purotaimen.

Sellainen fisu livahti juuri ennen kuvanottoa tuon hiekasta pulputtavan lähteen yli.
Ihan tosi!

Pitkokset eivät aina ole ihan priimakunnossa.

Mutta ehkä niiden korjaamiseksi on jo olemassa suunnitelma ja aikataulu?

Viehkot lähdepurot halkovat maisemaa.

Tämä on varmaan pieni paratiisi kevään ensilämmössä.

Ja kesällä, kun hyttyset pääsevät vauhtiin.

Tähän on rakennettu pohjapato ohjaamaan veden juoksemista.

Piski ei todellakaan tykkää, kun porukka hajaantuu eri poluille.

Vähitellen maasto kuivuu. Jäkälät valtaavat taas maiseman.

Vain porot puuttuvat.

Polku johdattaa aika ihmeelliseen maisemaan, eli Kivijatalle.

Tämä on muinaista merenrantaa.

Sulan maan aikana kulkeminen on sallittua vain puisilla poluilla.

Näillä kivillä ei kasva sammal, eikä edes kunnon jäkälä. Tuhansien vuosien aikana ei yksikään pajunsoiro ole onnistunut juurtumaan tänne.

Ei ihme, että tähän paikkaan on aikojen saatossa liitetty paljon mystistä!

Tämä ikiaikainen kivikasauma on peräti 800 metriä pitkä.

Kivet ovat hiekkakiveä, mikä on Suomessa suht harvinaista.









Kivikkon iloinen kädenheilautus on oikeastaan ihan hauska, vaikka varmaankin sotii kaikkia lakeja ja lupia vastaan.

Lauhanvuori on ehdottomasti kohde, johon haluaa palata lämpöisempänä vuodenaikana.