Kävelyä mystiikan ja näkyjen reitillä

Mirja Karna on tullut kävelypiireissä kuuluisaksi pitkästä taivalluksestaan Suomesta Espanjan Santiago de Compostelaan.

Tuolla 3650 kilsan vaelluksellaan hänellä oli aikaa ja tilaa miettiä, mitä elämältään haluaa.
Yksi niistä asioista, joihin hän päätti panostaa, oli romaanin kirjoittaminen. Ja niin syntyi kirja Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä.

Tämä kirja on fiktiivinen teos vaeltamisesta Santiago de Compostelaan. Itse hieman petyin siihen, että kirja ei kuvaakkaan taivaltamista Camino Francesilla, vaan reitin aikaisemmilla osuuksilla Ranskan puolella.
Toisaalta nämä ovat niitä vieraampia reittejä, ja sikäli mielenkiintoisia.




Kirja kertoo suomalaisen Julian itsensä etsimisestä. Hän miettii vaellustaan Valamon luostarissa, sen retriitissä, ja imee läheisyyteensä komean munkkinoviisin. Nämä kaksi tapaavat uudelleen Ranskassa, jossa munkki siunaa Julian alkavan pyhiinvaelluksen.

Julialla on taakkanaan riittämättömyyden tunne. Hän ei koskaan ole tuntenut olevansa täydellinen sellaisenaan, vaan toisten ihmisten odotukset ja vaatimukset ovat latistaneet häntä. Toisaalta hänelle antaa voimia viisas lapsuuden mummo, toisaalta häntä vetää alaspäin muisto materialistisesta ex-miehestä.

Kirjan tarina kertoo kävelystä, taipaleella tavatuista muista vaeltajista, eteläisen Ranskan maisemista ja mystiikasta.
Tuo mystiikka tulee Julian unista, näyistä ja osin myös ympäristön tarjoamista ärsykkeistä.
Itse olisin mielummin lukenut enemmän vaeltamisesta ja sen mukanaan tuomista tuntemuksista. Siitä, miten kenkä oikeasti painaa pitkän päivän päätteeksi. Näistäkin asioista kirja toki kertoo, mutta päällimmäisenä ovat päähenkilön tuskailut uskonnon, feminismin ja minäkuvansa kanssa.



Kävely ja siihen liittyvät arkiset asiat ovat hyvin konkreettisia. Tämän kaiken vastapainoksi Karna levittää mystisiä näkyjä, arvoituksia ja ennustuksia. Osin ne ovat loogista jatkumoa Julian elämälle, osin aika ulkokohtaisia pyrähdyksiä todellisuuden tuolle puolen.

Lukijan tehtäväksi jää näkyjen ja esiin tuodun mystiikan arvottaminen. Tuntuvatko ne tärkeäiltä ja valaisevilta, ja saako niistä irti jotain syvempää? Uskon, että moni löytää kirjasta tukea omalle elämän salattujen arvoitusten kaipuulleen.
Itse en aivan saanut kiinni kirjan perimmäisestä tarkoituksesta. Se jäi jumiin kohtalaisen kliseisiin henkilökuviin ja päähenkilön naiviin elämänasenteeseen.




Valamon munkki seuraa Juliaa taipaleelle. Miksi? Ja onko hän todellinen, vai vain Julian unelmien ja haaveiden tuottama näky?
Sillä ei oikeasti liene merkitystä, sillä munkin tehtävä kirjassa on olla salaperäinen ja päähenkilön mielestä sekä ärsyttävä, että kaihottava.
Kirja olisi saattanut toimia paremmin tyystin ilman häntä.


Jokin outo vaivasi, kun luin tuota kirjaa.... sitten tajusin: Mirja Karna oli aikaisemmin Mirja Kärnä.
Mystistä tämäkin.