Teretti, Patvinsuon picnic

Patvinsuon Teretinniemi on monelle tutuinta Patvia.
Pakataan siis evästä reppuun ja käppäillään sinne.

Auto jää Kurkilahteen Suomunjärven rannalle.



Kappas, taskussa kulki näemmä englanninkielinen kartta... haitanneeko tuo mitään?



Vallankin, kun kartalle ei tällä reitillä juuri ole tarvetta.

Pitkospuinen polku lähtee parkkipaikan kohdalta tien toiselta puolen.

Terettiin on osapuilleen kolme ja puoli kilsaa.

Pitkokset katoavat hetkeksi ja alkaa hakkeella päällystetty polku.

Tätä on tosi helppo kävellä, ei ole juurakoita tai yllättäviä kivenmurikoita.

Vaan suolla kun ollaan, alkavat pitkospuut pian uudestaan.



Pitkospuita rakastava koira ehtikin jo vähän huolestua.

Tämän retken aikaan ei vielä ollut virallista ruskaa, mutta suo hehkuu siitä huolimatta komeissa väreissä.















Eräät osaavat todella iloita puisesta polusta tassujen alla!

Tämä heppu oppi jo pentuna pitkoksilla kävelyn niksit: ei saa pomppia ja riekkua, eikä saa katsella maisemia kävelyn aikana. Jos ei noudata näitä ohjeita putoaa polulta ja tassut kastuvat. Kamalaa!!!

Nyt papparaisena se on lajin mestari.






















Tällä retkellä on yksi risteys, ja sekin on esimerkillisesti opastettu.















Ihan huomaamatta olemme kävelleet jo yli puolet menomatkasta.

Ja pian vasemmalla puiden latvojen tasalla näkyykin Teretin lintutorni.

Se kohoaa metsäisestä saarekkeesta.

Siinä se komeus on.

Eipä heilu tuulessa, tuskin myrskyssäkään.

Tornista näkyy suota.


Patvinsuon kansallispuisto perustettiin 1982 ja sillä on kokoa ihan kivasti: 105 neliökilsaa.

Portaat ylös ja alas ovat aikas jyrkät ja kapoiset.

Roheilla vaelluskengillä jalan asettelu askelmalle vaatii keskittymistä, joten tässä ei kannata kiirehtiä.

Eikä piskillä ole tänne asiaa.

Kulkijaa valistetaan hienolla opastaululla.

Nyt ei maastossa näkynyt tirppalinnun tirppalintua.

Toisin taitaa olla keväällä.

Jos Teretistä jatkaisi etelään, päätyisi Majaniemeen. Siellä poikkesimme pari päivää sitten.

Suomun luontotupa on vastakkaisessa suunnassa. Siellä kannattaa piipahtaa jo ihan karttojenkin takia.

Teretistä löytyy kaikki, mitä luonnon helmassa kävelevä kaipaa.

No ei järvenrantaa, eikä komeata kalliota, mutta kaikki muu on paikallaan.

Kelpaa täällä syödä maittava lounas ja hörppästä päälle makea kaakao.

Laavu on rakennettu aito-antiikkisella tyylillä.

Sen katto on tehty perinteisesti päreistä.

Palvelukokonaisuuteen kuuluu myös kaivo.


Rehellisyyden nimissä on sanottava, että sitä ei ole merkitty alueen karttaan.

Mikä onkin hyvä, sillä kaivon vesi ei näytä kovin hyvältä.

Toki tästäkin saa hätätapauksessa keittämällä kelpo juotavaa.

Teretissä on aina mukava käydä.

Se on huolella rakennettu retkikohde, siisti ja vastaanottavainen.


Paluumatka on aina lyhyempi, kuin menomatka.


Se on universaalinen totuus.

Suolla kasvava näre on hommannut tupeen.





Niin, meillä kaikilla on joskus omituisia päähänpistoja.

Pitkospuiden vieressä kasvaa kaikenlaista vihreää.

Välillä on hyvä hidastaa ja katsoa jalkojensa juureen.

Parin vuoden takaisella Patvinsuon reissulla pitkospuiden vieressä loikoili runsaasti kyykäärmeitä, mutta nyt ei näkynyt ainuttakaan.

Onneksi.

Tämä oli helppo retki, silti paljon antava.



Ja koska tässä ei paljoa kenkää kulutettu, poikettiin samalla reissulla Patvinsuon unohdettuun paratiisiin: Autiovaaran kuusipolulle.






Siitä tulee pikku juttu seuraavaksi.