Suomunjärven itäisellä rannalla

Suomunkierto on yksi Patvinsuon klassikoista. Hurmaavan Suomunjärven ympäri kulkeva polku on osapuilleen 15 kilsaa.

Olemme aikaisemmin kiertäneet lenkin kokonaan, joten nyt astelimme vain puolet siitä. Kun puolikkaan kävelee edestakaisin, on kilometrimäärä liki koko kierrosta.

Aloitetaan Kurkilahden P-paikalta.
Sieltä patikoidaan itäkautta Pokkaniemeen.

Ja takaisin.

Kurkilahti on täyden palvelun paikka.
Tämä retkiliesi hakee vertaistaan.

Rakennuksessa on myös pukuhuoneet...

... sillä Kurkilahden hiekkaranta on ensiluokkainen pulikoimiseen ja vedessä lillumiseen.

Mutta ei jäädä ihailemaan aurinkorantaa, vaan sännätään metsään hyvin opastettua reittiä pitkin.

Aluksi kuljetaan hetki pitkoksilla, sitten päästään metsäpolulle.

Täällä siis kasvavat kaikki maailman golf- ja pingispallot!

Reitti yhyttää pian rannan uudelleen.

















Oikaisimme hieman, jotta pääsimme biitsille kävelemään.

Pitkospuita rakastava koira diggaa myös hiekkarantoja.

Se arvostaa Suomunjärven veden hyvää makua (siis piskin juotavaksi sopivaa, ei immeisten).

Rantavedessä räpiköi tämä sudenkorento. Nostin sen kuivalle maalle, mutta se palasi takaisin veteen.
Se varmaan tiesi, mitä oli tekemässä, ja minä tyhmä yritin sotkea sen suunnitelmat.

Komeat kelot ovat ominaisia Patvinsuon alueelle.

Jostain luin, että sana patvi tarkoittaisi keloa, mutta voip olla, että muistan väärin.

Maasto on paikoin aivan jäkälän peitossa.
Askel oikein rahisee, kun kulkee eteenpäin.

Puolukka oli tämän retken aikaan komeimmillaan.

Marjat olivat pulleita ja ällistyttävän makeita.

Sitten suunnataan Siikalampien välistä sisämaahan.

Yritimme kyllä jatkaa matkaa rantaa pitkin, mutta ei siinä pystynyt kävelemään. Oli kaislikkoa, suota ja ryteikköä.

Sitäpaitsi on ihan fiksuakin pysytellä merkityllä polulla. Kiltisti.

Metsäpolkua on varsin pitkä rupeama, kunnes päädytään leveämmälle baanalle.

Vaihteeksi on kiva kävellä rinnatusten, eikä aina peräkanaa.

Näillä nurkilla oli viikkoa aikaisemmin nähty karhu, mutta meille se ei kuonoaan näyttänyt.

Pysytteli varmaan kauempana puolukoita popsimassa.

Hieman sivussa reitistä on Suomunjoki ja tämä vanha pohjapato.

Vielä hetki kuljetaan leveästi kohti Suomunjärven rantaa.

Virtaniemi. Huilasimme hetken, mutta päätimme sitten jatkaa Pokkaniemeen asti lounastamaan.


Paluumatkalla pysähdyimme tässä juomassa jälkkärikahvit ja -kaakaot.

Virtaniemestä eteenpäin pystyi taas jatkamaan rannalla tallustelua.

Tuulet, lumet, jäät ja ties mitkä ovat koetelleet rannan männikköä.

Mutta siinä ne vaan seisovat.

Käsi kädessä.

Virtasalmen silta on sekin ollut useamman vuoden tuulessa ja tuiskussa.

Silti se jaksaa kantaa kulkijan tanakasti ja turvallisesti vesistön yli.

Sillan kaiteessa kasvaa valikoima erilaisia jäkäliä.

Jotenkin tämä kelo näytti itämaiselta lohikäärmeeltä.

Sellaiselta koukkukoipiselta.

Nyt ollaan jo aika liki Pokkaniemeä.

Nuotiopaikalle vie kaksi polkua, joista opastettu kulkee sisämaan kautta ja se toinen enemmänkin rantaa pitkin.

Pokkaniemessä sitten koittaa se iso tauko.

Tällä mukavalla nuotiopaikalla oli myös oikeita makkaratikkuja, mikä helpottaa huomattavasti lounaan käristämistä.

Jokaiselta Suomunkierron taukopaikalta löytyy tuollainen kätevä siirrettävä tuulensuoja.
Nyt oli kohtalaisen tyyntä, mutta tuulisemmalla kelillä sellaisesta on iso apu.

Maukkaan lounaan jälkeen tehdään taktinen u-käännös, eli lähdetään paluumatkalle.

Nyt yritetään kulkea rantaviivaa myös hankalimmissa kohdin.

Tämä on aika kuuluisa mänty, sillä olen nähnyt siitä kuvia siellä sun täällä.

Sitkeä sissi, täytyy myöntää.

Virtasalmen sillalla oli pakko vähän poseerata.

Pitkospuita rakastava koira ei oikein tällaisesta perusta.

Paluumatkalla pysytään pääosin merkityllä polulla.

Puskasta poskeen-periaatteella puolukoita tuli syötyä useampi kourallinen.








Suomunkierto vain puoliksi ei ollut hassumpi idea.



Tälläkertaa se riitti meille aivan passelisti.






Pohjois-Karjalan kiertue jatkuu vielä...