Pyhä-Häkki: luontokatsaus taskukoossa

Pyhä-Häkin piipahduksemme (11.5.17) osui siihen toukokuiseen viikkoon, joka oli ennätyskylmä.

Tirppalintujen liverryksen sijasta vedimme pipat korville ja nautimme lumi- ja raekuuroista.

Pyhä-Häkki on pikkuruinen (vain 13 neliökm). Se on tunnettu omin nokkineen kasvaneista metsistä. Sellaiset kiinnostavat aina.

Kiersimme Kotanevan polun, jonka pituus on huimaavat 6,5 kilsaa.

Kansallispuiston P-paikalta pääsee alueen kaikille poluille.
Me kävelimme Kotanevan, eli Kotajärven polun vastapäivään, jotta pitkän ajomatkan jälkeen yhyttäisimme eväspaikan nopeammin.

Aika pian olisimme päässeet suo-osuudelle. Olimme just kolme edellistä päivää tarponeet Salamajärven soita, joten nyt valitsimme kuivan maan polun.

Se oli vaihtelua meille, soissa uitetuille.

Alueen polut olivat mukavan leveitä ja helppokulkuisia.
Täällä ei helposti pääsisi eksymään.

Opastetauluissa ei ollut valittamista.

Erityisen hienoa oli, että P-paikka oli merkitty tauluihin selkeästi, eikä jollain salanimellä, jonka unohtaa oitis.






Ennen Kotajärven keittokatosta kuljettiin halki suon, joka on kesällä varmaan aikamoinen viidakko.

Pitkokset olivat onneksi kohtalaisen hyvässä kunnossa.

Täällä ei ole aikoihin kirves heilunut.

Eikä moottorisaha surrannut.

Kotajärven keittokatos oli esimerkillisen siisti ja suojasi hyvin ajoittaisilta lumi- ja raekuuroilta.

Tässä sopi lämmitellä kuin istuskelisi takkatulen ääressä.

Aikas pitkän lounastauon jälkeen polku houkutti jatkamaan taivallusta.

Pyhä-Häkin maasto oli mukavan kumpuilevaa.

Nousut olivat kuitenkin maltillisia, eivätkä juuri nostaneet hikeä pintaan.

Ehkä, jos olisi ollut lämpöisempi...

Erittäin hyväkuntoiset pitkospuut johdattivat Kotanevan halki.

Tällaisia oli ilo astella.

Tässä puiston osassa oli vahva talousmetsän tunnelma.

Mutta pian taas päästiin sekalaisempaan korpeen.

Äkkinäinen lumikuuro pöllähti hetkellisen poutaisen jakson jälkeen.
Lämpötila vispasi auringonpaisteen ja lumimyrskyn välillä.

Vaan onneksi ei satanut silkkaa vettä, joka olisi kastellut kulkijat.

Vähän kyllä harmitti, että kylmä kelin takia linnunlaulua ei juuri kuultu.

Metsä oli hiljainen, kuin talvella ikään.

Kuuluisa Vanha iso puu kuoli kesällä 2004 lähes viisisataavuotiaana.
Sen syntymävuodeksi on arvioitu 1518.
Kuinkahan monta vuotta se vielä seisoo tolpillaan? 20? 50? 100?

Sen kelottunut pinta oli kuin samettia. Lämmintä samettia.

Uusi iso puu oli vielä vahvasti hengissä.
Sen syntymävuodeksi oli merkitty 1641.

Retkemme lähestyi loppuaan.

P-paikan yhteydessä oli pieni info-piste. Siellä pääsi tutustumaan mm. metsäpalojen vaikutukseen isojen puiden elämässä.

Tämä honka oli aikoinaan elänyt läpi peräti kuusi metsäpaloa.

Pyhä-Häkki oli oikein mieluisa kokemus. Pienuudestaan huolimatta se oli monipuolinen, kuin taskukokoon tiivistetty eteläisen suomen luonto.