Metsämiehen saarnakirja

Kun kirjaa lukiessaan huomaa olevansa osin samaa,osin tyystin eri mieltä, tulee kirjan lukemiseen toisenlainen ote. Haastava.

Matti Mäkelä kirjoitti Metsäläisen saarnakirjan jo vuonna 2009, mutta sen sanoma ei ole neulasenkaan vertaa vanhentunut.

Kirjan nimi on pikkasen hämäävä, siis jos yhdistää saarnaamisen uskontoon.
Tällä kertaa saarnaaminen on jouheaa puhetta metsästä, sen puolesta ja sen käytöstä.

Matti Mäkelä on ikänsä kulkenut metsässä. Se ympäröi hänen lapsuuttaan, muistojaan, haaveitaan ja nykypäivän elämääkin.

Ihmekös sitten, jos hänellä on vahvoja mielipiteitä suomen puisesta maastosta.

Kirjassa arvostetaan metsää, mutta ei ainoastaan ympäristöllisenä elementtinä. Sen innokkaasta taloudellisesta käytöstä en ole samaa mieltä.

Mäkelä on vankka metsän käytön kannattaja. Hänelle metsä on työmaa, kaikin puolin satoisa paikka.

Ja tuota satoa on hyödynnettävä.

Metsähän on suomalaisen alkukoti ja tarvevarasto.
Sieltä kannattaa ottaa talteen sienet, marjat ja tarvittava puustokin.
Tuo puusto, vihreä kulta, teki suomesta vauraan silloin, kun köyhyys kolkutteli maamme nurkkia.




Metsä on uusiutuva luonnonvara. Ihmisen ajallinen perspektiivi vain on turkasen lyhyt tajuamaan metsän kasvuvoimaa ja uusiutumiskykyä.

Tänään kaadettu metsä kasvaa uudelleen, mutta siitä pääsee nauttimaan vasta vuosikymmenten kuluttua.

Ikimetsänkin kasvattaminen onnistuu, mutta sen täyteen kukoistukseen varttuminen vie arviolta sata vuotta.
Se on ihmiselle pitkä aika.

Kirjassa ei toki kannusteta kaatamaan kaikkia metsiämme, vain metsän käyttöä oikeissa mittasuhteissa, oikeissa paikoissa.

Kirjoittajan mukaan monet metsänomistajat asuvat nykyään kaukana metsistään. Heille tekisi hyvää mennä nuuhkimaan pihkan tuoksua ja katsomaan omin silmin, mitä metsälle kuuluu.

Mäkelä ei pidä luonnonsuojelijoista, mutta arvostaa toki luonnonsuojelua.

Ilahduttavasti hän halveksii päältäsytyttäjiä ja muita haihattelijoita.

Kuten niin moni muukin meistä.








Metsäläisenn saarnakirjaa oli mielenkiintoista lukea.
Se ravisteli omia näkemyksiäni metsän hyötykäytöstä,sillä en ole siitä samaa mieltä kirjailijan kanssa.


Tämän kirjan sivuilla tuoksuu rehti suomalainen metsä, metsurin hiki ja kannonnokassa haukattu eväsleipä.


Minä kuljen metsissä, mutta olen silti kaupunkilainen. Ehkä olenkin liiaksi etääntynyt metsän taloudellisesta käytöstä.


Ehkä olen metsäromantikko.

Vaan päältäsytyttäjä en ole.