Tähän ikään pitäisi jo oppia, ettei sääennusteisiin ole luottamista.Povasivat viikon aurinkoisinta päivää, joten päätimme piipahtaa Aulangonjärven rantamilla.
Jos oikein aurinko paistaisi, saattaisimme kiertää koko järven.
Kävely alkoi tihkusateessa, joka jatkui melkein koko retken ajan.
Auto jäi retkeilymajalle, josta suuntasimme kohti Kihtersuota.
Saattoi sitä toki mennä lähempääkin ihailemaan.
Moinen ei tietenkään häirinnyt pitkospuita rakastavaa koiraa.
Säälimme kaikkia osapuolia ja käännyimme takaisinpäin kuivempaan maastoon.
Tihkusade jatkui ja tuuli yltyi, eikä järven kiertäminen houkuttanut.
Ulkoilureitin varressa oli useita kaatuneita puita.
Tämä on ollut nurin jo vuosikausia.
Ja suunnilleen saman ajan olen miettinyt miten sen juurakosta saisi jonkin sortin kuvan.
Tässä tämänkertainen yritys.
Päätimme poiketa polulta ja piipahtaa Lusikkaniemessä.
Sinne johtavat pitkokset olivat myös varsin liukkaat.
Tornista yleensä ihastellaan Lusikkaniemeä. Me teimme toisinpäin.
Ja kuin ihmeenä aurinkokin pilkahti just silloin töhnästen pilvien välistä.
Keskellä Lusikkaniemeä on kukkula, jolle kiipesimme evästauko mielessä.
Tuuli osui kuitenkin kylmästi tänne ylös, joten haimme kukkulan takaa suojaisemman paikan teehetkelle.
Vaikka useana yönä oli ollut pakkasta, keikkui tämä herkkä pikkusieni sitkeästi pystyssä.
Kiven päälläkin voi pärjätä jopa vuositolkulla, jos vain panostaa oikean kaliiperin juuristoon.
Lusikkaniemestä suuntasimme jo kuljettua reittiä takaisin autolle. Kilometrejä ei tällä reissulla juuri kertynyt, vaan tulipa liikuttua kosteasta kelistä huolimatta. Ja Aulankohan on aina hieno, satoi tai paistoi.
Mukava nähdä tuo näkötorni vaihteeksi alhaalta. Ei ainakaan puunlatvat haittaa näkyvyyttä tuosta tornista. Monesti metsän keskellä olevien tornien näköala peittyy puiden latvuksiin.
VastaaPoistaMoi seita! Juu Aulangon tornia eivät puut varjosta. Nyt kyllä Hämeenlinnassa keskustellaan siitä, pitäisikö tornin juurella olevat puut kaataa, jotta torni näyttäisi vielä komeammalta.
Poistat.Tiina