Marraskuinen Hämeenlinnan Rantareitti

Tämä aurinkoinen marraskuun päivä on tavallaan paluu Hämeenlinnan Rantareitille.

En ole nimittäin käppäillyt täällä sitten heinäkuisen juhlavuoden maratonin.

Tuon haasteen voittamisessa tämä reitti oli tärkeässä osassa.

Ja sitä tuli käveltyä ... ihan riittävästi.

Linnan vallihautoja on korjailtu jo useamman vuoden.

Arvioiden mukaan korjaus jatkuu vielä toisen mokoman,

Vuosisadat ovat koetelleet näitä vesiesteitä.

Mutaa ja kiviainesta oli päätynyt vallituksen pohjalle melkolailla ja puiden juuret olivat osaltaan nakertaneet rakennelmaa.

Linna ohi jatketaan kohti pohjoista.

Vasemmalle jää museo Militaria ja oikealla Vanajavesi loiskii vierellä koko matkan.

Kenraalinrannan kivetystä uusitaan.

Toivottavasti hopeapajut eivät ole tuosta moksiskaan.

Taaksepäin vilkaisulla tyyni vesi heijastelee linnaa.

Osapuilleen näillä kohdin, hieman reitiltä sisämaahan päin on koruton muistomerkki.

"Tällä paikalla sijaitsi muinoin Hämeenlinnan kirkko".

Muinoin on aika laaja käsite.

Se oli 1666 rakennettu puinen kirkko, joka kärsi kosteudesta ja mutaan vajoamisesta.

Vuonna 1734 alettiinkin rakentaa uutta kirkkoa fiksumpaan paikkaan, nykyiseen keskustaan.

Kävely on edennyt jo Kaupunginpuistoon.

Puistokomitean paviljonki näyttää vuosi vuodelta hienommalta.

Istutussysteemi sen edessä alkaa saada muotoa. Onpa siihen laitettu kasvamaan pieniä puitakin.

Laivalaituri ilman laivoja.

Ja odotusmaja ilman laivan odottajia.










Hauraat sienet uhmaavat yöpakkasia.

Vielä riittää vesillä kulkijoita.



Veneen mainingit saivat rannan riitteen särkymään pienten tiukujen äänellä.











Rautatiesillan ylityksen jälkeen kurvataan kohti etelää ja poiketaan pitkoksille.

Alkumatka nuotiopaikalle on sopiva vaikka pyörätuolille tai muksujen rattaille.

Sitten väylä kapenee.



Kesäisin tässä on aikamoinen pusikko.




Taustalla häämöttää Sairionranta.

Pitkoksilta aukeaa uusi näkökulma linnalle.

Nyt näkyy myös sen kirkon torni, joka rakennettiin muinaisen kirkon jälkeen.

Varjoisammassa kohdassa ja juuri ennen sorareitille nousemista puupolku on hileessä.

Yllättäen hile on pitävämpää kenkäin alla, kuin märkä puu.

Aurinko lämmittää melkein kesäisesti.

Reitti sivuaa junarataa.

Ilman lämmetessä yön pakkasen jäljet ovat juuri sulamassa pois.

Vaan vielä löytyy kukkiakin!

Tämä kaunokainen uhmaa marraskuuta radanvarressa.

Jos tästä kävelee suoraan, päätyy juna-asemalle.

Rantareitti kurvaa tuonne oikealle Varikonniemeen.

Kesäisin nuo kaikki köynnökset ovat elämänlankaa. Se on valloittanut tämän pienen laakson.

Tämä on kuin elämänlangan suojelualue, reservaatti ja itsenäinen valtio.

Lempparipuitteni kohdalle oli pysähtynyt auto ja valmistauduin jo puolustamaan puita.

No, siinä korjattiin vain maassa olevia valonheittäjiä.

Varikonniemessä rakennetaan uutta asuinaluetta.

Miten se tulee vaikuttamaan alueen puustoon ja eläimistöön?

Tässä pitäisi lukea: varoitus, maaperässä on puita ja eläimiä.






Kotvasen tovin kuluttua ympyrä sulkeutuu ja ollaan taas linnan juurella.