Opaskoira Uuno palasi Caminolle

Pari vuotta sitten esittelin tässä blogissa opaskoira Uunon ensimmäisen seikkailun Caminolla.

Kirjassa Perheloma el Caminolla Uuno käveli Pamplonasta Santiago de Compostelaan, ja vielä sieltä Finisterraan.
No, ei se toki ihan yksin tassutellut...

Tässä uudemmassa seikkailussa Uunolla on mukanaan sama porukka: Valeriina, Janne, Arttu (4v) ja Alina (5v).
Nyt he kävelevät Camino Portuguesin Lissabonista Santiagoon. Yli 600 kilsaa.

Uuno on siis Caminolla vanha tekijä, kuten koko seurue. Nassikat ovat nyt vuoden vanhempia... ja arvattavasti myös muutaman kilon painavampia.

He matkaavat suuren osan matkasta äitinsä työntämissä kärryissä. Ja Uunon homma on opastaa sokeaa Jannea.

Retkueen meno jatkuu pitkälti samanlaisena, kuin ekallakin seikkailulla. Eteenpäin mennään lasten ehdoilla ja vanhempien tahdolla.

Uuno hoitaa opastuksen rutiinilla ja uskomattomalla taidolla. Sen työtä hankaloittavat irtokoirat ja ihmiset, jotka eivät ymmärrä opaskoiran työtä ja velvollisuuksia.
Perheellä onkin mukanaan sekä portugalin- että espanjankielinen selostus opaskoiran oikeuksista. Sen he kaivavat repustaan aina tarpeen tullen.
Yllättävän usein.

Tässä kuvassa on niin paljon kirjan tunnelmaa, että se oli pakko ottaa mukaan.

Alina ja Arttu ovat terveen villejä pentuja, oikeita väkkäröitä. Valeriina ja Janne sompailevat tottuneesti mukana.

Jos perheen hymy jossain vaiheessa hieman hyytyykin, löytyy se aikas pian uudestaan.

Kuten ekassa kirjassa kertovat Valeriina ja Janne tarinaa vuorotellen. Ratkaisu toimii hienosti ja antaa monipuolisen kuvan päivien kulusta.

Tämä caravaani kulkee sopuisia 15 - 20 km päivämatkoja.
He lähtevät liikkeelle aamuvarhaisella, jotta suunniteltu taipale olisi takana, kun päivä on kuumimmillaan.

Vaikka Uuno on aikamoinen kävelijä, sen tassut eivät kestä kuumaa asfalttia. Onneksi se pääsee välillä vilvoittaville uimareissuille.

Uunon perhe pitää siitä muutenkin mahdollisimman hyvää huolta. Sen kiposta ei ruoka lopu ja päivien päätteeksi se nauttii rentouttavasta hieronnasta.

Caminoa kuljettaessa ensin Alina sairastuu vesirokkoon. Ja kun hän päässyt taudista, on Artun vuoro.
Tutuiksi tulevat siis myös lääkäriasemat ja apteekit.

Onneksi lapsilla on mahdollisuus huilia kärryissä ja ottaa vaikka nokoset.
Jos vain malttavat.

Sorateillä ja metsäpoluilla Alina ja Arttu kävelevät, juoksevat, hiipivät ja seikkailevat kilometritolkulla.
He ottavat taipaleista ilon irti.

Olen itse kävellyt kahdesti Portosta Santiago de Compostelaan (n. 250km), joten olikin jännä lukea miten perhe selviää reitin hankalimmista kohdista.

Vallankin huikea kivinen ylämäki ennen Rubiaesia pistää porukan koville, mutta eipä tätä revohkaa ihan pienellä lannisteta.

He kestävät urhoollisesti myös aikuisten jalkavaivat.
Janne joutuu askeltamaan ilman näköyhteyttä tien muhkuroihin. Ja vaikka Uuno tekeekin parhaansa, ovat Jannen jalat kovilla.

Valeriinan kintut taas saavat osansa, kun lapsien kärryä saa työntää milloin jyrkkään ylämäkeen, milloin hankalaan kivikkoon.


Jos koskaan olet ajatellut, että olisi liian vaivaloista vaeltaa Caminolla, tämä kirja ehkä muuttaa käsityksesi.

Ennen kaikkea Uusi perhecamino on hilpeää luettavaa rohkean perheen kuukauden mittaisesta kävelystä portugalin ja espanjan hienoissa maisemissa.


Entä opaskoira Uuno? Se on mielestäni tämänkin kirjan sankari.