Vuoden 2017 retket on retkeilty

Vuosi 2017 hurahti ohi pikavauhtia. Sen aikana ehdimme kuitenkin kävellä muutaman kilometrin.
Niitä kaikkia ei toki ole tähän mahdutettu, vaan on napsittu rusinat pullasta. Tämä on siis enemmänkin sellainen retkien yleiskatsaus.

Kotimaan matkailu oli taas vuoden teema.
Ja tietenkin iisi lähiretkeily.

Meillä Hämeenlinnalaisilla on oiva etuoikeus vierailla Aulangolla melkein aina, kun mieli tekee.

Tammikuussa seikkailimme lumisella karhunluolalla ja helmikuussa teimme retken Aulangonjärven jäälle.

Auringon paisteessa oli kiva käristää nakkeja ohihiihtäjien hullaantuessa nuotiomme tuoksuista.

Ja kuten arvaatkin, kävelimme Aulangolla ristiin rastiin pitkin vuotta.

Maaliskuussa oli aika selvittää, miten Torronsuo oli selvinnyt talvesta.




Hyvin oli suo pärjännyt ja pitkospuita rakastava koira oli retkellä niin elementissään.

Useana vuonna Torronsuo on ollut kevään ensimmäisiä kohteita.
Se jotenkin mystisesti kutsuu luokseen aina päivien pidentyessä.

Toki siellä käydään useamman kerran vuoden aikana... ihan piskin mieliksi.








Toukokuisella Salamajärven
viikolla pikku heppu tarvitsi pikkasen henkilökunnan apua. Tuo retkiviikko oli historian kylmin toukokuinen ajanjakso. Keväiset päivämme Salamajärvellä olivat täynnä raekuuroja ja hangessa kahlaamista. Ja raikasta vesiurheilua pitkoksilla. Hienoa se silti oli.
Piipahdimme samalla keikalla myös Pyhä-Häkissä.

Kesäkuussa saimme viettää tovin ihanaisessa Äkäslompolossa. Halusimme nähdä paikan kesän valossa, sillä aikaisemmin olimme käyneet siellä lokakuisessa hämyssä.
Äkäslompolossa sää suosi meitä, kiitos vaan!
Poikkesimme lisäksi Muonion Särkitunturilla, kuten edellisellä kerrallakin.
Huikeiden retkien joukossa oli myös jännä kipuaminen Aakenustunturille.

Heinäkuussa oli aika lunastaa alkuvuodesta tehty lupaus, eli juhlistaa Suomi 100-juhlavuotta kävelemällä yhden päivän aikana maraton.
Juu, matkan pituus oli 42,2 km, mutta mukavan reitin ja huoltohenkilön ansiosta kävely onnistui.

Mukana koitoksessa oli siskoni Paula.

Maratonista toivuttuamme piipahdimme Liesjärvellä vetreyttämässä kinttuja.


Elokuussa käväisimme Usmissa, ja sen jälkeen pääsimme viikoksi Rukalle ja Oulankan maisemiin. Sieltä löytyi monia hienoja reittejä.
Riisitunturille nousu oli yksi rupeaman kohokohdista. Ja aurinko paistoi koko viikon!

Syyskuussa teimme lähiretken Tenholan linnavuorelle.
Sinne oli lyhyt ajomatka hämeenlinnasta ja polku oli meille  uusi.

Maamme metsät ovat täynnä kansamme historiaa. Mene ja löydä!

Lokakuussa taivalsimme päivän Lopen Komiolla

Eteläisen Suomen ruska oli kovin hentoinen.

Kuljimme harjujen rinteitä ylös alas.

Se oli hyvin käytetty päivä.



















Kuten oli myös vilakka patikointimme Laipanmaalla.
Siellä oli moottorisaha soittanut useammankin humpan. Edellisellä käynnillämme nämä portaat olivat sankan metsän siimeksessä.

Marraskuu oli vetinen ja rähmäinen.

Kun aurinko lopulta näyttäytyi oli kiva kiertää pitkästä aikaa hämeenlinnan rantareitti.







Eipä tuo kyllä kovin marraskuiselta näytä.




















Joulukuussa käveltiin aika paljon ihan kaupunkialueelle.

Torilla kohoava kuusi juhli muiden mukana maamme synttäreitä.
Kaupungin lapset olivat tehneet hienoja koristeita kuusen oksille.







Itsenäisyyspäivänä kirkko oli valaistu siniseksi.

Uusi vuosi tuo toivottavasti lisää patikkaretkiä ja pitkiä, pitkiä kävelyitä.

Ei muuta kuin tossut kohti uusia tuiskuja!