Sibeliuksen metsää etsimässä

Hämeenlinnan Aulangolle perustettiin elokuussa 2018 Sibeliuksen nimeä kantava, noin 100 hehtaarin suojelualue.

Jean Sibeliushan syntyi Hämeenlinnassa 8.12 1865, vaikkakin Lahti on sittemmin onnistuneesti ominut hänet itselleen.

Marraskuun hämärä oli liian pitkäksi aikaa pidellyt minua sohvalla, joten heti kun aurinko hieman pilkisti pilvestä, lähdin etsimään kansallissäveltäjämme pusikkoa.



Aulangolla jätin auton näkötornin P-paikalle, koska sieltä pääsisin joutuisasti Aulangonjärven rantaan.



Alamäkeä nääs.

Tässä uusi hieno opaskartta etsimästäni alueesta.

Laskeutuisin tornilta järvelle ja kiertäisin sen etelärantaa pitkin vastarannalle.

Ja avot! olisin perillä.

Näkötornin juurelta lähtevät kuuluisat portaat alas karhunluolalle.

Ja sen jälkeen polku vie vielä alemmaksi järvelle.

Ei muuta, kuin mäkeen vaan.







Marraskuinen lehdettömyys avarsi mukavasti näkymää.

Karhunluolalla katsahdin portaita, joita olin just helposti laskeutunut.

Retken päätteeksi saisin nousta nuo kaikki ylöspäin.


Oliko sittenkään niin hyvä ajatus jättää auto näkötornin kupeeseen?

Aulangonjärven rantaan päästyäni käppäilin joutuisaa ulkoilureittiä Kihtersuon uimarannalle.

Näin marraskuussa se ei ollut kovinkaan houkutteleva, mutta torni näkyi sinne hienosti.

Uimarannan jälkeen oli helppo seurata pitkospuita oikeaan suuntaan.



Tosin en kävellyt pitkoksilla, sillä ne olivat läpimärät ja siksi varsin liukkaat.

Reitti toi pellon laitaan. Aikaisemmin tässä oli melkein kävelykelpoinen mutapolku.

Sibeliuksen ansiosta väylä on sorastettu ja erotettu mutaisesta pellosta oivallisesti ojalla.

Tuo hieno aitakin on ihan uus. Kertakaikkiaan hyvää työtä.

Opasteitakin oli pystytetty kulkijain iloksi. Hieno juttu!

Hämmentyneille kerrottakoon, että Kärmeskallio ja Käärmekallio on sama kivikkoinen rinne.
Tämä helpottaa opaskartan ymmärtämistä.

Kartan mukaan olin astumassa etsimääni Sibeliuksen metsään.

Oikeasti tämä kyllä oli vanha tuttu Aulangonjärveä kiertävä reitti.

Pian pääsin puupolulle ihan lutakon rantaan.



Täällä oli se ihana valo, jota olin koko synkän syksyn kaivannut.




Nokka oli nyt suunnilleen kohti pohjoista.

Polun laitaan oli sommiteltu hienoja infotauluja, jotka kertoivat paikallisesta luonnosta.

Ja Sibbestä.
Hän kuulemma tykkäsi nuorukaisena samoilla näillä nurkin.

Isoin uudistus reitillä olivat nuo portaat, jotka johtivat rannan nuotiopaikalta Levonkalliolle.

Portaikko oli hienosti musta, joten se ei loistanut metallisuuttaan kovin räikeästi. Tukevakin se oli.

Onneksi koira oli mukana vain ajatuksissa, sillä nuo ritiläportaat eivät sovi paljasjalkaisille.





Ylhäältä rappusilta näkyi hyvin myös uusi hieno laituri, joka oli ilmestynyt nuotiopaikan kylkeen.

Levonkalliolta avautui tuttu ja aina yhtä inspiroiva maisema järven yli näkötornille.

Tässä nuori Jean varmaan istahti evästelemään.
Tosin silloin ei vielä ollut tuota tornia. Se nousi paikalleen vasta v. 1907.




Harhailin täällä ylhäällä kotvasen tovin etsien uusia polkuja, jotka veisivät sinne oikeaan Sibeliuksen metsään.



Ehkä en harhaillut tarpeeksi, sillä en löytänyt muita reittejä, kuin tämän tutun polun joka johtaa järven ympäri.

Olihan täällä toki uusia hienoja opettavaisia tauluja.
Se on hyvä, sillä tieto luonnosta lisää halua sen suojeluun.




Koska en löytänyt etsimiäni polkuja ja koska marraskuun päivät ovat lyhyitä tyydyin ihailemaan upeita maisemia, enkä lähtenyt sokkona metsään.

Ehkä olen vähän mamo.

Paluumatka sujui sutjakkaasti.

Portaita oli melkein liiankin helppo laskeutua takaisin järvelle.





Pienet asiat polun varrella olivat herttaisia.
Täytyy muistaa, että nyt oli marraskuun puoliväli eikä oikeasti enää mikään kasvukausi.

Tosin sammaleilla ja jäkälillä on oikeutetusti aivan omat sääntönsä.

Retken päätteeksi olin jälleen karhunluolalla.

Nuo kelmit näyttivät aina yhtä onnellisilta oli vuodenaika mikä vaan.


Tarkoituksenani oli ollut löytää uusi hieno Sibeliuksen metsä. Oikeasti päädyin polulle, joka oli melkein liiankin tuttu.

Mitä väliä? Vietin hienon päivän upeissa Aulangon maisemissa.

Sibeliuksen metsän sisin jäi tälläkertaa kajoamatta.
Ei hätää, sillä tulen takaisin pidemmän päivän aikana ja harhailen metsässä koko rahan edestä.







Ja sitten takaisin todellisuuteen ja portaisiin, jotka odottivat nousemistaan.