Lehdettömiä puita

Hämeenlinnan Aulangolla voi kävellä myös Vanajaveden äärellä. Mukava reitti kulkee hotellin ohitse aivan rannassa.
Keli oli mitä mainioin, mitä nyt pohjoinen kipakka tuuli sai posket ehkä liiaksi punoittamaan. Jäisen veden äärellä kun ei ollut hirveesti tuulensuojaa.

Parasta tällä kävelyllä olivat alueen upeat, vanhat puut. Näin lehdettömänä aikana niiden muodot olivat oikein edukseen. Oksat kurottivat taivaalle kuin anatomian oppikirjan verisuonisto.

Uskaltauduimme myös seudulle, jossa kävely muina vuodenaikoina oli paitsi vaarallista, myös hieman kiellettyäkin.

Eli kuljimme mukavan helpolla hankikannolla halki Aulangon golfkentän.

Nyt emme häirinneet puttailevia golffareita, eikä ollut vaaraa ilmassa sikin sokin sinkoilevista kivikovista palloista.



Tällä kentällä pelattiin ensimmäinen peli jo vuonna 1940.
Alueen upea puusto näyttää kyllä vanhemmalta.

Koivut oli helppo tunnistaa.

Nuo kaikista suurimmat puut ovat tammia, ainakin terhojen ja kuivuneiden lehtien perusteella.

Puustossa lienee myös pyökkejä, lehtikuusia ja  muitakin jalopuita.








... ehkä pitää palata tunnistustehtäviin, kun puissa on lehdet...

Rannan osmankäämit olivat ihan räjähtäneitä. Niiden linjakas ajaton tyyli oli vaihtunut 60-luvun tupeeraukseen.

Hotellin nurkalla nököttää valerauniorakennelma. Joku neropatti oli tökännyt tuollaisen peltisen roskiksen sen salaperäisen sisäänkäynnin eteen. Kaikki ideat eivät ole hyviä.
Luolan sisällä leijona vahti aavistuksen tympääntyneenä simpukoiden koristamaa allasta.

Vaikka jaloittelu ei ollut pituudella pilattu, se piristi sielua paitsi kirpaisevan tuulen, myös ennen kaikkea upeiden puiden ansiosta.
Lopun leijonakin on oikeasti ihan onnellinen.