2. päivä Portugalin Caminolla alkaa sumussa

Heräsimme Portugalin pohjoisella rannikolla Povoa de Varzimissa sumuiseen aamuun. Sen kosteus tuntui oikein mukavalta edellispäivän porotuksen jälkeen. Maisematkin saivat salaperäisemmän luonteen.
Suoriuduimme Caminolle kahdeksan nurkilla. Edessä oli noin 20 kilometrin vaellus Esposendeen. Läksimme siis taas kävelemään rantaa pitkin ja satunnaisia keltaisia nuolia seuraten kohti pohjoista.

Sumusta huolimatta tulossa oli helteinen päivä. Näille biitseille tyypilliset "rantateltat" odottelivat jo lomailijoita suojiinsa.

Yläkuvan mummo kävi keräämässä puuta rannalta.
Tienpielessä odotti heiveröinen pappa maitokärryjen kanssa.




Puupoluillakin näkyvyys oli aikas rajallinen.










Jonkinajan kuluttua reitti siirtyi rannalta sisämaahan. Tulimme kasvihuoneita täynnä olevalle viljelysalueelle.

Täällä joutui kulkemaan olemattomalla pientareella varsin vilkkaan tien varressa.

Onneksi näkyvyys oli tähän mennessä jo hieman parantunut.

Kasvihuoneiden jälkeen etsimme merkittyä reittiä takaisin meren ääreen. Sitä ei löytynyt, vaan keltaiset nuolet jatkoivat sisämaahan päin. Se ei nyt houkutellut, sillä kaipasimme takaisin rannalle.
Niinpä lähdimme vain kulkemaan meren suuntaan johtavaa tietä. Ennenpitkää varmaan päätyisimme merelle, sillä täällä se ulottui ihan rantaan asti.
Koukkaus lisäsi päivän kävelyyn muutaman kilometrin, mutta kuka niitä nyt laskee...

Kotvasen tovin, eli ehkä kilometrin kuluttua yhytimme Apulian hiekkadyynit  ja kiipesimme niiden päälle katsastamaan maisemia.
Sumusta huolimatta rannalla oli vipinää. Tällaisella kelillä rantahiekalla makoilu oli varmaan paljon terveellisempää, kuin kuumasti porottavan  auringon alla.
Emme kuitenkaan lähteneet kulkemaan hiekkarantaa pitkin, sillä hiekalla kävely reppu selässä oli todella raskasta puuhaa. Palasimme kiltisti kivetylle tielle.

Apulian rantabulevaardi oli varsin vilkas ja virkistyspaikkojakin löytyi. Niinpä söimme siellä  runsaan lounaan. Vastaavaan annosteluun törmäsimme Portugalissa usein: kahden hengen annos tuotiin yhdellä isolla vadilla. Siitä sopi valita parhaat palat.
Tuosta olisi kyllä kolmaskin saanut mahansa täyteen.

Täältä ei löytynyt opastavia keltaisia nuolia, mutta helppokos tuo oli kävellä rantaa pitkin pohjoista kohti. Oli aika hienoa löytää tällainen mukava rantakohde ikäänkuin vahingossa.

Puupolut johdattivat ohi myllyjen, joista osa oli asuttuja. Myllyjen jälkeen kuljimme muutaman kilometrin tienlaitaa keskellä jonkinsortin suojelumetsää.
Sitten tuli vastaan aikamoinen pikkuteiden sokkelo, jossa suunnistaminen tuntui kohtalaisen hankalalta. Siitä selvisimme kännykän MAPS.ME-jutulla. Se näyttää maastosta teiden lisäksi myös kuljettavat polut.

Reippaan kävelyn jälkeen yhytimme taas opastetun reitin ja olimme jälleen keltaisten nuolten suojeluksessa.

Hieman kulunutta siltaa pääsi ylittämään Rio Cavadon. Joen toisella puolen olikin jo päivän maali Esposende.







Esposenden keskusta kuhisi. Illaksi valmisteltiin ilmeisesti bileitä.


Aivan oikein: juhlisimme iltasella Caminhos de Santiagoa. Tämäpä sattui mukavasti. Koska olimme nyt neljättä kertaa tuolla reitillä (yhdellä sen vaihtoehdoista) tunsimme itsemme peräti kunniavieraiksi.


Toki vain hiljaa itseksemme.

Illan pimentyessä Esposenden kauniit kujat täyttyivät myyntikojuista ja esityksistä.
Ja väestä.

Teeman mukaan kaikki oli keskiaikaan viittaavaa.
Eräässä teltassa oli useampi metsästyshaukka ja erilaisia pöllöjä tuimasti tuijottamassa.




Syötävää ja juotavaa saattoi ostaa muutamalla eurolla. Oli mukavaa ja herkullista maistella erilaisia annoksia.
Ja juomia.

Pitkän päivän kävelystä huolimatta kintut tuntuivat hetken oudon keveiltä.
Silti jouduimme vetäytymään juhlinnasta paljon muita ennen.

Komeljanttarit ja viehkoa musiikkia soittavat bändit vaelsivat juhlivan kansan keskellä.
Myös joukko tuiman näköisiä temppeliherroja osallistui tapahtumaan. Tämä olikin vallan mainiota, sillä temppeliherrojen tunnusristi oli esillä liki jokaisessa Caminoiden varrella olevassa kirkossa.
Temppeliherrojen järjestö hävitettiin 1300-luvun alussa. Vai hävitettiinkö?

Tämä oli todella upea päätös hienolle päivälle. Olisimme mielellämme jatkaneet juhlintaa muiden mukana pitkälle yöhön, mutta lopulta väsymys vei voiton. Noin klo 21.30.

Seuraavan aamuna läksimme taipaleelle virkeinä ja edelleen iloisina siitä, että olimme osuneet Esposendeen juuri oikeana päivänä.