Kun vuosi sitten kuljimme Caminolla halki A Guardan jouduimme tekemään keskustassa aikamoista siksakkia nuolia seuraten.
Se oli pikkasen turhauttavaa.
Nyt olimme fiksumpia ja läksimme kävelemään simppelisti rantatietä pohjoiseen. Toki myös sen takia, että hotellimme oli osavalla paikalla.
Ja niin päädyimme just samaan paikkaan Caminolle kaupungin pohjoislaidalle.
Aallonmurtaja oli maalattu oikeaksi taideteokseksi.
Kaupungin loputtua reitti kulki hyvän matkaa kivikoissa rannan tuntumassa. Se oli rentouttavaa kaupungin katujen ja asfaltin jälkeen.
Sitten noustiin maantienlaitaan, jossa onneksi oli leveä pyörätie ja jalankulkukaista. Matka jatkui edelleen ylämäkeen.
Välillä päästiin mukavasti pois autotieltä kylien kärrypoluille. Täällä oli kiva kävellä, sillä maisema oli hieno ja autoliikenne olematon.
Päivän aikana oli aika paljon tuota pyöräteillä kävelyä, joten näitä hiekkareittejä arvosti sitäkin enemmän.
Varsin pitkään tien vierellä noussut kukkula suojasi meitä auringonpaisteelta. Helteisen päivän aamuna oli hyvä kulkea varjossa.
Alkeellinen kahvila oli just oikealla paikalla. Näitä ei tällä reitin osuudella ollut liikoja, joten liki jokainen kulkija pistäytyi virvokkeilla. Tässä kannatti ottaa reppu selästä ja lepuuttaa kinttuja.
Tällä kertaa Caminoa kulki monia iäkkäämpiä naisporukoita. Kaikenkaikkiaan miehiä reitillä näkyi yllättävän vähän.
Kahvilassa oli tapahtunut myös edistystä viime vuodesta: baarin yhteyteen oli tupsahtanut baja-maja.
Sekin varsin tarpeellinen.
Pitkän pyörätieosuuden jälkeen laskeuduttiin pienemmälle tielle, joka johdatti meren rantaan Oian kylään.
Oia oli kuuluisa luostaristaan, mutta näämmä täällä harjoitettiin muitakin uskontoja.
Pysähdyimme lounastamaan rantaravintolaan, josta oli näkymä sekä luostarille, että paikalliseen pikkusatamaan.
Ruoka oli hyvää ja satamaa katsellessa näin lopultakin miten kalastajat pääsevät kauaksi rannasta ankkuroituihin kalastuveneisiinsä. Heillä oli pikkuruisia jollia, joilla he soutivat ison veneen luo. Sitten pikkujolla laitettiin ison paikalle ankkuriin. Kalastusretken jälkeen paatit vaihtoivat taas paikkaa ja jollalla soudettiin takaisin rantaan.
Jutun juju oli siinä, että näissä jollissa oli pyörät alla, joten ne saattoi vetää laituria pitkin pitkällekin maihin. Joskus ihan kotiin asti.
Oian jälkeen oli edessä pitkä peltoja ja laitumia halkova pätkä.
Soratietä oli mukava kävellä, vaikkakin lämpötila oli jo ajat sitten ylittänyt helteen rajan.
Varjoisia taukopaikkoja oli harvassa ja tuntui, että juotu vesi haihtui samantien ihohuokosista.
Kulkua helpotti tieto siitä, että päivän kilometrit olivat pian pulkassa.
Tuon pitkän suoran päässä oli tämän päivän maali. Yövyimme Viladesusossa, joten ensimmäinen varsinainen kävelypäivä Espanjan Galiciassa oli vain vajaat 20 kilometriä.
Hieno päivä ja komeat maisemat, mutta jotenkin matka oli tuntunut hiukkasen pidemmältä. Olisiko moinen ollut helteen syytä?
Suihku, pyykinpesu ja muutama virvoittava juoma auttoivat toipumisessa. Ei oikeastaan mikään hassumpi etappi.
Huomenna olisi uusi päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti