maanantai 30. syyskuuta 2019

7. päivä Galiciassa ja lämmintä piisaa


Galician yllä hönkäilevä helleaalto ei vaan hellittänyt, kun jatkoimme aamusella Camino Portuguesin rannikkoa seurailevaa senda litoralia pohjoiseen.. No, ei lämmin luita riko.

Viladesusosta kuljettiin aluksi pitkiä pätkiä autotien laitaa. Onneksi piennar oli kohtalainen ja liikenne vähäistä.
Kukkulajono suojasi meitä armollisesti aamuauringolta.


Vuosi sitten taivalsimme tällä samalla reitillä aikamoisessa sumussa. Silloin ei näin hienoista rantanäkymistä ollut tietoakaan.




Kun reitti vajaan kymmenen kilometrin kuluttua läksi tien poikki pusikkoon ei keltaisissa nuolissa  oltu pihistelty. Joistain blogeista olen lukenut, kuin kulkijat eivät olleet harmikseen huomanneet tätä kohtaa. Usein käynti optikolla auttaa, kuten tavataan sanoa.

Polku nousi jyrkästi ja varsin pitkään. Nyt viimeistään alkoi hiki virrata. Oli silti kiva päästä autotien asfaltilta pehmeämmälle alustalle. Polun varresta löytyi myös oivallisia taukopaikkoja, joissa kuivatella hikeä.



Tämän metsäpolun alussa oli kehoitus sulkea kaikki veräjät, jotka on joutunut avaamaan. No, niitä oli tasan yksi. Ja sekin pamahti jousituksen avulla itse kiinni.

Pitkän ylämäen jälkeen alkoi pitkä alamäki. Se johdatti polulta asutuksen keskelle.





Talojen lomassa kulkeva Camino nousi letkeällä tempolla korkealle Baionan yläpuolelle.
Täältä näköalapaikalta hoksasimme, että osa reppuselkäisistä vaeltajista oli valinnut oikopolun ja käveli rannassa autotien laitaa. Sillä konstilla olisi välttänyt tämän ylämäen ja muutaman hikipisaran, mutta toisaalta jäänyt paitsi hienoa laskeutumista Baionaan.




Vuosi sitten tämä osuus oli merkitty todella huonosti. Siksi olikin ilo huomata, että nyt nuolia löytyi just oikeista paikoista.

Caminolla käveleminen oli paljon rennonpaa, kun ei tarvinnut pohtia oikeaa suuntaa.
Tai kulkea aikaa ja hermoja raastavilla harhapoluilla.



Kävelimme näillä yläkylän kujilla aina vain alaspäin, kohti merta.
Ja rannalla odottavaa Baionaa.


Vilkas Baiona oli täynnä välimerellistä tunnelmaa. Kun istuimme rannan penkillä lepuuttamassa koipia kertoi paikallinen miekkonen täällä vallitsevasta mikroilmastosta, joka mahdollisti jatkuvat rantakelit.
Emme raaskineet kertoa, että olimme nyt yli viikon kulkeneet rannikoa pitkin samaisessa mikroilmastossa.



Söimme keveän paahtoleipälounaan hieman sivussa kiihkeimmästä pöhinästä ja jatkoimme sitten taivallusta rantaa pitkin. Päivän maali oli viitisen kilometriä Baionasta eteenpäin.
Reitillä ei juuri ollut keltaisia nuolia, mutta eksyminen olisi ollut aika vaikeaa. Tosin pari hämäävää polkua johdatti paikalliselle leirintäalueelle. Sinne ei kannattanut poiketa.
Ihan pikkasen olimme kateellisia meressä pulikoiville onnekkaille.





Ramallosan roomalaisesta sillasta näki hyvin, kuinka alhaalla laskuvesi olikaan.
Nousuveden aikaan sillan alta pystyi kulkemaan pikkusilla veneillä.

Meillä oli jäljellä vain vajaa kilometri päivän etapista, eli noin 20 kilometristä.
Ei paha.







Kun iltasella palasimme syömästä oli aurinko laskemassa ja nousuvesi jo varsin korkealla.




Seuraavana päivänä edessä oli kävely Vigoon.
Pienten paikkakuntien jälkeen pääsisimme isoon kaupunkiin.
Ja tiedossa oli myös kaivattu huilipäivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti