Pidennetty Mäkrän Kierto

Lokakuun lopun Koli ei ehkä kuulosta kovin houkuttelevalta: ruska on ohi, mutta lunta ei vielä ole.

Niinpä ihan kiusallamme vietimme  muutaman päivän korkeanpaikanleirin Kolin syksyisessä maastossa.

Ensimmäisen päivän retkeksi valikoitui tietenkin Mäkrän Kierto.
Koska seitsemän ja puoli kilometriä tuntui liian lyhyeltä lisäsimme urakkaan piipahduksen Havukanahon nuotiopaikalla.


Auto jäi Ylä-Kolintien parkkipaikalle.
Havukanaho on tuolla kartan oikeassa alakulmassa.

Lunta ei ollut, mutta pakkasen tuoma kuura teki metsästä oudon valoisan.



Olimme matkassa koko perheen voimin eli seikkailevana triona.






















Puolitoista kilometriä Mäkränaholle oli ikäänkuin lämmittelyä.

Ikolanahokin tuntui olevan kovin lyhyen kävelymatkan päässä.

Emme pysähtyneet istuskelemaan nuotiopaikalle, vaan jatkoimme kohti Mäkrävaaraa.





Ikolanahon opaskartasta näkyi miten käy, kun kaikki retkeilijät tökkäävät sormensa Ikolanahon kohdalle.

Tämän opasteen kohdalla Mäkrän Kierto kääntyi vasempaan ja me siis läksimme oikealle kohti Havukanahoa.
Melkein liiankin helppokulkuinen baana vaihtui märäksi ja liukkaaksi poluksi. Tämä oli osa kuuluisaa Herajärven Kierrosta.

Reitti nousi sen verran korkealle, että saimme uuden hienon näkökulman Pieliseen.
Kaikkialla muualla nämä maisemat olisivat iso hitti, mutta täällä Kolilla kaikki vertautui Ukko-Kolin ja Mäkrän näkymiin.
Ja jäi toiseksi.

Kolin vaarojen maraton juostiin lokakuun alussa, mutta osa opasteista oli jäänyt maastoon.

Itselle ei kyllä tullut mieleenkään ottaa juoksuaskelia.
Sen verran oli polku märkä ja liukas.

Havukanaho on yksi Kolin kuuluisimmista ahoista. Sitä pidetään kunnossa säännöllisellä niitolla. Aikaisemminhan tuon homman hoitivat lehmät ja lampaat.
Aho rajautuu Rantatiehen, joten aika moni on suhahtanut sen ohi autolla.
Nuotiopaikka ei ollut aholla, vaan polku johdatti sen poikki korpeen.

Havukanahon/korven nuotiopaikkaa ei enää ilmeisesti pidetä kunnossa. Klapivarastokin oli tyhjä.

Toisaalta paikalle oli pykätty ihan toimiva katospöytä-systeemi. Sen ääressä sopi kaasutella kahvit ja kaakaot kuumiksi. Lämpötila oli just ja just plussan puolella, joten tauko jäi aika lyhyeksi.

Paluumatkalla Mäkrävaara nousi ikäänkuin kutsuvasti Rantatien päässä.



Palasimme Mäkrän Kierron polulle hieman eri reittiä kuin tullessa.

Lehtikuusimetsä oli värjännyt maaston kirkkaan keltaiseksi.



Tästä alkoi piiitkä ja raskas ylämäki, joka jatkui ja jatkui, kunnes loppui vasta Mäkrän huipulla.

Nämä maisemat olivat mielestäni kauniimmat, kuin itse Ukko-Kolin.
Johtuisiko se siitä, että Mäkrä ei ole niin sliipattu, vaan enemmänkin luonnontilassa?

Ukko-Kolille oli matkaa pari kilometriä.
Mäkrän pohjoisesta päästä näkyivät sen  kalliot.

Tuonne kiipeäisimme seuraavaksi.









Vaan ensin piti laskeutua tältä vaaralta, jotta voisi nousta seuraavalle.

Reitti laskeutui Purolanaholle aluksi varsin jyrkästi ja sitten hieman loivemmin.

Pian sen jälkeen alkoikin uusi ylämäki.





















Kolin kalliolta oli puolestaan näköala taaksepäin Mäkrälle.

Kauempana tuprusivat Uimaharjun tehtaan piiput.

Paha-Kolin huipulle en uskaltanut kiivetä, sillä jääkylmä kallio oli petollisen liukas. Olisin ehkä päässyt tuonne ylös suht onnistuneesti, mutta alastulo olisi voinut olla liian dramaattinen.

Sen sijaan itse Ukko-Kolille oli helppo nousta. Ja kyllähän näitäkin maisemia kelpasi ihailla.

Pidennetty Mäkrän Kiertomme oli lopulta noin 14 kilometrinen. Reitin korkeuserot olivat hikisiä, mutta maisemat sitäkin makeampia.

Seikkailu Kolin maisemissa jatkuisi seuraavana päivänä.