Pirunkirkolta Lakkalaan ( ja takaisin )

Yön aikana Koli oli saanut lumipeitteen.
Säätiedotus lupaili sekavaa keliä aurinkoineen ja lumipyryineen.
Moinen taisi olla ihan tavallista lokakuun lopulla.

Päivän lenkiksi valittiin poikkeaminen Pirunkirkolla ja sieltä patikoiminen Lakkalaan eväitä syömään.





Pirunkirkon uusittu portaikko toimi, mutta oli se silti aika kamala.
Kritisoin sitä jo elokuussa huonon linjauksen ja koiraepäystävällisten askelmien takia.

Nyt täytyi myöntää, että askelmat eivät ainakaan olleet liukkaita.

Pirunkirkon lohkareluola oli jyrkässä rinteessä.

Upeita kalliomuodostelmia ja railoja oli koko rinne täynnä.

Luolan suuaukon voisi helposti ohittaa sitä huomaamatta.
Se ei ollut kovin suuri saati korea.

Alkumatka luolassa oli säkkipimeää.
Onneksi oli fikkari mukana.


Pidemmällä jyrkän mutkan jälkeen luonnonvalo pääsi sisälle kallion railosta.

Tarun mukaan itse piru istuu vihon viimeisen mutkan takana.

Näkyikö sitä siellä?
Pitäisi kuulemma mennä itse katsomaan...




















Portaikko oli linjattu kovin kömpelösti juuri Pirunkirkon suuaukon yläpuolelle.
Oliko ihan pakko?

Ylitimme Kolin Rantatien Pirunkirkon P-paikan kohdalla ja lähdimme seuraamaan Ennallistajan polkua kohti Lakkalaa.

Lunta oli pyryttänyt pitkoksille muutaman sentin, mutta onneksi ne eivät olleet liukkaita.
Ennallistajan polun puurakenteet kaipaisivat kiireesti ennallistamista, sillä vallankin tuo portaikko alkoi olla jo vaarallinen.

Jauholanvaaralle nousu ei ollut kovin pitkä, mutta paikoin varsin jyrkkä.










Hikistä nousua helpotti suuresti auringon ilmestyminen pilvien takaa.


Eikä sauvastakaan haittaa ollut.

Jauholanvaaran päältä avautui hieno maisema Herajärven suuntaan.
Perheen miesväki kävi elokuussa vaeltamassa Herajärven kierroksen ja ihaili nyt menneen seikkailun maisemia.

Vaaran jälkeen erosimme Ennallistajan polusta, sillä se jatkoi Ylä-Murhin suuntaan. Me käännyimme kohti Pitkälampea ja Lakkalaa.

Pitkälammen nuotiopaikalla oli rauhallista. Tännekin oli tuotu tuollainen kätevä katos-pöytäyhdistelmä. Pidimme sen ääressä vain pienen tuumaustauon ja jatkoimme sitten matkaa.

Turusenaution aholla oli opastolppa ja vanhan asumuksen kivijalka.



Astelimme valoisan ahon poikki takaisin metsän hämäryyteen.

Täällä polku muuttui vaikeakulkuiseksi.
Alkuun se oli liukasta kivikkoa ja sen jälkeen lumen peittämää mutaa.

Pahimmissa kohdin oli onneksi pitkokset.

Lakkala olisi kesäkelillä ollut oivallinen kohde.

Nyt pohjoisesta yli Herajärven puhalsi kiukkuinen tuuli.

Harmillisesti emme löytäneet minkään sortin tuulensuojaa eväiden syömistä varten.






Hetken ihailimme Lakkalan kauniita rakennuksia ja sitten pakenimme kylmää puhuria takaisin metsäpolulle.

Eväät täytyisi syödä jossain muualla.

Kävelimme omia jälkiämme pari kilometriä takaisin Turusenautiolle ja otimme siellä uuden suunnan. Päätimme kävellä Ylä-Murhin nuotiopaikalle.
Sinne olisi vajaa kilometri, joten ehkä nälkäisinäkin selviäisimme perille.

Ylä-Murhin pihapiirissä ja nuotiopaikalla oli tyyntä. Klapivarastokin oli melkein täynnä, joten pääsimme lämmittelemään tulen ääreen.
Söimme retkipussimuonaa, mutta liekeistä huolimatta ilma oli niin viileää, että kahvinkeitto sai jäädä. Istuskelun aikana varpaat alkoivat palella.
Lisäksi taivaalta alkoi tupruttaa lumensekaista räntää, joka uhkasi kastella kaiken.

Päivän päätteeksi käveltävänä oli muutaman sadan metrin alamäki Ala-Murhille ja sen vieressä kiemurtavalle Rantatielle. Sitä pitkin kuljimme varsin ripeästi kilometrin Pirunkirkon P-paikalle.

Pirunkirkolta Lakkalaan ja takaisin oli kiva reissu. Lumisilla poluilla kulkeminen oli kyllä paljon raskaampaa kuin lumettomaan aikaan. Liukkaat kivet ja juurakot väijyivät valkoisen hunnun alla.
Erikoisen huomioitavaa ja kiitettävää oli Kolin polkujen erinomainen viitoitus. Opastolppia ja karttoja oli just oikeissa paikoissa.

Kilometrejä saimme kasaan osapuilleen 11.
Ja illalla sauna tuntui entistä makeammalta.

Seuraavana päivänä voisi patikoida vaikka Ryläykselle....