Kesäinen Juhannuskallio

Uutta kesää odotellessa selasin valokuva-arkistoa. Piti saada vihreitä maisemia silmäin eteen.
Esiin putkahti parin vuoden takainen kuvasarja Rukalta.

Tuolloin perheen miesväki uurasti Karhunkierroksella ja minä sain tutkailla Rukan maastoa omin nokkineni.

Muistan kuulleeni kehuja Juhannuskallion maisemista (kiitos seita).
Ja koska vuokramökiltämme vielä oli hieno näköyhteys tuohon mahtavaan kivikasaan oli melkein pakko kivuta Juhannuskallion huipulle.

Ihan alhaalta ei tarvinnut ylös kivuta, sillä Juhannuskalliontietä pääsi autolla varsin korkealle.
Tien päässä oli P-paikka, josta lähti kivikkoinen ja merkitty polku Juhannuskalliolle.

Kotvasen tovin taivallettuani avautui jo hieno maisema Pohjoiskarjalaiseen maastoon.

Hirsilammen takana kohosi Pyhävaara.

Ja etelän suunnalla kimalteli Rukajärvi.

Ruka on ennenkaikkea talvikohde, joten nyt kesäkelillä ei autoteillä juuri liikennettä ollut.
Alhaalla Juhannuskallion juurella näkyi Pirunkirkon P-paikka, jossa sentään oli muutama biili.

Autolle palatessani hoksasin, että edessä oli toinenkin käymisen arvoinen kukkula.
Sitä kohti nousi soratie, josta hetken kuluttua erkani kävelypolku oikealle kohti huippua.

Täältä avautui hieno maisema Rukan rinteiden taakse kohti Valtavaaraa.
Maiseman hienous vielä korostui, kun hetken kuluttua selvisi että Karhunkierroksella hikoilevat perheen miehet olivat juuri kipuamassa Valtavaaralle vastakkaisesta suunnasta.

Näkyipä täältä myös Rukan huipun rakennelmia ja hiihtohissi-systeemejä.

Juhannuskalliolle käveleminen ja sen vieressä kohoavalle vaaralle nouseminen ei ehkä ollut kokopäiväretki, mutta se oli hauska piipahdus uusiin komeisiin maisemiin.