Kauniin kevätpäivän kunniaksi läksimme Hyvinkäälle Usmi-Kytäjän maastoon. Auton jätimme Usminjärven uimarannan parkkipaikalle.
Ensin suuntasimme etelään meille uudelle Vaskivuoren luontopolulle. Sieltä patikoimme Piilolammin nuotiopaikalle. Kiersimme koko lammin ja tulimme ikäänkuin yläkautta takaisin Usminjärvelle.
Sports Tracker ahkeroi reittimme kartalle. Kiersimme siis tuon epämääräisen ympyrän lisäkkeineen myötäpäivään.
Vaskivuoren luontopolulla emme olleet koskaan ennen vierailleet. Uimarannan parkkipaikalta opasteet ottivat sen huomioon ja pitivät meistä huolen ihan alusta asti. Tuo yläpuolen kartta kertoo mitä reittiä Vaskivuorella kuljimme.
Ihan aluksi kuljimme autotienlaitaa puolisen kilometriä ja sitten ylitimme tien ja pääsimme metsään johtavalle soratielle.
Ei pidä unohtaa että saimme vaeltaa keväisen kukkaloiston keskellä. Sinivuokot olivat kukkineet jo pitkään ja valkovuokotkin olivat täydessä loistossaan.
Kohta olimme pienen purosen äärellä. Rentukat kurottelivat kohti aurinkoa loistaen kevään keltaista.
Metsätöissä ahkeroinut moto oli muussannut kävelyväylän. Onneksi pahimmat mutaosuudet olivat jo kuivuneet.
Ketunleipä availi makoisia heleänvihreitä lehtiään kohti aurinkoa puolukanvarpujen lomassa.
Vaskivuoren luontopolku kulki aluksi puron tai oikeastaan ojan vartta.
Polun varrella oli useita informatiivisia tauluja. Ketunleipäkin sai omansa.
Mätälammi ei ollut nimensä veroinen vaan oikeasti varsin viehko. Sen rannalle oli rakennettu pieni taukopaikka.
Kuten niin monet muutkin metsälammit oli se kasvamassa pikkuhiljaa umpeen.
Mätälammin jälkeen seurasimme kuusikossa keltaisia merkkejä. Pieni pitkospuupätkäkin osui reitille.
Valkovuokkoja oli metsä tulvillaan ja polun vartta koristi myös näsiä, joka oli kyllä jo lopettelemassa kukintaansa.
Mikä aikoinaan oli lentävien kolopesijöiden kerrostalo on nykyään pienten maaeläinten rivitalo.
Usmi-Kytäjän maasto on tulvillaan kallioita, mutta joukkoon mahtuu myös muutamia komeita siirtolohkareita.
Reitti nousi hyvän matkaa ylöspäin ja hetken odottelimme jonkin sortin näköalapaikkaa. Sellaista ei löytynyt ja ennenkuin polku lähti taas laskeutumaan pidimme auringossa pienen kahvi- ja kaakaotauon. Kyllä oli kesäinen tunnelma.
Laskeuduimme aivan Vaskivuoren juurelle ja saimme ihailla sen kivikkoista ja jyrkkää rinnettä alhaalta päin. Sammaleisilla rinteillä silkan kallion päällä kasvoi muutamia yllättävän isoja puita.
Tämä oli Usmi-Kytäjää parhaimmillaan.
Täällä Vaskivuoren varjossa merkitty reitti teki pienen silmukan ja kohta lähdimme puronvartta takaisin tulosuuntaamme. Kesällä täällä kuulemma kasvaa komeita saniaisia. Niitä pitänee tulla ihailemaan kun aika on otollinen.
Pian olimmekin taas Mätälammin rannan tuntumassa.
Vaskivuoren luontopolku oli mukava pieni reitti vanhahkojen puiden ja komeiden kallioiden katveessa. Myöhemmin kesällä palaamme näihin maisemiin.
Kävelimme kotvasen tovin tulosuuntaamme ja seuraavalta opasteelta läksimme Kolmen lammen kierroksen reitille. Sitä seuraamalla päätyisimme Piilolammin nuotiopaikalle.
Alkumatka oli aika pitkään metsätietä kunnes tulimme yksityisalue-merkeille. Niitä ei sopinut liiaksi pelästyä sillä merkitty reitti jatkui heti edessä olleen parkkipaikan jälkeen.
Sinisillä tolpilla merkitty polku kulki välillä pitkin kallioita, välillä kostean rämeikön reunaa.
Maisema vaihtui tämän tästä.
Köyhän Koli ansaitsi lähemmän tarkastelun. Komealta kalliolta ei ehkä ollut Kolin vertaista näköalaa, mutta sentään huimia pystysuoria pudotuksia näreikköön.
Ehkäpä jollain tulevan suven retkellä vietämme tällä kiehtovalla paikalla pidemmän evästauon, vaan nyt jatkoimme kohti Piilolammia.
Laskeuduimme kalliolta köyden vierustaa. Alasmenossa tuosta narusta ei juuri ollut hyötyä, mutta varmaan se olikin viritetty ylöskiipeämistä varten.
Suunnilleen näillä nurkilla äkkäsin käärmeen luikertelevan kenkieni välissä. Onneksi se ei ollut kyy kuten ensin pelästyin, vaan rauhallinen rantakäärme, joka sekin olisi varmaan kiljaissut jos olisi osannut.
Tuotapikaa olimmekin jo Piilolammin rannassa. Nuotiopaikalla pääsimme oivallisesti valmiille tulille makkaroitamme käristämään. Saimme myös vaihtaa retkikokemuksia kultaisen noutajan isäntäväen kanssa.
Sitten viimekäyntimme oli nuotiopiiri saanut uudet penkit. Kyllähän tuossa kelpasi istuskella.
Aikamme levättyämme lähdimme kiertämään Piilolammia lännen kautta. Rantapolku oli hyvin tallottu ja helppokulkuinen. Veden äärellä on aina yhtä mukava kulkea. Vallankin kauniina kevätpäivänä.
Lammin toisella puolen kohoava kallio ei kesällä näy, mutta nyt vielä liki lehdettömään aikaan se loisti komeasti auringossa.
Piilolammin pohjoisessa päässä oli ihan pakko napata kuva sinisenä välkkyvästä vedestä. Ja pilvettömästä taivaasta.
Kuljimme nyt pienen pätkän lammin itäistä laitaa etelään, kunnes lähdimme nousemaan opastetusti ja aika jyrkästi takaisin metsän siimekseen.
Opaste opasti täältäkin Usminjärven uimarannan parkkipaikalle, mutta koska emme halunneet palata samaa reittiä takaisin otimme tässä suunnaksi Kaksoislammit.
Seurailimme sinipäisiä tolppia aika pitkään kivikoisessa metsässä, kunnes suorämeikön jälkeen päädyimme metsätielle. Tätä pitkin tulimme aivan Usminjärven äärelle.
Läheisen mökin väki oli fiksusti laittanut opasteen oikopolulle. Olivat varmaan kyllästyneet eksyneisiin kyselijöihin.
Ja niin ympyrä sulkeutui kun putkahdimme metsäpolulta uimarannan parkkipaikalle.
Tämä hieman epämääräinen mutta hieno kierroksemme Usmi-Kytäjän maastossa oli pituudeltaan noin kymmenen kilometriä. Saimme kulkea meille outoja polkuja mutta myös vanhastaan tutuilla seuduilla. Sellainen kombo tuntui oikein hyvältä.
Olikohan tämä kevään viimeinen vai kesän ensimmäinen retki?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti