Evo: Niemisjärvien kierto (+ Kalliojärvi )

 

Vaikka ei Hämeenlinnan Evosta taida ikinä tulla Kansallispuistoa, on se silti käymisen arvoinen. Tällä kertaa lähdimme Niemisjärvien alueelle. Ajatuksena oli kiertää liki kaikki alueen lätäköt aina Aliselta Niemisjärveltä Kalliojärvelle asti. Tuo yläkuvan kartta on valitettavasti niin vanha ettei siinä näy uusia polkuja ja rakennettuja väyliä, mutta jonkun käsityksen siitä silti saa.

Suunto-urheilukellon viiva kertoo kiemuroistamme. Kiersimme osan järvistä vasta- osan myötäpäivään. 

Ja aina niin lähellä rantaa kuin suinkin mahdollista.

Niemisjärvien parkkipaikalta lähdimme ylämäkeen uusitun oloista väylää. Syyskuinen aamu lupaili aurinkoista päivää.

Muutaman mutkan jälkeen saavutimme sillan jonka vasemmalla puolen oli Alinen Niemisjärvi ja oikealla Ylinen Niemisjärvi. 

Tälle sillalle palaisimme vielä toistamiseen päivän aikana.

Ylitimme sillan ja lähdimme oikealle eli kiertämään Ylistä Niemisjärveä sen läntistä rantaa pitkin.

Polku oli selkeä ja vaihtui välillä pitkospuihin. Järvi oli miltei peilityyni.

Yllättäen pitkosten poikki oli roiskastu sekalainen kokoelma oksia ja reipas mutakerros. 

Vieressä näkyi raahausjälki vedestä maalle. Tässä oli joku tai jotkut ahkeroineet luultavasti tämän saman vuorokauden puolella. Eipä oltu aikaisemmin moista nähty.

Syyllinen mutaiseen ympäristötaiteeseen alkoi paljastua kun hoksasimme melkein poikki nakerretun koivun. Talttahampaiden jäljet olivat varsin tuoreet ja hyvin selkeät. 

Viereisillä pitkosilla oli rivi vielä kosteita tassujen ja räpylöiden jälkiä. Täällä oli uurastanut majava tai useampi jonkin mystisen suunnitelman mukaisesti. Olikohan tämä niitä "paperilla se näytti ihan hyvältä"-projekteja, sillä vaikea oli muuten keksiä miksi joku rakentaisi patoa pitkospuiden päälle.

Äimistelimme aikamme majavien sielunelämää ja jatkoimme sitten kulkuamme rantaa pitkin. Pakko myöntää että koko ajan etsimme uusia jälkiä talttahampaiden tekosista.

Vastarannalla näkyi puisia rakenteita. Päätimme että paluumatkalla kulkisimme tuota rantaa pitkin ja saisimme tutustua uusiin polkuihin.

Muutamissa ojissa reittimme varrella oli jonkinlaisia patorakennelmia. Majavien tekosia?

Lyhyen metsäosuuden jälkeen tupsahdimme Vähä-Koukkujärven rannalle. Täällä oli upea esteetön reitti ja useampi kalastustasanne. Tuosta kelpaisi kyllä narrata sinttejä.

Opaste parkkipaikalla kertoi mistä oli kysymys. Lastenlampi eli Vähä-Koukkujärvi oli pienten kalatyttöjen ja -poikien unelmakohde. Iso paikoitusalue helpotti Lastenlammelle tuloa.

Me suuntasimme seuraavaksi kohti Kalliojärveä. Ensin kuljimme hetken soratietä ja sitten käännyimme Välitielle. Tuo nurmettunut metsäautotie vei meidät Kalliojärven opasteelle.

Nyt pääsimme hetkeksi Evolle ominaiseen kivikkoiseen metsään. Kävelimme ylämäen ja alamäen ja sitten olimmekin jo Kalliojärven rannalla. Lähdimme tästä oikealle kohti järvelle nimen antaneita komeita kallioita. Kiersimme järven siis vastapäivään.

Täällä oli koekäytössä kierrätysmuovista tehdyt pitkokset. Kun kolme vuotta sitten kävelimme samoilla seuduilla olivat nämä muovihärpäkkeet vielä ryhdissään. Nyt ne olivat pahasti notkolla ja joustivat askelten alla ihan liikaa. Ja märkinä ne olivat todella liukkaita. Valitettavasti muutoin hyvä ajatus hyödyntää jätemuovia ei toiminut ainakaan tässä muodossa. Sori.

Nousimme rannasta kallioiden päälle. Tämä olikin hieno paikka. Ruskan värit korostivat kaunista maisemaa ja kallioiden korkeutta.

Kallion jälkeen laskeuduimme takaisin rannalle ja kuljimme taas hetken muovipitkospuilla. Ei ne toimineet vieläkään.

Sitten oli edessä mukava polku kauniissa metsässä.

Lyhyen soratien jälkeen tulimme varausmökille. Koska mökki oli tyhjillään uskalsimme kulkea sen pihan poikki etsimään rantapolkua.

Polku löytyi ja lähdimme sitä pitkin Kalliojärven läntistä rantaa etelään. 

Paikoitellen olimme kaislikon keskellä, mutta reitti oli koko ajan kuljettavissa. Aurinko teki kasvustosta satumetsää.

Kalliojärven oivallisesti sijoitetulla laavulla pidimme pidemmän tauon ja paistoimme muutaman makkaran. Joku ystävällinen oli pilkkonut puita meille muillekin. Poltimme niitä vain muutaman eli seuraavillekin jäi ilon aiheita. Kintut saivat ansaitsemansa levon ja me saimme lisää energiaa päivän tarpeisiin.

Hiillostettujen makkaroiden jälkeen jatkoimme rantapolulla etelään. 

Järven vastarannalla kohosivat ne kalliot joita pitkin aikaisemmin kävelimme. Nyt ne näyttivät vielä korkeammilta.

Kalliojärven jälkeen kuljimme omia jälkiämme takaisin Lastenlammelle. Parkkipaikalta lähdimme lammen itäistä rantaa etelään päin.

Huolellisesti rakennetulla esteettömällä reitillä oli helppo askeltaa.

Täällä oli vierailijoita varten laavu, keittokatos ja muut asiaan kuuluvat rakennukset. Kaikki näytti uudelta ja todella siistiltä.

Tämä esteetön reitti ei ollut mikään tavallinen sadan metrin pyrähdys, vaan väylää jatkui vasemmalle halki metsän. Oikealle kääntyi lampea kiertävä reitti.

Täälläkin näki hyvin tuoreita talttahampaiden tekosia. Onkohan noilla otuksilla oikeasti jotain suunnitelmia näille vesille?

Saimme kulkea leveällä puupolulla metsän halki Yliselle Niemisjärvelle. 

Täällä pääsimme taas rannan tuntumaan. Lopulta puinen osuus päättyi sorastettuun leveään polkuun.

Reitin vierestä majava oli kaatanut ison puun ja sitten maistellut sen runkoa sieltä täältä. Mahtoi olla hyvää.

Pienen taivalluksen jälkeen tulimme taas alkumatkan sillalle. 

Ylitimme sillan toistamiseen ja nyt lähdimme vasemmalle Aliselle Niemisjärvelle.

Pitkospuut kulkivat todella lähellä rantaa, välillä oikeastaan veden päällä. 

Metsähallitus ja Rikosseuraamuslaitos olivat tehneet täällä aika onnistunutta yhteistyötä.

Niemisjärvet ovat kalastajien suosiossa ja siellä täällä olikin siimoja vedessä

Majavat olivat käyneet täälläkin patoamassa muutaman ojan. Saas nähdä nouseeko vesi ajan myötä täällä vai viereisellä Iso Koukkujärvellä.

Hieman korkeammalla rinteessä aurinko valaisi kauniisti hämäläisen maaruskan.

Retkemme alkoi olla jo loppusuoralla, mutta pysähdyimme vielä Niemilaavulla. Keitimme kahvit ja kaakaot ja ihailimme mäellä nököttävältä laavulta avautuvaa maisemaa. Oli miltei kesäinen olo.

Kaikki puiden kaadot eivät olleet majavien tekemiä. Tässä oli tikka poikineen käynyt kelon tyvessä itikoiden kimppuun. Ennen pitkää koloja on liikaa ja puu kaatuu. Tällaisten tapahtumaketjujen takia täällä eteläisessä suomessa on kovin vähän pystyssä seisovia kelopuita.

Nyt olimme oikeasti retken viime metreillä, sillä parkkipaikka pilkotti jo lahden takana.

Tällä Evo-reissullamme kävelimme noin kymmenen kilometriä. Kiersimme tavalla tai toisella kaikkiaan neljä lutakkoa. Eihän mikään noista ollut kovin suuri, mutta kaikki polut olivat mielenkiintoisia. Veden äärellä kävely on aina hienoa. Paikalle rakennettu esteetön reitti teki vaikutuksen pituudellaan ja laadukkuudellaan.

Jäämme odottamaan miten majavien ehkä hieman sekavat suunnitelmat toteutuvat. Ehkä seuraava retki pitää ulottaa viereiselle Iso Koukkujärvelle...