Viimeksi seikkailimme Lopen Komion maastossa joulukuussa. Oli siis korkea aika palata näihin maisemiin. Tällä kertaa emme lähteneet kiertämään Luutalammia, vaan valitsimme harjuilla keikkuvan reitin.
Suunto-urheilukello piirsi kuvan reitistämme. Kiersimme sen myötäpäivään. Auton jätimme Luutalammin laajennetulle parkkipaikalle.
Parkkipaikan nurkalta lähdimme seuraamaan Samon oransseja opaslätkiä. Ihan tarkalleen emme Samoa kulkisi, sillä kävelisimme hieman pidemmän lenkin. Tässä heräsi myös kysymys siitä ovatko Luutaharjun Samo ja pelkkä Samo sama asia. Ehkäpä tuo selviäisi päivän aikana.
Aurinko paistoi syyskuiselta pilvettömältä taivaalta. Alkumatka kuljettiin istutusmetsän keskellä leveää hiekkatietä pitkin.
Komiolla kulotetaan rinteitä säännöllisesti. Ohitimme alueen josta koivut olivat kuolleet edellisvuosien kulotuksissa, mutta niiden tyvillä kasvoi vehreitä uusia kasvuja.
Ennen kuin saavutimme Lukkolammin ohitimme ensimmäisen uuden penkin. Näitä todellakin myrskyn kestäviä pönäkköjä istuimia oli Samon varrella siellä täällä.
Nyt ei tuuli sekoittanut Lukkolammin vettä, joten sen pohja oli selvästi näkyvissä. Matala lammi kasvaa jossain vaiheessa umpeen, vaan vielä se oli meidän, sammakoiden ja vesilintujen ilona.
Lammin jälkeen oli edessä harjulle nousu. Nuoli opasti oikealle loivempaan kipuamiseen, mutta me läksimme tuosta vasemmalle ja nousimme aivan mahdottoman jyrkän mäen. Miksi? No kun se oli siinä ( tätä mieltä oli vain toinen meistä ).
Ylhäällä harjun päällä saatoimme itse todeta uusien penkkien mukavuuden. Kyllä tuossa kelpasi istua.
Harjulle nousun jälkeen kuljimme sen laella lyhyen hetken ja lähdimme sitten aika jyrkkään alamäkeen.
Alamäen jälkeen nousimme taas korkealle ylämäkeen. Tämä tuntui olevan päivän teema. Saavutimme Ryssänvuoren, tuon näköalattoman.
Alamäen ja ylämäen jälkeen saavutimme seuraavan harjun. Täältä näki jo hieman pidemmälle.
Vielä ei ollut oikea ruska saavuttanut eteläsuomea.
Kun harjun päällä Samo lähti oikealle, läksimme me vasemmalle. Tästä lähdimme siis pois Samolta ja kulkemaan pidempää kierrosta. Nuo kilometrit muuten viittaavat Poronpolun erimittaisiin lenkkeihin.
Muutaman mutkan, alamäen ja ylämäen jälkeen saavuimme partiolaisten ja Komionlammien alueelle.
Täällä meitä odotti mukava nuotiopiiri lammin rannalla. Tässä oli korea paikka käristää pari makkaraa ja ihastella syksyä. Aurinko paistoi ja veden pinta oli kuin peili. Tämä on yksi suosikkipaikoistamme Lopen maastossa.
Aika pitkän tauon jälkeen läksimme rantaa pitkin polkua etsien. Sitä ei löytynyt, joten nousimme harjanteen päälle ja siellä yhytimme oikean väylän. Helpompi olisi ollut vain seurata opasteita.
Kävelimme jonkin matkaa synkän kuusikon keskellä. Täällä ei ollut kovin paljon valoa, mikä oli hienoa vaihtelua kirkkaalle auringolle.
Arvoitukseksi jäi tuo eräleiri, vaikka sen suuntaan kuljimmekin.
Lahnalammin maisemien jälkeen polun linjausta oli muutettu. Meitä tuo ei haitannut.
Metsästä putkahdimme hiekkatielle, jota kävelimme hetken väärään suuntaan kunnes hoksasimme virheemme ja teimme U-käännöksen. Kannattaa toisinaan vilkaista karttaa.
Tien poikki loikki kolikon kokoinen sammakko. Miten tuo oli vielä syyskuussa noin pikkuruinen? Tuollaisia sinttejä näkee yleensä touko-kesäkuussa.
Tällä tiellä saimme molemmat oman hirvikärpäsen niskavilloihin, mutta onneksi emme enempää. Ilmeisesti harjut eivät olleet hirvien suosiossa kuten tämä tasaisempi alue.
Heinähukan toukkia oli liikkeellä siellä täällä.
Tien reunan selkeä viitoitus vei meidät Kalattoman laavulle. Tässä oli myös Luutaharjun Samon opaste, muttei sitä oranssia Samon merkkiä. Hämäävää.
Siisti laavu oli sievästi auringossa. Pidimme tässä kahvi- ja kaakaopaussin. Löytyipä repusta pari munkkiakin energiaa tuomaan. Olo oli kuin keskellä kesää. Tämä oli retkemme etäisin piste ja edessä oli paluumatka autolle.
Tarpeellisen lepohetken jälkeen lähdimme nousemaan jyrkästi Hirvenharjulle. Harjun laella kulkeva polku ei suinkaan ollut tasainen, vaan tämän tästä saimme kavuta ylös ja laskeutua alas.
Ja sitten kavuta ylös.
Ohitimme pienen näköalapaikan ja jatkoimme harjun laella kumpuilevaa polkua.
Täällä oli todella pidetty huoli siitä, että kaikki tietävät miten polun risteyksissä kuljetaan. Pyöräilijöille tuo on toki tärkeätä tietoa. Ja miksei meille kävelijöillekin.
Lopulta löysimme raput Luutasuolle.
Lyhyen metsäosuuden jälkeen kiersimme muutama vuosi sitten kulotetun aukean. Täällä aurinko paistoi tosi kuumasti. Ja tolpissa oli jälleen myös Samon oranssit merkit.
Aukean laidassa puolukat olivat minikokoisia kuivan kesän puolukoita. Eivät ne tosin olleet kovin paljon isompia metsässäkään.
Tien laidassa Kruunun mailla oli aikoinaan lehmiä. Nyt sen sähköpaimenaita oli uusittu ja aika tukevasti. Norsujako täällä on aikomus laiduntaa?
Kävelimme tietä jonkin matkaa kunnes opaste opasti Luutalammin suuntaan. Tietä pitkin olisimme päätyneet suoraan parkkipaikalle, mutta pitkosten houkutus oli liian suuri.
Luutalammin nuotiopiirin esteetön reitti näkyi olevan käyttökunnossa. Mukavaa että näin hienolle paikalle pääsee pyörätuolilla, rollaattorilla ja vaikkapa lastenrattaiden kanssa. Pidimme nuotiopiirin penkillä lyhyen taivastelutauon. Tyynen lammin äärellä oli mukava istua.
Tämän syyskuisen päivän aikana kävelimme noin 12 kilometriä. Luutaharjun Samon pituus on 6,5 kilometriä, joten teimme siihen aika pitkän lisäosan.
Retken aikana saimme nauttia riittävästi ylä- ja alamäistä, mutta myös kauniista lammikoista, komeasta metsästä ja syyspäivän auringosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti