Aulangonjärven polku on ympyräreitti ja pituudeltaan osapuilleen seitsemän kilometriä. Se kulkee kauniissa metsässä, järven rannalla ja myös hetken golfkentän sivuitse.
Sibeliuksen metsään oli tienviitta ja sinnepäin minäkin kuljin.
Aulangon Heikkilän rapistumassa olevan lomakylän jälkeen pääsin pois isoimmilta teiltä ja askelsin syksyiseen metsään.
Tätä reittiä oli helppo seurata, sillä se oli hyvin tallottu ja paikoin hakkeella tasoitettu. Kovin suuria korkeuserojakaan ei ollut. Lokakuun aurinko yritti paistaa havupuiden läpi.
Levonkalliolla oli oivallinen paikka pienelle paussille. Tyynen Aulangonjärven toisella puolen kohosi graniittinen Aulangon näkötorni. Torni avautui elokuussa pitkän korjausremontin jälkeen. Ovensa se sulkee lokakuun lopussa.
Kohtalaisen maisemapaussin jälkeen haketettu polku vei rantaan johtavalle portaikolle.
Rannassa kohti etelää kulkeva puupolku kiemurteli houkuttelevasti. Tämä oli yksi retken hienoimmista osuuksista. Veden äärellä oli mukava kävellä.
Seuraavalta opasteelta käännyin Kihtersuolle.
Aurinkoisen pellon jälkeen metsässä oli hieman hämärämpää. Täällä pitkospuut olivat vielä aavistuksen märkiä ja yllättävän liukkaita.
Uimarannan jälkeen hylättiin kapeammat polut, käännyttiin kohti pohjoista ja tultiin Aulangon helppokulkuiselle ulkoilureitille.
Tätä väylää oli kevyt kulkea, vaikka nyt oltiinkin järven varjoisammalla puolella. Muutaman leppeän ylä- ja alamäen jälkeen ympyrä sulkeutui ja tulin takaisin lähtöpisteeseen ulkoilumajan nurkille.
Lähdin retkelle Aulangon ulkoilumajan parkkipaikalta pohjoiseen, eli kiersin reitin myötäpäivään. Molemmat suunnat ovat kyllä ihan yhtä hyviä.
Paikoin maassa oli vielä kuuraa edellisyön pakkasen jäljiltä.
Vajaan kilometrin pituisen mukavan metsäpolun jälkeen tulin tielle, jossa opastin opasti oikealle kohti Aulangon Heikkilää.
Tässä kohdin olin Eversti-golfkentän tuntumassa. Kovin montaa mailanheiluttajaa ei kentällä näkynyt.
Suora soratie peltojen keskellä on kesän helteessä tukala pätkä, mutta nyt ei varsinaisesti ollut hellettä. Aurinko toki lämmitti, muttei enää näin lokakuussa kovin kesäisesti.
Opaskartta kertoi missä olin. Edessä oli Sibeliuksen metsän laitaa kulkeva osuus, eli melkein koko järven itäinen puoli.
Pikkuhiljaa polun varren talousmetsä oli muuttumassa oikeaksi metsäksi. Ehkäpä jo puolen vuosisadan kuluttua maasto alkaa näyttää muulta kuin puupellolta.
Koirille näitä ritilärappusia ei voi suositella ja ehkä juuri siksi maasto portaikon vieressä oli hyvin tallottu.
Alhaalla rannassa oli laituri ja nuotiopaikka. Ja nuotiopuut ovat täällä ylhäällä mäen päällä.
Lankut seurasivat hyvin rannan muotoja. Auringossa ne olivat kuivuneet yön jäljiltä eivätkä siksi olleet liukkaita.
Huolellisesti rakennetun aidan viertä pääsi pellon laitaan.
Vaan pian oltiin taas veden äärellä, eli Kihtersuon uimarannalla. Tyhjällä sellaisella. Sitä vastapäätä oli veneranta.
Täällä olikin jo enemmän väkeä nauttimassa syyspäivästä.
Aulangonjärven polku on aina kävelemisen arvoinen. Reitin maisema muuttuu sään ja vuodenaikojen mukana eikä siis koskaan ole täsmälleen samalainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti