Syysretki Mallinkaistenjärvelle

 

Retkeilimme Janakkalan Mallinkaisissa edellisen kerran toukokuun loppupuolella. Silloin oli kevät ja uusi kesä aluillaan. 

Nyt syksyn tullen palasimme samoihin maisemiin.

Tällä kertaa jätimme auton hieman isommalle viralliselle parkkipaikalle. Kiersimme epämääräisen muotoisen reitin myötäpäivään.

Sinisillä tassuilla merkitty polkumme lähti parkkipaikan nurkalta. Muutamalla askeleella olimme syksyisessä metsässä. Tosin ilman lämpötila oli kovin kesäinen ja aurinkokin paistoi tämän tästä.

Pienen notkon jälkeen olimme jo Mallinkaistenjärven äärellä... vaikkakin korkealla kallioiden päällä.

Hetken kuljimme yläilmoissa ja sitten polkumme laskeutui järven tuntumaan.

Kun olimme aikamme kävelleet rantaa pitkin nousi reitti taas hieman ylemmäksi.

Yhytimme hiekkatien ja kävelimme lyhyen pätkän sitä pitkin. Tien päässä oli kääntymisalue ja opaskartta seuraaville poluille. Nuo kartat risteyksissä olivat kyllä oivallisia. 

Niiden lisäksi riittävä määrä sinisiä tassunjälkiä piti meidät oikeassa kurssissa.

Reitti kulki kevyesti keinahdellen. Välillä kumpujen päällä, välillä järven tuntumassa.

Saparon nuotiopiirillä pidimme rentouttavan tauon. Tässä oli hyvä popsia eväitä ja tuijotella kauniille järvelle. Repusta löytyneiden sytytyspuiden lisäksi katoksessa oli runsaasti klapeja. Kovin isoja tulia emme tosin tarvinneet kun makkaratkin olivat niin pieniä.

Jälkiruuat päätimme nauttia seuraavalla taukopaikalla.

Maittavan tauon jälkeen jatkoimme reissua. 

Kartasta olimme huomanneet että Saparonniemelle oli merkitty mielenkiintoinen puu. Niinpä suunnistimme tsekkaamaan sen.

Lyhyen merkityltä polulta poikkeamisen jälkeen tulimme sympaattisen muumimaailmasta tipahtaneen ison kuusen juurelle. Olihan tuo aikamoinen möhömaha.

Palasimme sinisten tassujen äärelle. Nyt nousimme vesakon peittämälle mäelle. Juuri tällaisessa maastossa hirvet viihtyvät. Ja niin myös hirvikärpäset. Pitempi meistä muistutti enemmän hirveä ja sai kimppuunsa aika monta iljetystä. Hänen tiivistäessä tahtiaan minä jäin ihailemaan syksyn satoa... minä ja muutama hirveä etsinyt.

Onneksi tulimme kohtalaisen pian rannan tuntumaan ja hirvikärpäset jäivät vesakkoon odottamaan seuraavaa hirveä.

Nyt sivusimme toisaalta rantakivikoita toisaalta metsän puolella kohoavia kallioita.

Ohitimme myös sylyksen kohtalaisen kuivia koivuklapeja. Mistä mahtoi olla kysymys?

Kallioiden välistä tulimme jyrkille mutta muuten mukaville puuportaille. Nämä oli rakennettu ilman niitä joka paikkaan tunkevia metallihäkkyröitä.

Seuraavaksi saimme hienon näkymän lahden yli kallioille joita sivuten juuri äsken kuljimme.

Tukevista hirsistä rakennetut pitkokset johdattivat polkujen risteykseen.

Tästä ei ollut enää pitkää matkaa seuraavalle nuotiopiirille.

Valskerin laavulla pääsimme valmiille tulille vaikkemme nuotiota kaivanneetkaan. Keittelimme kaasulla kuumaa juotavaa ja vaihdoimme paikalla evästelleen neitosen kanssa retkikokemuksia. Saimme monta hyvää vinkkiä pohjoisen Norjan maisemiin.

Informatiivisen tauon jälkeen kävimme vielä katsomassa niemen kärjestä maisemia.

Sitten lähdimme rantaviivaa seurailevaa polkua kohti pohjoista. Monessa kohdassa ranta oli kallioinen ja melkein jokaisella kalliolla oli luvaton nuotiopiiri.

Reitti toi meidät takaisin tutuille hirsisille pitkospuille. Lahden toisella puolen olevat hienot kalliot olivat nekin jo tuttuja.

Kiipesimme puuportaat ylös ja heti niiden takaa löysimme oikopolun oikeaan suuntaan.

Muutaman metsäisen askeleen jälkeen olimmekin jo parkkipaikkamme tuntumassa. 

Ympyrä (  tai mikä ikinä tuo olikaan ) oli sulkeutunut.

Tämän syksyisen Mallinkaisenretken pituus oli hieman alle seitsemän kilometriä. 

Todella lämmin ja aurinkoinen syyskuinen päivä sopi oivallisesti retkeilyyn eikä poluissa ollut valittamista.

Hirvikärpäsiä vaan meinasi olla paikoin ihan liikaa.