torstai 30. marraskuuta 2023

Välähdyksiä Valoilmiöstä

 


Hämeenlinnan keskustan tuntumassa järjestettiin 23.-25. marraskuuta jo toista kertaa kaupunkifestivaali Valoilmiö. 
Ihan kaikkia esillä olevia teoksia en ehtinyt nähdä, sillä niitä oli siroteltu ympäri kaupunkia. Olipa niitä jopa Iittalassa asti.

Vanajaveden rannalla lähellä Verkatehdasta oli CIVITAS.0001 eli Niko Tiaisen holografinen teos. Siinä erilaisia kuvia heijastettiin vesiverhoon ja taustalla soi dramaattinen musiikki. 
Miltä tuo olisi mahtanut näyttää jos kohdalle olisi osunut lumipyry?





Kirkon kupeessa hohti The Uprooted. Ranskalais-kreikkalaisen taiteilijapariskunnan kukat oli tehty kierrätysmateriaaleista. Paikalle osuneet lapset saivat tabletin avulla katsella kukissa seikkailevia ötököitä.




Sisällä kirkossa kattoa koristi Aimokoulun oppilaiden yhteisteos. Välillä hahmot tanssivat pitkin kattoa, välillä olivat sopuisasti piirissä. Valoilmiö-tapahtuman aikana kirkossa kuultiin myös kuviin sopivaa musiikkia.




Torilla Lightsphere-teoksessa pääsi pyörittelemään palloja jotka vaihtoivat tämän tästä väriään. Alueelle jonotti aikamoinen määrä lapsia mutta onneksi portilta sai käydä nappaamassa kuvan. Taustalla raatihuonekin oli saanut valoja.


Viimeiseksi poikkesin Sibelius-puistossa. Täällä hohti Pinnan alla-valoteos jossa oli kolme eri kaupungin lasten maalauksia. 
Tämä oli minulle mieluisin valoilmiö sillä tuulessa leijuvien hahmojen alla saattoi kävellä ja tuntea oikeasti kulkevansa pinnan alla.



Valoilmiö koristi Hämeenlinnaa nyt siis toista kertaa. Huhujen mukaan tämä olisi ehkä viimeinen kerta. Toivottavasti huhu ei pidä paikkaansa vaan saamme myös ensi vuoden marraskuussa valoa pimeyteen.





4 kommenttia:

  1. Onpa hienoja teoksia! Aika surku, jos tuollainen valon tapahtuma poistuu marraskuun pimeyttä piristämästä... Meillä Heinolassa on Valon ja jään festivaali, mutta se on helmikuussa. Siellä on valotaiteen lisäksi jääveistoksia.

    VastaaPoista
  2. Hei Menninkäinen. Marraskuuhun tarvittaisiin paljon lisää valoa, joten toivottavasti ens vuonna Valoilmiö saa jatkoa. Jääveistokset ovat upeita, mutta niitä harvemmin on Hämeenlinnassa.
    t.Tiina

    VastaaPoista
  3. Kaikki tällainen valotaide kiinnostaa itseäni. Harmillisen lyhyen aikaa ovat usein, niin tulee sen vuoksi epähuomiossa jätettyä väliin. Ovat hienoimmillaaan aina todella hienoja, joita oikein mielellään katselee.

    VastaaPoista
  4. Niin tämäkin show oli esillä vain pari päivää. Onneksi pian Hämeen linna saa juhlavalaistuksen jonka pitäisi valaista pimeyttä ainakin pari viikkoa.
    t.Tiina

    VastaaPoista