Liesjärven kansallispuiston metsäpoluilla

 

Pitkästä aikaa oli mukava palata Liesjärven kansallispuiston poluille. Sääennuste lupasi meille sopivasti muutaman tunnin poutakeliä.

Jätimme auton tutulle Lehdoksen parkkipaikalle ja lähdimme retkellemme parkkipaikalta osapuilleen pohjoiseen. Siitä jatkoimme edelleen aina Savilahteen asti. Sieltä palasimme Pitkäkärjen ja Korteniemen perinnetilan kautta takaisin Lehdokseen.

Heti parkkipaikan nurkalta pääsi oikeaan metsään. Jostain syystä opasteeseen ei oltu laitettu enempää infoa. Oikeasti tätä polkua seuraamalla pääsisi vaikkapa Kyynäränharjulle tai sinne Savilahteen. Tällaisissa paikoissa kartta joka kertoo minne polut lopulta risteävät on tosi hyvä apulainen.

Tämä oli hienoa maastoa joka näytti entistäkin paremmalta aamun vesisateiden jälkeen.

Seurasimme tässä vaiheessa tuollaisia Japanin lippuja.

Olikohan lattiatasolla jo syksyn tuntua?

Elämää pursuava kanto ensin edestä ja sitten takaa. Aika moni itikka ja ötökkä elelee sen nurkilla. Puhumattakaan sammalista ja käävistä.

Polkumme kulki mukavasti kumpuillen vihreän metsän keskellä. Paljon oli myös kaatuneita puita jotka ajan myötä lisäävät alueen monimuotoisuutta.

Polkujen risteyksestä lähdimme Kyynäränharjun suuntaan. Tavoitteenamme oli siis Savilahden nuotiopiiri joka sekin löytyy tätä polkua kulkemalla.

Edessämme oli päivän ainoa oikea silta.

Liesjärven metsä on kyllä sammal-friikin taivas.

Kohta Savilahden suuntaan käveltiin leveämpää väylää. Sen puolivälissä oli mahdollisuus siirtyä Soukonkorven polulle. Sinnehän me sitten. Ja ihan omalla vastuulla.

Soukonkorven polkua ei huolleta mutta ei sillä kävelyä ei myöskään kielletä. Täällä oli ehkä vielä aavistuksen hienompaa kuin valtaväylällä.

Pitkospuinen osuus oli paikoin hyvin liukas ja kulku meni hipsutteluksi. Toisaalta meillä ei ollut kiire minnekään. 

Olemme kävelleet näitä pitkoksia aina niiden rakentamisesta lähtien. Tuolloin ne olivat ryhdikkäitä ja uutuuttaan hohtavia. Jossain vaiheessa useat kaatuneet puut pistivät niitä pirstaleiksi. Tällä retkelle ne olivat vielä ihan käveltävissä, ehkä liukkaita, ehkä sammaleisia mutta oikein kelpo pitkospuita vieläkin.

Ja niin pitkospuut päättyivät synkän metsän laitaan. Jotenkin päivän valo ei tavoittanut tuota kuusikkoa. 

Täällä polku oli aika kapoinen.

Lopulta saavutimme Savilahden. Paikalla oli useita telttoja mutta nuotiopiirillä ei ollut ketään. Saimme käristää makkaramme kaikessa rauhassa. Järveltä kävi aika navakka tuuli mutta siitä huolimatta tässä oli niin mukava istuskella että keitimme kaasulla vielä kuumaa juotavaa.

Kun tuli aika lähteä paluumatkalle emme enää poikenneet Soukonkorpeen vaan kuljimme tavanomaisempaa reittiä. Edessä oli kaunista polkua ja jonkin matkaa myös ensiluokkaisia pitkospuita.

Polkujen risteyksestä lähdimme kohti Korteniemeä. Nyt pääsimme taas Liesjärven satumetsään. 

Kuvat kertonevat mielenkiintoisesta maastosta. Polut olivat paikoin aika kuluneita mikä kertoo alueen suosiosta. Reitillä ei ollut kohtuuttomia ylämäkiä mikä oli sekin mukavaa.

Olimme varautuneet kahden pysähdyksen taktiikkaan joten kävelimme vielä pienen lisälenkin Pitkäkärjen kautta.

Ei hassumpi väylä tämäkään.

Kun lähestyimme Korteniemen tilan uloimpia rakenteita alkoi hienoinen vesisade. Ajattelimme pitää tauon rakennuksen suojissa... vaan pian tulimme toisiin ajatuksiin. Kiitos varoituksesta.

Noo oikeasti se sade taukosi tosi pian ja jatkoimme matkaa hyvillä mielin. Tuon opastaulun takaa lähtee polku rannan salaiselle taukopaikalle... jonne mekin päädyimme.

Tyyntä järveä ihaillen söimme pois eväsleivät. Niistä saatiin puhtia retken jatkamiseen.

Edessä oli pari metsäistä kilometriä ennen Korteniemen perinnetilaa.

Kohta jo saavutimme laidunmaat ja tilan rakennuksia.

Korteniemen lampaat olivat lepotauolla mutta kanoja ei tällä kertaa näkynyt missään.

Kävelimme tilan pihapiirin poikki ja jatkoimme sitten matkaamme kohti Lehdosta. Edessä oli päivän viimeinen etappi.

Kun tilan laitumet lopulta jäivät taakse tulimme rantapolulle. 

Vesi näytti olevan tosi matalalla ja pohjaan painuneet puut nousivat vedestä kuin esihistorialliset hirviöt.

Lopulta reitti kääntyi rannalta sisämaahan ja kävelimme vielä hetken sammaltaivaassa.

Vaan emme ennättäneet autolle ennen kuin alkoi rivakka vesisade. Viimeiset satametriä menivät juoksuksi ja kastuimme kohtalaisesti ennen suojaan pääsyä.

Päivämme Liesjärven kansallispuistossa oli pituudeltaan noin 13 kilometriä. Yhdistelimme eri polkuja ja saimme kulkea hienon reitin monimuotoisessa luonnossa satumetsän keskellä.