Olemme jotenkin onnistuneet viettämään koko kesän retkeilemättä Hyvinkäällä Usmi-Kytäjän alueella. Moinen vääryys oli syytä korjata.
Niinpä pakkasimme reppumme ja pienen ajelun jälkeen jätimme auton Piilolammin parkkipaikalle. Kiersimme kierroksemme vastapäivään.
Parkkipaikalta Piilolammin eteläisen pään nuotiopaikalle pääsi leveää sorastettua polkua.
Tämä olisi mukava paikka pitää pidempääkin taukoa. Vaan meidän retkemme oli vasta aivan alussa ja niin ohitimme penkit vikkelästi.
Metsässä pääsimme pian ylämäkien tunnelmaan. Usmi-Kytäjän maasto on täynnä kallioita ja siirtolohkareita. Kiperimmässä paikassa nousua helpotti köysi.
Köyhän Koli on siinä mielessä nimensä veroinen ettei sen laelta juurikaan aukene maisemaa.
Jatkoimme siis polkua pitkin, ohitimme yksityisalueen ja kuljimme tässä vaiheessa sinikeltaista väylää kohti Kaksoislammien laavua.
Hienon metsäpolun jälkeen kuljimme jonkin aikaa tietä pitkin kunnes saavutimme Kaksoislammin taukopaikalle johdattavat pitkospuut.
Lammen rannalta noustaan vielä jyrkät portaat laavun tuntumaan.
Tänne olikin sitten viime käynnin ilmestynyt uusi retkipöytä. Näytti olevan myrskyt ja myllerrykset kestävää mallia.
Pidimme Kaksoislammilla vain lyhyen huilitauon ja jatkoimme sitten metsän halki kohti Iso-Kypärän nuotiopiiriä.
Polun varrella oli taas upeita kallioita ja saimmepa hetken kulkea niitä pitkinkin.
Kallioiselta polulta laskeuduimme Ladun Majan ohittavalle soratielle. Täällä oli hakattu metsää ja moto oli kulkenut rinteitä ristiin rastiin kivistä ja sammaleista välittämättä. Hakkuut mahdollisti se että vain osa alueen puustosta on luonnonsuojelualueella ja loput talousmetsissä.
Kävelimme jonkin aikaa soratietä ja sitten opasteita seuraamalla saavutimme Iso-Kypärälle vievän polun. Nappasimme puuvarastosta muutaman kuivahkon klapin mukaamme ja läksimme varsin kostealle reitille. No mutaisimmat kohdat oli helppo kiertää.
Iso-Kypärän taukopaikalla nuotio ei tahtonut millään syttyä eli ei ne klapit ihan kuivia olleet. Koska nuotio varsin pitkään tyytyi vain savuttamaan saimme lepuuttaa kinttujamme tavallista pidempään. Lopulta saimme kyllä makkaramme paistettua, mikä oli hyvä juttu.
Yllättävän pitkän tauon jälkeen lähdimme kulkemaan lammin rantapolkua itään päin. Seuraava kohteemme oli Kiiskilammin laavu jossa keittäisimme jälkiruokajuomat.
Metsäosuuden jälkeen edessä oli pitkä pätkä soratietä. Tuota oli toki helppo kävellä ja retki etenikin vauhdikkaasti.
Olimme päivän aikana istuskelleet monella mukavalla taukopaikalla mutta kyllä Kiiskilampi on niistä kaikista hienoimmin sijoitettu.
Saimme ihailla maisemaa kaikessa rauhassa. Keitimme kaasulla kahvit ja kaakaot, söimme pullat ja keksit. Myös tänne oli rakennettu upiuusi retkipöytä samalla kaavalla kuin Kaksoislammien myrskyn kestävä. Hienoa että Usmi-Kytäjän retkeilyalueesta pidetään huoli.
Kun tuli aika jatkaa matkaa läksimme kiertämään Kiiskilampea itäistä kautta. Tuo polku ei ole opastettu mutta kuitenkin varsin hyvin tallottu. Se kulkee veden tuntumassa kiipeillen välillä rantakallioille.
Ennen lammen päätä oli edessä muutama vesieste joista selvittiin kuivin jaloin.
Kiiskilammen eteläisessä päässä ovat huikeat kalliot sykähdyttävät aina. Mitään salaisia nämä eivät varsinaisesti ole sillä pystysuoraan rinteeseen ovat kiipeilijät jo ruuvanneet useampia silmukkaruuvejaan.
Kallioiden jälkeen edessä oli polku jonka hoksasimme muutama vuosi sitten. Ilmeisesti muutkin olivat sitä kulkeneet sillä saniaisten keskellä oli melko selvä väylä.
Saniaisten jälkeen tultiin hämärään kuusikkoon ja taas uusien kallioiden äärelle. Täällä muutama hyttynen innostui pistämään mutta päivän aikana niitä ei onneksi muualla näkynyt.
Metsäpolku päättyi soratiehen jota taivalsimme kohtalaisen pitkään. Tällä tiellä kulki muutama autokin. Hetken tarkkailimme tien pientareella kauniita sorkanjälkiä.
Kotvasen tovin kuluttua soratie vaihtui vähemmän käytettyyn väylään.
Kun saavutimme Pikku-Piilolle vievän rehevän polun pidimme vielä lyhyen virkistävän tauon jotta jaksaisimme kunnialla loppuun.
Pikku-Piilon laitaa kulkeva polku on tunnetusti aina märkä. Niin myös nyt. Vaan eipä tuo haitannut sillä osasimme kiertää kosteikot ja etenimme kutakuinkin kuivin jaloin.
Lopulta jäljellä oli vain parkkipaikan vieressä kohoavien kallioiden ihailu.
Tämänkertainen kierroksemme Usmi-Kytäjällä oli pituudeltaan noin 13-kilometrinen. Pidimme useita taukoja alueen siisteillä ja hyvin sijoitetuilla nuotiopiireillä. Päivän aikana kävelimme myös monta kilometriä soratietä mutta moista ei valitettavasti voinut välttää.
Hyttysiä oli reitin varrella muutama, hirvikärpäsiä ei vielä yhtään.
Tämä oli hyvin käytetty elokuinen päivä.
Tuo Kiiskilampi on tosiaan upealla paikalla. Itse en paljoa ole Suomessa patikoinut, kuukausi sitä Balkanilla sai kiintiön hetkeksi täyteen. Mutta lähialueen reittejä voisi kyllä käydä kiertämässä.
VastaaPoistaSuomen suvi on niin lyhyt että kaikki päivät jolloin voi patikoida kannattaa käyttää hyväkseen... totta tosin on että välillä tuntuu ettei puhtia joka polulle riitä :)
Poistat.Tiina