Aivan kuin hämäykseksi Tromssassa on myös Polaria joka puolestaan on arktinen akvaario.
Punainen, pienikokoinen rakennus vei meidät pohjoisen maisemiin ja jäätiköiden tunnelmiin.
Arktista metsästystä käsitellään museossa monelta eri kantilta. Kuuttien vetoavat katseet olivat edelleen sydäntä särkeviä.
( alemmassa kuvassa muita heppuja ).
Harvemmin näkee mursun muhkeaa luurankoa.
Juuri Fram ajelehti jäätiköiden mukana vuosina 1893 - 1896 Nansenin epäonnisella pohjoisnaparetkellä. Se oli menossa mukana myös 1910 - 1912 kun Amundsen retkikuntineen kävi liputtamassa etelänavan. Nykyään Fram on museoituna Oslossa.
Ja vielä hieman katunäkymiä Tromssasta. Käytöstä poistettu puhelinkoppi on saanut uuden elämän kirjakoppina. Sinne voi vielä kirjoja ja sieltä voi hakea kirjoja, ihan oman maun mukaan. Nerokasta.
Tromssa on ystävällinen ja viihtyisä noin 80 000 asukkaan kaupunki. Yllättäen Tromssan ilmasto on sijaintiinsa nähden leuto. Kaupungin pakkasennätys on vaivaiset -18 astetta ja tammikuun keskilämpötila -4 astetta. Tästä on kiittäminen Golf-virtaa.
Tromssassa oli helppo vierailla. Ihmiset olivat ystävällisiä, palvelu pelasi vaikkei osattu norjaa. Kaiken pystyimme maksamaan kortilla eikä rahanvaihtoa tarvittu. Ravintoloita ja viihtyisiä pikku kahviloita löytyi melkein joka nurkalta.
Korkeanpaikankammoinen ikkunanpesijä? Mitä vaan kunhan ei kurottelua korkealla olevista ikkunoista tuumii tämä neropatti.
Silmäniloina olivat useat kauniit puutalot jotka olivat edelleen vilkkaassa käytössä.
Norjalaiset on kyllä hirmu ystävällisiä. Puhun jonkin verran norjaa, mutta kerran Norjassa auton renkaaseen / jarruihin tuli vika ja piti kurvata lähimmälle korjaamolle. Siinä sitten jotenkin sain asiani selitettyä norjaksi ja auto korjattiin ja vielä ilmaiseksi. Vika osoittautui pieneksi, mutta silti. Kiittelimme kovasti ja matka jatkui.
VastaaPoistaMeille jäi hyvin positiivinen kuva Norjasta ja norjalaisista. Oikeasti mikseivät he ole maailman onnellisin kansa? Varmaan vielä joskus palaamme hurmaavaan vuonojen ja vuorien maahan.
Poistat.Tiina
Museot eivät yleensä ole meidän vierailuvalintoja reissuissa. Lähinnä sadepäivien varavaihtoehto. Tämä on kuitenkin aihepiirinä sellainen, että melkein tulisi kyllä käytyä, kiinnostaa valtavasti.
VastaaPoistaJuu harvemmin tulee poikettua museoissa, mutta kun matkaa suunniteltaessa hoksasin Polar-museon oli sinne ihan pakko päästä. Pienestä asti olen lukenut kirjoja naparetkeilystä ja Huippuvuorista, ja sekopäistä kuumailmapallo-retkistä napa-alueelle. Tämä museo toi ne kaikki kädenulottuville.
Poistat.Tiina