Liesjärven kansallispuistossa

 

Kesä täällä Hämeessä on jo hyvässä vauhdissa ja me lähdimme ihastelemaan sitä Liesjärven kansallispuistoon.

Jätimme auton Lehdoksen parkkipaikalle ja suuntasimme sen nurkalta likimain pohjoiseen. Ensimmäinen tavoite oli Savilahden nuotiopiiri.

Parkkipaikalta lähtevää polkua ei oltu opastettu Savilahteen asti mutta mepä tiesimme että kun kävelee tarpeeksi pitkälle löytyy myös sopivia viittoja.

Polku kulki halki hienon vanhan metsän. Näin aluksi opasteina oli punavalkoisia lätkiä.

Jonkun verran sai kiipeillä kaatuneiden puiden yli. Näin retken alussa emme vielä tienneet että tästä tulisi melkein päivän teema.

Polkujen risteyksestä lähdimme kohti Kyynäränharjua. Nyt seurailimme sinisiä ja keltaisia lätkiä.

Aikamme käveltyämme opasteetkin opastivat jo Savilahteen. Sinne oli matkaa kolmisenkilometriä metsässä jossa todellakin oli ilo kulkea.

Oli ihan pakko ottaa kuva tuosta puunrungosta. Se näytti kuhmuraiselta männyltä mutta olikin oikeasti koivu. Kovia kokeneesta tuohesta huolimatta puun latva vihersi kauniisti.

Soukonkorven risteyksessä oli helppo valita tuo reitti jolla kulkua ei varsinaisesti kielletty kunhan kulkisimme omalla vastuulla.

Polku näkyi maastossa niin selkeästi että emme todellakaan olleet ainoita sen kulkijoita.

Soukonkorpi on opastettu valkoisilla lätkillä.

Korven pitkospuut olivat vielä yllättävän hyvässä kunnossa. Jokunen lankku hieman notkui jalan alla mutta suuria vaurioita ei pitkoksissa ollut.

Pitkososuus päättyi aika synkkään metsään. Polku sen halki oli kuitenkin selkeä ja pian saavutimme Savilahteen menevän leveämmän väylän.

Savilahden nuotiopiiri on hienolla paikalla niemessä. Täällä on myös useita telttapaikkoja, huussi ja retkipöytiä. Ranta on sellainen johon kuvittelisin kanootin hyvin sopivan.

Paistoimme makkarat, joimme jälkiruokajuomat ja nautimme hyvästä taukopaikasta.

Savilahti oli retkemme pohjoisin piste eli paluumatkalla käännyimme kohti etelää. Nyt emme enää poikenneet Soukonkorven polulle vaan kuljimme kaikelle kansalle opastettua reittiä.

Opasteelta käännyimme kohti Korteniemeä.

Metsätähtiä tuikki maastossa paljon.

Nyt kävelimme pitkän pätkän samaa väylää kuin Savilahteen kulkiessamme.

Lopulta tuli tilaisuus siirtyä Pitkäkärjen polulle. Se hieman pidensi taivaltamme mutta samalla pääsisimme istahtamaan tutulle taukopaikalle järven rannalle.

Seurailimme täällä sinisiä opaslätkiä.

Pitkäkärjen polulla olikin aika paljon kaatuneita puita. Välillä joutui oikein miettimään miten edetä.

Olimme osin Korteniemen perinnetilan mailla ja ohitimmekin laitumen syrjällä nököttävän rakennuksen.

Rannan taukopaikalle pääsi opaskyltin takaa kulkevalta polulta.

Pidimme veden äärellä ansaitun huilitauon. Aurinko lämmitti mukavasti eikä yltyvä tuuli osunut tähän.

Tauon jälkeen retki jatkui kohti Korteniemen tilaa.

Kaatuneet puut asettivat omia haasteitaan. Jotkut täytyi ylittää, jotkut täytyi alittaa ja aika moni kiertää. Tosin kiertäminen oli melkein mahdotonta ryteikköjen takia.

Joskus sentään kiertäminenkin onnistui... nippanappa.

Nyt olimme jo niin lähellä Korteniemeä että polkuumme oli yhtynyt kolme eri reittiä. Nuo olivat kuin Korteniemen liikennevalot.

Kävelimme tilan pihapiirin poikki ja kävimme moikkaamassa helteeltä piilottelevia lampaita. Kanoja ei tällä kertaa näkynyt.

Edessä oli viimeinen etappi eli runsas kilometri Lehdoksen parkkipaikalle. 

Ahomansikka kukki sadoin pikkuisin auringoin.

Laidunmaat ohitettuamme tulimme suopursumetsään. Valitettavasti navakka tuuli vei kukkien hienot tuoksut mennessään. Polkumme kulki rannan tuntumassa.

Kun käännyimme sisämaahan päin pääsimme taas kerran satumetsän tunnelmaan.

Lopulta saavutimme Korteniementien ja Lehdoksen parkkipaikan.

Päivän retki oli pituudeltaan osapuilleen 12 kilometriä. Maasto oli mukavasti kumpuilevaa ilman jyrkkiä mäkiä. Saimme kulkea kesäisessä lämmössä huikean hienossa metsässä, nauttia mukavista taukopaikoista ja harjoittaa tasapainoa kaatuneilla puilla.