Seikkailumme Seitsemisen kansallispuistossa jatkui parikilometrisellä lenkillä puiston pohjoisesssa päässä. Karttoihin tuo on merkitty nimellä Runokangas ja sen varrella on lukukelvottomiksi ränsistyneitä runotauluja. Kiersimme lenkin myötäpäivään.
Jätimme autot Seisemisentien varteen Paukkulankankaan pienelle parkkipaikalle. Tämä siksi että saisimme luontokeskuksen taukopaikan retken puoliväliin.
Autotien jälkeen olimme heti hienossa metsässä. Juuri äsken oli sade laantunut ja maasto oli vielä varsin märkää... paitsi suurten kuusten alla maa oli rutikuivaa.
Seuranamme oli jälleen pari lapsenlasta vanhempineen. Eilisen pitkän lenkin jälkeen tälläinen lyhyempi sopi hyvin pienille vaeltajille joista toinen matkasi isänsä repussa.
Kilometrin jälkeen saavutimme Seitsemisen luontokeskuksen joka on toistaiseksi suljettu. Se oli kyllä harmi sillä olisimme mielellämme tutustuneet keskuksen tarjontaan ja poikenneet kahvillekin.
Onneksi tulistelupaikka oli käytettävissä ja liiteristä löytyi kuivia klapejakin. Lyhyelläkin kävelyllä on hyvä syödä kunnon eväät. Ja jälkkäriherkkuja.
Viisivuotias kiinnostui kovasti alueen kartasta. Monta kertaa käytiin läpi eilisen Torpparintaipaleen kiemurat ja suunniteltiin myös huimia uusia retkiä kartan laidasta laitaan.
Luontokeskuksen pihapiirissä oli monenlaista tekemistä ja viihdyimme kaikesta huolimatta ihan hyvin.
Paluumatka vei meidät aluksi Ahvenlammin rantaan.
Viisivuotias pääsi onneksi myös pitkospuille joihin ihastui edellispäivän retkellä.
( jonain päivänä tulevaisuudessa taivallamme yhdessä Torronsuon piiiitkillä pitkoksilla ).
Seitsemisen hienot metsät ulottuivat tänne asti. Polku kulki vaihtelevassa maastossa kauniiden puiden keskellä.
Vaan sitten oli edessä viimeinen ylämäki joka vei Seitsemisentien varrelle odottavien autojen luo.
Tämä lyhyt parikilometrinen retki oli oivallinen maastonsa ja hyvän taukopaikan takia. Seurueen nuorimmat jaksoivat hienosti matkassa mukana.
Olisipa ollut mukavaa jos luontokeskuskin olisi ollut auki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti