Vierailemme Tammelan Torronsuolla pääsääntöisesti keväisin ja syksyisin... eli nyt kun lupasivat aurinkoista keliä suuntasimme kohti tuota komeata suota. Halusimme myös reitille jolla ei mahdollisesti olisi hirvikärpäsiä.
Auton jätimme Kiljamon parkkipaikalle jossa oli yllättävän paljon autoja vaikka oli arkipäivä.
Kiersimme noin kymmenkilometrisen lenkkimme tälläkertaa myötäpäivään.
Parkkipaikalta kävelimme leveää väylää keittokatokselle ja nuotiopiirille. Ohitimme myös lintutornin.
Opaslätkät kertovat kolmesta erilaisesta reitistä: oranssi on lyhyt Kiljamonkierros, musta esteetön reitti ja tuo sininen pitkä Suotaival.
Alussa pitkospuuut olivat varjossa ja aika liukkaat mutta onneksi auringossa ne olivat kuivuneet ja mukavat kulkea.
Risteyksestä jatkoimme suoraan kohti Louhosta. Edessä oli muutama kilometri pitkoksilla.
Auringon lämmittämä suo loisti värikkäänä ja tuoksui oikealta suolta.
Pienessä metsikössä omituiset harsot kimmelsivät. Valitettavasti kamera ei onnistunut ikuistamaan niiden outoa hologrammimaista olemusta jossa loistivat kaikki sateenkaaren värit.
Oli tosi mukava päästä pitkästä aikaa kävelemään pitkospuilla jotka eivät pääty ihan heti.
Pitkospuut päättyivät metsään ja opasteet opastivat oikealle.
Suolla auringonpaisteessa oli ollut varsin lämmintä. Täällä puiden varjossa lämpötila laski monta astetta.
Polun kulumisesta näki kuinka suosittu tämä reitti on. Nyt täällä oli kuivaa mutta toisinaan tämä osuus on veden vallassa.
Ohitimme louhoksen sukkelaan ja jatkoimme taivalta hienossa metsässä.
Lyhyen pitkospuuosuuden jälkeen tulimme kohta Haipontielle. Tietä kuljimme oikealle.
Kävelimme Haipontietä jonkin matkaa mukavan Masi-koiran ja kotiväkensä kanssa.
Opasteen jälkeen poikkesimme Idänpäänkallion laavulle evästelemään.
Lintutornista näkyi kauas. Toivoimme näkevämme isoja muuttolintuja mutta taisimme olla liian aikaisessa.
Istuimme laavulle lounastamaan pitkän kaavan mukaan. Vaikka Kiljamon parkkipaikalla oli ollut runsaasti autoja saimme istuskella laavulla aivan kahdestaan. Oli hyvä lepuuttaa kinttuja ja tunnustella syksyn saapumista.
Jatkoimme matkaa metsän halki. Tämä polku ei enää ole opastettu mutta tiesimme mistä mennä.
"Waro huima lasku "- opaste vetelee viimeisiään.
Kivimuurin jälkeen tulimme taas Haipontielle.
Kovia kokenut viitta näytti oikean suunnan ja pian pääsimme taas pitkospuille.
Reitin tämä pitkososuus ei ollut aivan yhtä pitkä kuin edellinen mutta kulki kyllä hienossa suomaisemassa.
Metsään päästyämme saimme välillä kävellä polulla, välillä pitkospuilla.
Pehkun parkkipaikan jälkeen jäljellä oli enää vajaa kilometri.
Torronsuolla kannattaa käydä. Pitkospuut ovat priimakunnossa ja maisemat samalla aikaa rauhoittavia ja innostavia.
Tämän kierroksen pituudeksi mainostetaan 8,5 kilometriä mutta me saimme taas mittariin noin kymmenen kilometriä.
Ei valittamista, vallankin kun reitillä ei ollut ainuttakaan hirvikärpästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti