keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Noticias sobre el Camino... osa 6


Uutisia Caminolta:
Santiago de Compostelan katedraalin toimisto on ilmoittanut, että kesäkuusta -15 lähtien Offina Peregrino muuttaa uuteen paikkaan, eli Rua das Carretasille. Siis sieltä saa vastaisuudessa Compostelan. Rua das Carretas on Parador de Santiagon alapuolella, siis ihan lähellä Praza Obradoiroa.
Offina Peregrinon kanssa samaan rakennukseen tulee oikein peregrino-keskus: turist-info, kirjasto, kappeli, oleskelutiloja, sekä postin ja paikallisen vr:n palvelut. Santiago de Compostelan kaupunki on myöntänyt rakennushankkeelle 1,5 miljoonaa euroa ja koko komeuden pitäisi olla valmiina vuoden -15 lopulla.

Viime vuonna, eli 2014, oli vaeltajia aika hurja määrä, sillä keskimäärin joka kuukausi heitä taapersi Santiagoon enemmän kuin koko vuonna 1995 yhteensä. (Eli vuonna 2014 vaeltajia oli 12kertainen määrä, verrattuna vuoteen 1995).

Nyt tämän vuoden alusta on katse entistä enemmän suunnattu seuraavaan pyhään vuoteen, joka on 2021. Yhtenä tavoitteena on kehittää toimiva internet-järjestelmä niin, että matkalla leimoja tavallaan kerättäisiin älypuhelimiin. Sieltä tieto vaeltajasta kiirisi valmisteilla olevaan järjestelmään, joka lähettäisi sitten erilaisia tarpeellisia tietoja seuraavasta etapista vaeltajan kännyyn. Ja Compostelankin saisi online.
Ja vielä muistutukseksi: pyhä vuosi on silloin, kun Jaakonpäivä osuu sunnuntaille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti