Pieni pyörä preerialla

Tässäpä erittäin luettava kirja niille, jotka etsivät uusia, haastavia pyöräilyreittejä! Kun tuntuu siltä, ettei kotimaan kamaralta löydy enää  mitään uutta poljettavaa, kannattaa tarttua tähän teokseen ja antaa tekstin viedä mennessään.

Kotimainen, liki viisikymppinen Päivi Laitinen, osti New Yorkista fillarin, nimesi sen Mustangiksi, ja polkaisi Trans America-reitille halki USA:n.

Poljettavaa mereltä merelle tuli 7000 kilometriä ja aikaa tuohon seikkailuun kului neljä kuukautta.






Retken alussa Laitinen kirjoittaa:  "Olen 48-vuotias naisihminen: liikalihava, keski-ikäinen ja huonokuntoinen. Mitä ihmettä minä oikein teen täällä?"
Kuinka helppoa tuohon onkaan samaistua! Tuollaisen aloituksen jälkeen kirjaa ei enää voi jättää lukematta.

Kirjassa on tavallaan kolme polkemisen mukanaan tuomaa kokonaisuutta: ensinnä itse matkanteko, mäet, kuumuus, yöpymispaikan etsiminen ja loppumattomat hampurilaiset.
Toiseksi matkan varrella tavatut ihmiset: paikalliset amerikkalaiset, jotka ovat enimmäkseen hyvin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Ja toiset reitillä fillaroivat, jotka tulevat monista eri maista. He muodostavat jatkuvasti muuttuvan yhteisön, joka on kuin perhe yksinäiselle matkaajalle.
Kolmanneksi mahtavan Amerikan Yhdysvaltojen historia, joka tulee käsin kosketeltavaksi pikkukaupungeissa ja maan asukkaiden kertomana. Laitinen on tehnyt hyvää työtä löytäessään niin monia mielenkiintoisia menneisyyden tarinoita reittinsä varrelta.

Kirjassa kuvataan vuoristojen ylittämistä: alussa eteen kohoavat Appalakit ja lopussa Kalliovuoret. Tasaisella pyöräillään mm. Kansasissa, jossa esteettä puhaltava tuuli on viedä polkijan mukanaan. Keski-ikäiseksi, huonokuntoiseksi naisihmiseksi kirjoittaja pärjää pyöräilyn haasteissa vallan mainiosti! Olkoonkin, että taluttaa ylämäet...





Reitti kulkee halki kymmenen osavaltion, joilla jokaisella on omat ilonsa, omat haasteensa.
Toisaalla pelastetaan kiukkuisia kilpikonnia maantieltä, toisaalla väistellään pyörälaukkuja hamuavia irtokoiria. Välillä sataa kuin Esterin pyllystä, välillä kuumuus vie mehut polkijasta.
Ja sitten syödään taas hampurilainen.



Lopulta, kuukausien polkemisen jälkeen, näköpiirissä alkaa välkkyä Tyyni valtameri. Seikkailu ja yksi vaihe kirjoittajan elämässä päättyy. Hän ei pulahda riemusta kiljuen mereen, kuten oli kuvitellut tekevänsä.
Hän riisuu Mustangin valjaista, lahjoittaa sen hyväntekeväisyys-kirpputorille ja palaa resuisena, mutta onnellisena kotiin.


Minä olen kävelijä, mutta kirjaa lukiessani toivoin olevani pyöräilijä.



Matkasta kertovan blogin linkki on lisätty linkkilistalle.