Poutainen päivä Evon poluilla

Evon retkeilyalue Hämeenlinnan ja Padasjoen maastoissa on monille tuttu patikointikohde.
Merkittyjä reittejä siellä on n. 70 kilometriä.
Keisarillinen senaatti päätti 1856 perustaa alueelle kruununpuiston metsämaiden suojelemiseksi. Suomen ensimmäinen metsäopisto tuli Evolle 1862, ja varsinainen Evon retkeilyalue perustettiin 1994.
Kuvassa Eväjärven pohjukkaa.

Jaakonpäivän retkellä auto on jätetty Haarajärven parkkipaikalle.
Sitten vaan tien yli ja pusikkoon.

Mustikat alkavat olla kypsiä... ja niitä on paljon!















Aurinkoinen polku houkuttaa kulkemaan ja kummastelemaan.

Tämän kuvan syvällinen viesti: mikään ei oikeasti kuole.
Elämä vain etsii uuden muodon.

Evon polut ovat monimuotoisia. Maasto on kumpuilevaa, usein kivikkoista, ja metsä vapaana kasvanutta.

Mainitsinko jo mustikoista? Jotkin niistä ovat jättikokoisia!

Muutoinkin tunnelma on kuin sademetsässä.
Eikä just nyt edes satanut...

Tämä sieni on kuin hunajaa tihkuva sokeripulla.

Eväjärvellä vesi ulottuu aivan rantaan asti.

Ja vettä riittää vielä ojiin ja puroihin.
Sellainen on tämä kesä.

Ihana kanto!

Vilkaistaan sitä vielä tarkemmin...











... mielenkiintoisia kääpiä rönsyää kannon muinoin sahatusta pinnasta.

... ja taivasta tavoittelevaa sammalikkoa pursuaa sen harteilla.

Kanto oli aikoinaan mahtava puu. Nyt se on kokonainen metsä.

Haapa heilauttaa iloisen ja rennon tervehdyksen ohikulkijoille.
Groovy, baby!

Ravivuorelle kapuaminen on yllättävän jyrkkää.

Kiivetessä voi pitää hengähdystauon kun on kuvaavinaan jotain.
Tämä herkkä kukka oli tässä mäessä pysähdyksen (teko)syy.

Jostain mystisestä syystä Ravivuoren huipulle on pinottu kiviä.
Vaikea keksiä mitään järjellistä syytä moiseen. Järjettömiä syitä olisikin sitten useita.

Puolukka vasta virittelee marjojaan.

Evolla on tiheä vanhojen metsäteiden verkosto, sillä 1961 Maire-myrsky kaatoi varttitunnissa kolmen vuoden hakkuiden verran metsää. Silloisen ajattelutavan mukaan kaatuneet rungot tuli pikimiten poistaa metsästä. Sitä operaatiota varten oli ensin rakennettava metsäautotiet.

Vaarinkorven laavu. Nuotiopaikalta on mukava näkymä Sorsajärvelle.

Grillimakkaran lisäksi mukana oli myös terveellisempää pureskeltavaa.

Metsässäkin olisi ollut herkkuja.

Sorsajärven rannalla on upeita lohkareita ja kivikoita. Suuret siirtolohkareet ovat Evolle tunnusomaisia.

Sorsakolun silta. Sorsakolun laavulla oli iso porukka kovasti viihteellä, joten siitä ei nyt ole kuvaa.

Viehko polku johdattaa laavulta aivan Savijärven rannan tuntumassa. Aivan oikein: tässä kohdin järvi vaihtuu toiseksi.

Polun varressa on kaikenlaisia terassirakennelmia.

Ja kuinka ollakaan: taas uusi lutakko, eli Valkjärvi. Sen rantaa kulkeva polku on vähemmän käytetty, mutta hyvin mielenkiintoinen.

Polku erottuu maastosta juuri ja juuri.

Keskellä ketoa nököttävä kanto nauttii auringosta.

Valkjärven rannat näyttävät paikoin ihan trooppisilta.

Majavan tekosia! Evolla asustaa amerikanmajavia (ent. kanadanmajava).

Majava on kaatanut puun ja syönyt kuoren.

Tässä on pistetty päreiksi useampi puu.
Ympärillä oli muutamia muitakin majavan hampaista saaneita runkoja.
Heppuja ei kylläkään näkynyt missään.

Tämä kesä on suosinut sammaleita...

... ja jäkäliä.

Jotta Valkjärveltä pääsee Haarajärvelle, täytyy oikaista halki poluttoman korven.
Helppo sanoa, hankala toteuttaa!

Hikisen ramppaamisen tuloksena päädyttiin Haarajärven lammikolle, eli melkein Haarajärvelle.

Infotaulu on nähnyt parempiakin päiviä. Tämä taukopaikka on jostain syystä jäänyt oman onnensa nojaan.











Paikalla on kuitenkin tukeva pöytä ja mukava näkymä lammikolle.

..joten miksi ei?

Lisää Evon asukkaiden terassitaloja.

Loppumatka sujui joutuisaan soratietä pitkin.

Metsässä rämpimisen jälkeen tasainen tienpinta oli helppoa tallottavaa.

Kaikenkaikkiaan retken pituus oli noin kahdeksan kilometriä.

Tien laidat olivat punaisina ahomansikoista.



Hieno jälkiruoka upealle päivälle!