Könkään Keino

Könkään Keino, Oulanka. Tämä on 8 kilometrinen rengasreitti, josta osa kuuluu Karhunkierrokseen. Siksipä tuo sisäänkäyntikin on varsin juhlava.

Reitin voi toki kiertää toisinkin päin, mutta tuntui hyvältä jättää Kiutaköngäs lopun huipennukseksi, joten kuljimme polun vastapäivään.

Ja niin patikointi alkaa mukavalla nousulla. Aluksi apuna ovat puiset portaat, mutta myöhemmin kuljetaan hyvin merkittyä polkua pitkin.
Vasemmalla virtaa Oulankajoki.

Hieno jäkälä nauttii elokuun helteestä.

Kuten me muutkin.














Kun päästään Jäkälävaaran päälle, löytyy sieltä yllättäen poronerotusaitaus. Sen vierellä on pieni torni, josta saa hyvän näkymän aitaukseen.

Vain porot puuttuvat.

Tornissa on myös infotaulu meille etelän ihmisille.

Tämä poronerotusaitaus on edelleen käytössä.

Aitauksen jälkeen kävellään hyväkuntoisia pitkoksia pitkin veden äärelle.

Ylimmäinen Hiidenlampi lepää tyynenä ja aavistuksen salaperäisenä metsän keskellä.

Onkohan Hiisi lammessaan?

Luultavasti on.

Hilla, lakka ja suomuurain kasvavat kannonnokassa. Marjoja ei kylläkään näkynyt.

Juu, Hiisihän ne on syönyt...

Lammen jälkeen laskeudutaan kuivaa männikköä. Pitkospuita rakastava koiraa ihmettelee, että mikä nyt taas maksaa?!

Vaarallinen lasku vaatii erityishuomiota. Parasta astella rauhallisesti ja pitää huolta tasapainosta.

Mäen alla odottaa vesieste, joka tällä kelillä on varsin sopuisa.

Merenojan nuotiopaikalla kaasukeitin sanoo sopimuksen irti, joten kiehautetaan vesi perinteisesti nuotiolla.
Ai että, kuinka kaksi ihmistä ja pieni koira pystyvät täyttämään kaikki penkit tavaralla! Hyvä, jos vielä mahtuvat sekaan istumaan...

Lounastuksen jälkeen noustaan takaisin Oulankajoen yläpuolelle.

Tämä penkki tiesi paikkansa.

Näillä kohdin Oulankajoki virtaa hipi hiljaa ja tyynesti.

Harjanteen päällä kiemurteleva polku seuraa joen mutkia.

Tämä osa taipaleesta kuuluu Karhunkierrokseen.

Harjanteen loppuessa laskeudutaan portaita joen ääreen.

Kiutaköngäs!

Kivisessä kanjonissa kaikuva kosken pauhu peittää alleen kaikki muut äänet.













Veden virtaus on estotonta ja luonnollista. Näin se on aina ollut, ja näin se tulee toivottavasti aina olemaan.

Punainen kallio loistaa auringossa. Oulankajoki haki uomansa jo ennen jääkautta. Se on vanhempi, kuin suurin osa Suomea.

Kosken jälkeen palataan polulle.

Hieroglyfejä ja salakirjoitusta. Tässä on ötökkä jättänyt toiselle viestin.

Muistona sotavuosilta on bunkkeri, josta valvottiin Oulankajoen liikennettä.
Suuria taisteluja ei näillä nurkilla onneksi ollut.

Paluumatkalla mökille pari poroa hölkötteli edellä. Muina miehinä.

Ja hölköttelivät muuten aikas pitkään, kunnes kyllästyivät ja hilppasivat metsään.





Oulankasta tulossa lisää juttua... stay tuned!