Helteinen retki Liesjärvellä

Liesjärven kansallispuisto levittäytyy Tammelan, Someron ja Karkkilan maastoon.

Me lähestymme aluetta 2-tien kautta ja ajamme Pirttilahden P-paikalle.

Pirttilahden parkkipaikka on kyllä kartalla, sen nimi ei vaan mahtunut kuvaan.
Se on tuo HTI vasemmassa reunassa.

Tässä kartassa 2-tie on vasemmalla näkymättömissä.

Ennenkuin sännätään varsinaiselle reitille, tehdään mielenkiintoinen löytö ihan Pirttilahden P-paikan kupeesta.

Ilveksenluolakallio. Jesh!

Se löytyy, kun palataan kävellen soratietä 2-tien suuntaan.

Noin sata metriä köpöttelyä ja vasemmalle lähtee lyhyehkö polku, jonka päässä on tuo louhikkoinen kalliomuodostelma.

Tämä mahtava kivikko on täynnä lohkareita, joiden väliin, alle ja koloihin jää miehenmentäviä luolia.

Kalliossa riittää kiipeilemistä ja kuikuilemista pitkäksi aikaa.

Kaikkiin luolantapaisiin ei uskaltauduttu, mutta asialle omistautuneempi viettää täällä varmaan kotvasen tovin.

















Back to the bisnes.

Parkkipaikan tuntumasta alkaa moneen paikkaan vievä polku.

Meitä houkuttaa tuo Savilahti nuotiopaikkoineen.

Onneksi ei vielä ole metsäpalovaroitusta.

Liesjärven kansallispuiston kuuluisin hienous on Kyynäränharjua pitkin kulkeva polku.

Kapoisen harjun molemmin puolin kimaltaa kesäinen Kyynäränjärvi.

Vaikka harjussa ei juuri ole leveyttä, mahtuu sille rinnakkain pari polkua.

Ainakin ajoittain.

Ne etenevät aivan liki toisiaan, mutta toinen on aavistuksen helppokulkuisempi.

Harju painuu hetkeksi veden alle, mutta silta auttaa kulkijaa.

Sillalla varoitustaulu pyytää kiinnittämään huomiota heikkoihin kaiteisiin.

Hyvä niin, tosin pahimmat kohdat lienee jo korjattu.

Hyvin pieni kukka, paljon pienempi kuin tässä kuvassa.

Täydellinen pienuudessaan.

Mutta mikä on sen nimi?

Sillan jälkeen harju levenee pikkuhiljaa.

Ihan pian tullaan Kopinlahteen, jossa on veneranta, uimaranta ja pieni parkkipaikka.

Jatketaan kävelyä sen ohi.

Liesjärven reitit ovat huolella opastettuja.

Puihin on lätkäisty merkkejä ja risteyksissä on viittoja.

Tämä tekee kävelystä huoletonta ja kulkija voi rauhassa keskittyä hulppeaan luontoon.

Aikoja sitten kaatunut puu on päässyt uuden elämän alustaksi.

Kannattaa pitää silmät auki tämänkaltaisten näkymien varalta.

Niistä tulee hyvä mieli.

Matka ei ole kovin pitkä, mutta helle vaatii veronsa. Onneksi komea honka on älynnyt kaatua osavaksi penkiksi.

Pitkospuita rakastava koira haluaisi jo jatkaa, sillä eväitä ei ole just nyt tarjolla.

Ei, vaikka kuinka yrittäisi.

Muutamia mukavia pitkoksiakin osuu reitille.

Onneksi polku on aikas varjoinen, sillä päivän kuluessa auringon paiste kuumenee kuumenemistaan.

Liesjärven luonto on saanut rauhassa kasvaa, kaatua ja kasvaa taas uudelleen.

Savilahdella on nuotiopaikka, klapivarasto ja huussi.

Laavua ei ole, mutta maasto sopii hyvin telttailuun.

Useasti mainostetut eineshampurilaiset on nyt tuunattu munakkaalla ja juustolla, ja kinkkuakin on savustumassa.

Oma grillausfolio ei repussa paljoa paina, mutta helpottaa suuresti lounaan kasaamista.




Jälkkäriksi on pakko saada kaakaota.

Ei haittaa, vaikka aurinko porottaa ja helle hiostaa.

Nuotiolla ei aina tarvitse keittää "nokipannukahveita", sillä suodatinkahvi on kuulemma ihan jees.

Savilahti on kaunista seutua...

















... ja yksi siivu rannasta on kuin luotu uimiseen.

Vesi oli tosi lämmintä.
Hyvin humuspitoista, mutta lämmintä.

Pitkospuita rakastava koira inhoaa tassujenkin kastumista, saati sitten kokovartalouintia.

Se lepäilee varjossa mielummin, kuin lähtee uintireissulle.

Hieman ennen Savilahtea poikkipolun kohdalla oli kyltti, joka kehoitti testaamaan uusia pitkoksia.

Nyt kun mahat ovat täynnä ja vesi virkistänyt, ei ole mitään syytä olla tsekkaamatta uusia, ympäristöystävällisiä rakenteita.

Polku johdattaa kulkijan Soukonkorpeen.

Tämä oli vielä muutama vuosi sitten seutua, jonne ei patikoitsijoita toivottu.

Silloin kohteliaat taulut kehoittivat välttämään alueella liikkumista.

Soukonkorpi avautui vapaasti kuljettavaksi vuonna 2014.

Kumarruin ottamaan kuvaa hienoista sienistä polulla, kun joku päätti talloa moiset kasvannaiset lättänäksi.

Muutama jäi sentään pystyyn!

Lopulta testattavat pitkospuutkin löytyvät. Alan todellinen tuntija tepasteli niitä hyvän aikaa edes takaisin.

Ilmeisesti pitkokset läpäisivät testin ja todettiin hyviksi.

Ne olivat hyvin sileää ja tiivistä lankkua. Ja ällistyttävän suoria.
Pituutta niillä on puolisen kilometriä.

Vieressä näkyi silloin tällöin vanhojen lankkujen jäännökset.

Eipä noilla oikein patikointi onnistuisi.

Uudet pitkokset on nostettu harvinaisen korkealle suon pinnasta.

Niillä oli mukava kävellä, mutta arvoitukseksi jäi kuinka liukkaita ne olisivat sateella.

Polku johdattaa halki ihanan sammalmetsän.

Vaikka opasteet olivatkin kohdallaan, voi reittiä välillä vilkaista Maastokartat-sovellutuksesta.

Onneksi polusta on pidetty hyvää huolta, sillä tällaisen monen kaatuneen puun muodostaman ryteikön ohittaminen on yleensä todella hankalaa.

Vanhat kannot ovat suosikkejani.

Ne ovat periaatteessa elottomia, mutta oikeasti täynnä elämää.

Minä en tunne sieniä, mutta nämä ovat tosi kauniin värisiä.


Soukonkorven rengaslenkki on osapuilleen kolmekilometrinen.

Opasteet tuovat porukan takaisin Kopinlahteen

Ja pian ollaan jo Kyynäränharjulla.

Savilahti jäi tuon niemen taakse.

Tai jonnekin sinne.

Kuinka rehevää onkaan suomen suvinen luonto.
Vallankin silloin, kun kaikki on kohdallaan.

Ihan kuin tikka olisi tehnyt männyn tyveen koeporauksia.


Tällä kerralla tuli käveltyä n.8 kilsaa, kiipeiltyä hulppealla kalliolla, testattua uuden tyyppisiä pitkoksia ja osa porukasta kävi uimassakin.

Täydellinen hellepäivän retki!






Tästä pääsee edelliseen Liesjärvi-juttuun.